”Olin vajaa neljävuotias, kun sairastuin diabetekseen. Itselleni sairaus oli aika luonnollinen asia, mutta kun menin ala-asteelle, siitä tuli ongelmia. Muita lapsia hämmensi, mikä mulla on, ja he alkoivat osoittaa, että en kuulu heidän porukkaansa. Mua kiusattiin koko ala-asteen ajan: välillä sanallisesti, välillä fyysisesti. Opettajat eivät kyenneet puuttumaan kiusaamiseen.
En kuitenkaan halunnut jättää kokemusta takaraivoon, vaan halusin mennä eteenpäin. Kun aloitin yläasteen, vaihdoin koulua, etten joutunut kiusaajien kanssa samalle luokalle. Yläasteella kaikki muuttui: siellä oli ollut muitakin diabeetikoita, ja sairaudestani kyseltiin lähinnä uteliaana. Tuli helpottunut olo, sillä olin pelännyt, että kiusaaminen jatkuu. Yläasteella sain nopeasti ystäviä ja löysin myös kaverin, joka on edelleen paras ystäväni.
Kun menin ammattikouluun autonasentajalinjalle, sielläkin kohtasin vain hyviä asenteita. Kun esimerkiksi mittaan verensokereita, muut kyselevät, että ”miten toi homma oikein toimii.” Opettajat kannustivat mua ottaamaan sairauteni huomioon opiskeluhommissa.
Perheeseeni kuuluu vanhempieni lisäksi 23- ja 25-vuotiaat isosiskot, jotka asuvat jo muualla. Siskojen kanssa mulla on läheiset välit. Kun oli vaikeita aikoja, pystyin juttelemaan heille. Mulla on vesikoira Juju, josta piti kouluttaa hypokoira, mutta homma on toistaiseksi kesken. Se on kuitenkin jo kerran pelastanut henkeni. Sain omassa huoneessani talon yläkerrassa rajun kohtauksen, joka johtui matalista verensokereista ja epilepsiasta. Juju ilmoitti tilanteen muille perheenjäsenille ja pääsin pian sairaalaan. Juju sai siitä vuoden vesikoirapalkinnon.
Yläasteella huomasin, että mussa on jonkinlaista empaattisuutta, sillä monet alkoivat tulla juttelemaan mulle omista huolistaan. Eräskin sanoi, että sitä auttoi sen kivussa, kun sai puhua ja mä kuuntelin. Olen aina valmis kuuntelemaan, jos toisella on vaikeaa. Luulen että tämä ominaisuus liittyy siihen, että kotonani on ollut aina avoimuutta ja asioista on puhuttu.
Asun todennäköisesti kotona niin kauan kuin opiskelen. Kun olen valmistunut autonasentajaksi, aion suorittaa vielä sähköasentajan tutkinnon ja yhdistää nämä kaksi koulutusta työssäni. Autot sähköistyvät vauhdilla ja se on tulevaisuuden ala. Eräs haaveeni on tietenkin perhe, se että musta tulee se ”paras isä.”
Voimauttava valokuva
Valokuvaaja Marja Seppälä kuvasi Jami Raskisen voimauttavan valokuvauksen menetelmällä. Voimauttavassa valokuvassa kuvattava valitsee itse, miten häntä saa katsoa, eli ne asiat, joiden kautta hän haluaa tulla näkyväksi, ja missä ja miten hänet kuvataan. Voimautumisen idea perustuu siihen, että kuvattava oppii näkemään itsensä uusin ja lempeämmin silmin.
Julkaistu Diabetes-lehdessä 3/2020.