Teksti: Harri ”Pöllövaari” Järvinen
Kymmenisen vuotta sitten päätin tehdä jotakin iltapäivinä ilmaantuvalle väsymykselleni. Aluksi keräsin monenlaista dataa, jota voisin näyttää lääkärille. Siinä yhteydessä hankin myös verensokerimittarin diabeteskaupasta. Ilmeni, että verensokeriarvoni olivat koholla pitkin päivää.
Hakeuduin lääkärille näyttämään tuloksia, pääsin glukoosirasitustestiin ja vähän muihinkin kokeisiin, mikä riitti lääkärille diagnoosin tekemiseen: minulla todettiin tyypin 2 diabetes. Hän tarjosi jonkin lääkityksen aloittamista, mutta sanoin yrittäväni ensin, josko saisin verensokerini kuriin ruokavalion avulla.
Nyt noin kymmenen vuotta myöhemmin diabetekseni on kutakuinkin oireeton. Pitkän aikavälin verensokeritasoa kuvaava HbA1c on heilunut normaaliviitearvojen ylärajalla. Diabeteksen aiheuttamia lisäsairauksia ei ole ilmaantunut.
Sairauden alkuvaiheessa seurasin paljon muun muassa verenpainettani ja sykettäni ja unen erilaisia laatukriteereitä. Mittasin verensokereita syömisten, juomisten ja fyysisen rasituksen jälkeen. Nyt mittaan verensokerin vain satunnaisesti.
Luin myös elintarvikepakkausten tuoteselosteita ja etsin tietoa fineli.fi-verkkosivuilta, jotta osasin välttää itselleni haitallisia elintarvikkeita. Prosessoitujen valmisruokien syönti loppui lähes täysin, mutta en ole millään muotoa ruokaniuhottaja.
Olin vuosi, pari sitten mukana Facebookin kakkostyypin diabeetikoiden vertaistukiryhmässä. Tuossa ryhmässä on hyvää tarkoittavia lähimmäisiä, jotka aidosti yrittävät auttaa toinen toisiaan. Pääosin keskusteluissa puhutaan eri lääkkeiden käyttötavoista ja niiden sivuvaikutuksista ja kaikesta siitä, mikä yhdistää lääkehoitoa käyttäviä. Meitä ravitsemuksella itseämme hoitavia nuo lääkehoitoon liittyvät keskustelut vain hämmentävät.
Tosin ryhmässä keskustellaan paljon myös ruuasta, ja hyvä niin. Mutta se, millainen ravinto ja syömisrytmi on hyväksi lääkehoitoa käyttäville, on joissakin tapauksissa jopa haitaksi ravitsemushoitoa toteuttaville. Ja päinvastoin. Me ravitsemuksella itseämme hoitavat joudumme välttämään runsaasti hiilihydraatteja ja etenkin höttöhiilareita sisältäviä ruokia ja juomia, kun taas lääkitystä käyttävät voivat säädellä verensokeritasoaan lääkitystä säätämällä.
Toisaalta lääkkeetön hoito mahdollistaa pätkäpaaston painonhallinnan apukeinona tai aivosumun poistajana. Vastaavasti hypoglykemiasta varoittelu on tärkeää lääkitystä käyttäville. Omassa viiteryhmässäni hypoglykemia vaatisi todella rankkaa fyysistä rasitusta.
Turhautuneena jyrähdän: Avatkaa meille omat erilliset vertaistukiryhmät!
Erilaisia ruokavalioita arvioin aluksi vain kahdella kriteerillä: pystynkö noudattamaan ruokavaliota pitkällä aikavälillä ja tuottaako sen noudattaminen toivottuja tuloksia. Ensimmäiseen kysymykseen kielteisesti vastaavan ei tarvitse pohtia toista kysymystä. Onko sinulle koskaan käynyt niin, että olet aikasi jotakin dieettiohjetta noudatettuasi joutunut luovuttamaan, kun se osoittautui sinulle liian vaikeaksi? Minulle on.
Kolmisenkymmentä vuotta sitten olin Painonvartijoissa, ja painoni putosi aivan ihannevauhtia 12 kiloa. Pääsin siihen hampaat irvessä ja suomalaisella sisulla. Dieetti oli tieteellisesti tutkittu, mutta useimmille painonvartijoille se oli kuitenkin täysin hyödytön, koska se ennemmin tai myöhemmin johti paineeseen päästä takaisin mieliruokien ääreen ja syömään itsensä kylläiseksi. Kahleista vapauduttuani söin itselleni 24 kiloa lisää painoa.
Jojotellessa törmäsin myös erilaisiin vhh-dieetteihin. Niitä on monia erinimisiä, mutta en ole huomannut oleellisia eroja niiden resepteissä. Ravitsemuksella itseään hoitaville diabeetikoille osoitetut kirjat käyttävät tästä dieetistä nimitystä LCHF. Näitä dieettejä yhdistellen löysin itselleni mieluisan ja väljän ruokavalion, jota kutsun Gourmet-dieetiksi.
Opin myös sen, että uuden ruokavalion omaksuminen voi viedä 2–3 viikkoa. Suolistomikrobimme huutavat sitä ruokaa, johon ne ovat tottuneet.
Olin vuonna 2019 kolme kuukautta Thaimaassa ja asuin siellä perheessä, joka noudatti 8/16-pätkäpaastoa. Siinä kaikki energiaa sisältävä ruoka ja juoma syödään tai juodaan kahdeksan tunnin aikana, ja välissä on 16 tunnin paasto, jolloin ruuansulatuselimistö saa levätä. Totuin pätkäpaastoon aika nopeasti.
Pätkäpaasto ja runsaskuituinen Thai-ruoka yhdessä tekivät sen, että painoni putosi 14 kiloa kolmessa kuukaudessa, ja vielä Suomeen palattuani yli kaksi kiloa. No, sitten taas lankesin leipään, jota en syönyt sellaisenaan vaan moninkertaistin energiamäärän laittamalla sen päälle levitettä, leikkelettä ja juustoa, vaikka leivän päälle pitäisi laittaa vain ylähuuli tai salaatin lehti.
Länsimaalaisilla on hurjasti tietoa terveellisestä ravitsemuksesta ja silti olemme lisääntyvässä määrin ylipainoisia. Minusta meidän pitäisi luopua uskosta yhteen ainoaan oikeaan dieettiin ja julkilausua se totuus, että Roomaan johtaa muitakin teitä kuin vain se yksi. Monet näistä vaihtoehtoisista dieeteistä johtavat melkein samaan lopputulemaan, ehkä pienten riskien ohella. Vaan kumpi on parempi: liekeissä tuhoutunut vai väärin sammutettu talo?
Loppujyrähdys: Olen sitä mieltä, että Suomeen tarvitaan sokerivero – ja mahdollisimman iso sellainen!
