Elsi Verrinder elää vauvaperheen arkea

Kuva: Elsi Verrinderin kuva-arkisto

”Esikoispoikani Melvin syntyi reilu viisi kuukautta sitten. Alku vauvan kanssa oli haastavaa, koska oma perheeni ja ystäväni asuvat Suomessa ja puolisoni Paulin perhekin noin viiden tunnin ajomatkan päässä kodistamme. 

Raskausaika sujui hyvin ja sen aikana hoitotasapainoni parani jonkin verran, sillä kiinnitin siihen vielä normaaliakin enemmän huomiota. Raskauden aikana diabeteksen hoitotasapainoa seurattiin joka kuukausi, ja tuntui, että minusta pidettiin todella hyvää huolta. 

Palasin vastikään äitiyslomalta töihin Kalifornian yliopistolle, missä teen tutkimusta bioteknologian alalta. Sen lisäksi toimin suomalaisen startup-yrityksen tieteellisenä johtajana. 

Sain täkäläisittäin varsin pitkän, noin puolen vuoden äitiysloman, mikä auttoi selviämään loppuraskaudesta ja alkuvaiheista vauvan kanssa. Arki sujuu jo mukavasti Melvinin kanssa. Hän on hauskassa iässä, kun kaikki ympärillä kiinnostaa.

Sairastuin ykköstyypin diabetekseen noin 17 vuotta sitten, kun olin 13-vuotias. Tällä hetkellä minulla on käytössä Omnipod Classic -pumppu, jossa insuliinina on Fiasp. Verensokeria seuraan Freestyle Libre 3 -sensorilla. 

Yhdysvalloissa diabeteksen hoito on melko samanlaista kuin Suomessa, jos on kattava sairauskuluvakuutus, joka yleensä tulee työpaikan kautta. Itselläni on yliopiston kautta melko kattava vakuutus.

Yllätyksiäkin on ollut. Reilu vuosi sitten vaihdoin monipistoshoidon Omnipod Dash -pumppuun, jota käytin puolisen vuotta, kunnes yhtäkkiä vakuutukseni ei enää kattanut sitä. Kun asia selvisi minulle, minulla ei ollut juuri lainkaan pumppuja varastossa ja jouduin haalimaan niitä eri paikoista. Olin tuolloin raskaana, joten en missään nimessä halunnut vaihtaa takaisin monipistoshoitoon kesken raskauden ja siten vaarantaa sokeritasapainoani.

Nyt minulla on käytössä vakuutuksen korvaama Omnipod Classic, joka on vanhempi versio Omnipod Dashista.  

Siitä olen ollut yllättynyt, että täällä ovat vielä vanhat hoitomuodot voimissaan. Suomessa en ole vuosiin nähnyt, että joku annostelisi insuliinin lasipullosta ruiskulla. Toisaalta täällä uudet versiot sensoreista ja pumpuista tulevat nopeammin saataville kuin Suomessa.”

Teksti: Sari Savela

Juttu on julkaistu Diabetes-lehdessä 4/2023.

 


Aikaisemmin julkaistut tarinat:

Sari Savela: Aniara Larmala: Sairastuminen johti ammatinvaihtoon
Pirkko Tuominen: Vilhelmi Vilposen vauhdikas arki
Sari Savela: Säännöllisten rutiinien ansiosta voin hyvin
Sari Savela: Sota pysäytti hedelmällisen yhteistyön
Pirkko Tuominen: Pipsa Valkeila, 29, opettelee kuuntelemaan kehonsa viestejä
Sirpa Palokari: Valoisa asenne kantaa Kaisaa
Irma Heiskanen-Haarala: Liikunnallinen Helmi Westergren, 17, opiskelee ensihoitajaksi
Pirkko Tuominen: Timo Rautajärvi, 52, polkee hymy huulilla kohti Saimaan ympäriajoa
Kari Kortelainen: Kari Kortelainen, 63, opettelee nytku-elämää
Pirkko Tuominen: Maarja Metsaviir: Kunpa päiväkodeissa tunnistettaisiin diabeteksen oireet
Tuija Manneri: Samuli Öljymäki, 23, löysi uuden tien työhaaveilleen
Tuija Manneri: Diabeteshoitaja Sanna Ruuska löytää hyvää kaikista ihmisistä
Pirkko Tuominen: Ilkka Repo, 34, luottaa pienten muutosten voimaan
Pirkko Tuominen: Jonna Tolvanen oivalsi, ettei kakkostyypin diabetes katso ikää
Irma Heiskanen-Haarala: Peter Törnroos lautailee vesillä ja tasamaalla
Pirkko Tuominen: Saara Kohtalo suunnittelee vaatteita diabeetikoille
Annamari Lammassaari: Erja Miettinen – ratsailla pienestä pitäen
Sirpa Palokari: Sannan kahdet synttärit
Jami Raskinen, 18, osaa kuunnella toisten murheita
Sirpa Palokari: Markus Sarlo ja elämän isot muutokset
Tekniikan tohtori Jukka Jokiniemi: Verensokeriskanneri lisää sokean itsenäisyyttä
Sirpa Palokari: Kati Laakso toivoo lisää diabeetikoita politiikkaan 
Laura Koski: Tatuoijaksi sattuman kautta
Sirpa Palokari: Terveyskeskuslääkäri Satu Brinkmann haluaa olla lähellä ihmistä
Riitta Ahonen: Satu Marin: Arki on kiireistä mutta palkitsevaa
Jaakko Hyytinen: Edunvalvonnasta tuli minulle sydämen asia
Sini Eräjää: Olen paljon muutakin kuin diabeetikko
Markus Vuolaspuro: Ammattihaaveet uusiksi
Maija Aarto: Hypokoira parantaa elämänlaatua ja sokeriarvoja
Kannustusta kiitos, ei syyllistämistä
Mats Fors: Liikunta helpottaa diabeteksen hoitoa
Maarit Antila, ennätyksentekijä
Stressi kulkee muuttolaatikoissa
Stefan Lönnberg: Elän tässä ja nyt
Jefu taklasi korkeat verensokerit
Kalastus hoitaa
Sijaishaima jää eläkkeelle
Eija Rautavuori: Vain elämää