Seksuaalisuus, elämä naisena tai miehenä, herättää mielenkiintoa ja uteliaisuutta. Siihen kuuluvat ilo ja nautinto, mutta myös pelko, suru ja ahdistus. Se ei jätä ketään kylmäksi, ja koskettaa meitä kaikkia yksilöllisesti. Elämä voi olla hyvää naiseutta ja miehuutta, mutta toisaalta se voi myös olla hajutonta ja mautonta selviytymistä päivästä toiseen.
Loikka aikaisempien vuosikymmenien ahtaasta asenteesta nykyiseen seksuaaliseen vapauteen on ollut merkittävä. Hyvä niin. Seksuaalisuus on päässyt omalle paikalleen sallituksi osaksi elämää. Siitä saa puhua, yksilöllisyys on mahdollista ja normeista on päästy. Kumpikin sukupuoli on tasavertainen toisiinsa nähden. Tälläkin kolikolla on kuitenkin kaksi puolta. Vapaus ei vielä ole tasa-arvoista.
Yhteiskunta melkeinpä pursuu erotiikkaa ja seksiä. Siltä ei voi välttyä, ja päivittäinen erotiikkasuihku on taattu, jos vähänkin seuraa medioita ja mainosmaailmaa. Ei voi itse valita, haluaako kohdata viestin vai ei. Vaikka muutos on jo ilmassa, kuvat, mielikuvat ja keskustelu liikkuvat edelleen lähinnä täydellisten, kauniiden, nuorten ja hyvin toimeentulevien ihmisten rooleissa. Mielikuva siitä, kenellä on oikeus olla seksuaalinen, vääristyy.
Olen melkein 25 vuotta tehnyt työtä erilaisten potilasryhmien ja ikääntyneiden seksuaalisuuden parissa, ja kuullut tuhansia kertomuksia selviytymisestä miehenä, naisena tai parisuhteessa silloin, kun elämä on raadollisimmillaan ja uhat omassa seksuaalisuudessa todellisia. Kun sairaus sekoittaa elämän, rassaa parisuhdetta, vaikuttaa minäkuvaan ja herättää huolta seksin onnistumisesta uudessa elämäntilanteessa, ihminen ei ole vahvimmillaan kohtaamaan mielikuvaa ”kauniista ja rohkeista” ihmisistä.
Viesti on väärä, jos ihminen missään elämäntilanteessa joutuu kysymään itseltään, onko hänellä edelleen oikeus olla mies tai nainen, ja onko hänellä kaikesta huolimatta oikeus nauttia omasta seksuaalisuudestaan. Jokaisella ihmisellä on oma tarinansa. Niitä on sekä iloisia että surullisia. Elämän mukanaan tuomat haasteet ovat kovin erilaisia, mutta niin ovat ihmisetkin – enemmän tai vähemmän selviytyjiä.
Jokaisella ihmisellä, ikään tai terveyteen katsomatta, on oikeus hyvään elämään naisena tai miehenä. Seksuaalista selviytymistä voidaan tukea ottamalla siihen liittyvät kysymykset luontevaksi osaksi diabeteksen hoitoa ja kuntoutusta. Seksuaalisesti hyvin voivan potilaan, naisen ja miehen, nuoren tai vanhan, sairauskin pysyy silloin paremmassa tasapainossa.
Yleistä keskustelua yhteiskunnassa tulisi ehdottomasti muuttaa siten, että seksuaalinen avoimuus koskisi kaikkia ihmisryhmiä. Viime vuosien aikana tässä on tapahtunutkin kehitystä, mutta edelleen asenteissa on paljon korjattavaa.
Leena Rosenberg