Liikunta

Arkiliikunta on Matti Juvan hyvän elämän salaisuus

Uudessakaupungissa asuva Matti Juva pysyy hyvässä kunnossa tekemällä metsätöitä ja hoitamalla avomaa- ja kasvihuoneviljelmiään. Ketterä 68-vuotias kannustaa muitakin diabeetikkoja pysymään poissa sohvalta. - Jalat ovat liikkumista varten, hän muistuttaa. Ykköstyypin diabetes on kulkenut miehen matkassa jo yli 60 vuotta.

Kovatehoista supertreeniä harkiten

Jokunen vuosi sitten Suomessa alettiin kohista HIT-treenistä, joka tarkoittaa kovatehoista lyhtykestoista harjoittelua. Vartin tehotreenissä rasva palaa ja kunto kohenee yhtä hyvin kuin tunnin sauvakävelylenkillä. Vaikka HIT-treeni tutkimuksen mukaan parantaa insuliiniherkkyyttä huomattavasti, asiantuntijat kuitenkin toppuuttelevat: diabeetikon kannattaa lisätä liikunnan tehoja hitaasti ja harkiten.

Osku löysi rutiinit pelipäiviin

Osku Heinosen unelmasta tuli totta viime syksynä: hän siirtyi Kouvolan Kouvoihin ja pelaa nyt ensimmäistä kauttaan koripalloa täysammattilaisena. Kokeilujen kautta hän on löytänyt omat rutiinit diabeteksen hoitoon pelipäivinä.

Raili sai verensokeriarvot kohdilleen kävelemällä

Kuusi vuotta sitten Raili Wallenius meni valittamaan jatkuvaa väsymystään lääkärille. Hänen olonsa oli niin voimaton, että hänen oli vaikea ylipäätään nousta ylös. Painoa oli 120 kiloa.  Sitten hän alkoi kävellä. Nyt hän on 50 kiloa kevyempi, ja verensokeriarvotkin ovat erinomaisia.

Kunto kasvaa kivassa seurassa

Tornion diabetesyhdistys huolehtii jäsentensä kunnosta yhteisillä kuntosalitreeneillä. Tutussa ryhmässä on helppo ja mukava harrastaa liikuntaa.

Elämäntapana itsensä voittaminen

Tamperelainen Maija Loikkanen on harrastanut body fitnessiä kolme vuotta. Laji vaatii kurinalaista lihaskuntoharjoittelua ja tarkoin punnittua ravintoa. Palkinnoksi Maija on saanut paitsi timmin vartalon myös paremmat yöunet ja loistavat verensokeri-, kolesteroli-, maksa- ja munuaisarvot. Hän on aina pitänyt haastavasta treenaamisesta, ja lisäksi häntä kannustaa lajiin kova kilpailuvietti.

Äänetön vaeltaja rantakaislikossa

Hämeenkoskelainen Risto Lundström innostui melonnasta kymmenisen vuotta sitten ja on sen jälkeen tehnyt lukuisia lyhyitä ja pitempiä melontaretkiä joilla, järvillä ja merellä. Näillä reissuilla hän rentoutuu ja tyhjentää päätään. Erityisen viehättävää hänestä on lähteä ajelemaan kajakin ja kartan kanssa ilman ennakkosuunnitelmaa ja pysähtyä, kun löytyy mukava paikka.

Lääkkeeksi liikuntaa

Liikunta on tehokas lääke, jonka voi myös itse määrätä itselleen. Tämäkin lääke auttaa vain, jos sitä nauttii säännöllisesti. Liikunnan Käypä hoito -suositus päivitettiin äskettäin. Miten liikuntalääkettä pitäisi suosituksen mukaan annostella, jotta se tehoaisi parhaiten?

Polveen sattuu – pahentaako vai auttaako liikunta?

Kun polveen sattuu, sitä ei tee mieli rasittaa. Kuitenkin oikein annosteltuna ja harjoitettuna liikunta on lääkettä polvikipuihin. Jutun lopussa on harjoitusohjelma, joka parantaa lihasten voimaa, nivelten liikkuvuutta, tasapainoa ja kehon hallintaa.

Kaivopuistosta Jäämerelle hiekkateitä pitkin

Timo Saarinen matkasi polkupyörällä Helsingistä Jäämerelle. Urakan haastavuutta lisäsi diabeteksen lisäksi vielä se, että hän päätti kulkea vain hiekkateitä ja metsäpolkuja pitkin. Jutun lopussa Timo kertoo omista kokemuksistaan maastopyöräilyn ja pumppuhoidon yhteensovittamisesta sekä sensoroinnista (luettavissa vain verkkolehdessä).

Kansalaisten liikkuttajat

Suomalaisilla liikunta- ja urheilujärjestöillä on vahva rooli terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan toteuttamisessa. Se on monen liikuntajärjestön päätehtävä. Liikuntajärjestöt tekevät monilla paikkakunnilla yhteistyötä kansanterveysjärjestöjen kanssa.

Niko – hyppääjien sukua

Kuusitoista vuotias Niko Kytösaho on Suomen mäkihypyn suuri lupaus. Tammikuussa normaalimäen SM-kullan voittanut nuori mies tähtää maailman huipulle. Viime keväänä asiat hiukan mutkistuivat, kun Niko sairastui ykköstyypin diabetekseen. Unelmistaan hän ei kuitenkaan luopunut.

Insuliinihoidon ja liikunnan yhteensovittaminen

Liikunnan ja insuliinihoidon yhteensovittaminen on melkoinen taitolaji. Säännöllisen urheiluharrastuksen aloittaminen vaatii suunnittelua ja analysointia, jotta erityisesti matala verensokeri ei yllätä. Vaikka liikuntaan olisi varautunut hyvin, yllätyksiä ja virhearvioita tulee jokaiselle, koska verensokeritasoon vaikuttaa niin monta asiaa.

Tuulien ja tulien äärellä erämaassa

Ranskassa asuva tanssitaiteilija Tuomas Lahti taivalsi Muotkatuntureilla yksin halki erämaan, Karigasniemestä Tirroon. Diabetes on kulkenut hänen matkassaan 16 vuotta, ja se asetti vaellusretkelle omat haasteensa. Tuomas kirjoitti retken aikana päiväkirjaa, jonka hän tarjoaa nyt Diabetes-lehden lukijoiden luettavaksi.