Teksti: Pirkko Tuominen
Risto Pelkonen on ollut arkkiatri yli neljännesvuosisadan. Korkea ikä on hänelle näköalapaikka, josta on hyvä tutkailla nykyhetkeä, mennyttä ja tulevaa. Sisältöä, iloa ja kipinää eläkepäiviin tuovat omat innostuksen lähteet.
Lääkärikunnan vanhimman haastattelu voi alkaa, kun arkkiatri Risto Pelkonen on saanut oikuttelevan kuulokojeensa kohdilleen. Hän kertoo pärjäävänsä kahdenkeskisessä keskustelussa hyvin, mutta hälyssä puheen erottaminen hankaloituu.
Ulkona Pelkonen kuulee huonosti linnunlaulua eikä lainkaan heinäsirkan siritystä. Takana ovat ne ajat, kun hän kulki linturetkillä luokkatoverinsa Pentti Linkolan kanssa pääkaupunkiseudulla. Pysyvän vaikutuksen häneen on jättänyt Lapin luonnon ja kulttuurin kohtaaminen Enontekiössä.
Vaikka lintuharrastus on hiipunut, kulkeminen, marjastaminen ja sienestäminen Itä-Savon metsissä on vuoden kohokohta.
– Fyysinen kuntoni on kohtuullisen hyvä, mutta kömpelyys hankaloittaa kaikkia toimia. Teen kuitenkin joka aamu kävelylenkin, 91-vuotias Pelkonen kertoo.
Lähimaastoon suuntautuvan aamulenkin lisäksi hän on rakentanut itselleen toisenkin terveellisen rutiinin, aamujumpan. Sillä hän aloittaa tavallisesti päivänsä kotikaupungissaan Kauniaisissa, jossa hän asuu vaimonsa Kristiinan kanssa.
– Terveyteni on säilynyt hyvänä ja paino kurissa ilman vippaskonsteja. Meillä ei ole erityistä ruokavaliota tai -suunnitelmaa, mutta olen toki aina katsonut, mitä suuhuni laitan, arkkiatri sanoo.
Keskeistä Pelkosen hyvinvoinnille ovat lukeminen, kirjoittaminen ja musiikin kuunteleminen. Kaarnan veistäminen kesällä poutasäällä ja luova joutenolo tekevät elämästä elämisen arvoista.
Elämästä vaarin
Arkkiatri ei arvota ikää hyväksi tai huonoksi. Se vain on.
– Ikääntymiseeni ei ole liittynyt suuria pettymyksiä. Tulen kohtalaisen hyvin toimeen vanhenemisen kanssa, hän sanoo.
Tosiasia on, että iän myötä voimat vähenevät ja vaivat lisääntyvät. Elämä voi silti olla hyvää, kun tekee rohkeasti sitä, mikä on mahdollista, ja hyväksyy sen, mille ei voi mitään.
– Vanhana on hyvä olla, kunhan sietää ne monet hankaluudet, joita korkea ikä tuottaa. Parasta on, kun ottaa elämästä vaarin ja elää omien voimiensa ehdoilla, Pelkonen vinkkaa.
Ikääntymisessä auttaa, kun tuntee itsensä. Itseymmärrys on toimeen tulemista itsensä kanssa ja tervettä itsetuntoa.
Hyvän elämän peruspilareihin kuuluvat kohtuullinen toimeentulo ja tunne johonkin yhteisöön kuulumisesta.
– Tahaton yksinäisyys ei ole kenellekään hyväksi. Tärkeintä on saada rakastaa toista ja tulla rakastetuksi, Pelkonen sanoo.
Hänellä on kolme lasta, jotka ovat nuorinta lukuun ottamatta yli 60-vuotiaita. Kaikki asuvat pääkaupunkiseudulla. Perheeseen kuuluvat myös lastenlapset ja lapsenlapsenlapsi.
– Meillä on aina lystiä yhdessä. Talvisin joku lapsista käy meillä auttamassa ja rupattelemassa. Kesäisin olemme usein kaikki yhdessä Kristiinan vanhemmilta perityssä kesäpaikassamme Savonlinnan Ritosaaressa.
Vanhusyksikkö jokaiselle hyvinvointialueelle
Pelkonen kirjoittaa paljon ja hoitaa ahkerasti arkkiatrille kuuluvat monet tehtävät. Hän seuraa maailman menoa ja ottaa puolueettomasti kantaa terveydenhuoltoon liittyviin kysymyksiin.
Hän on kantanut korkeaa arvonimeä vuodesta 1995. Nimitystä edeltävänä vuonna hän jäi eläkkeelle Hyksin endokrinologian osastonylilääkärin virasta. Arvonimi voi olla samanaikaisesti vain yhdellä lääkärillä. Kun edellinen arkkiatri on kuollut, presidentti päättää uuden arkkiatrin nimittämisestä.
Pelkonen on huolissaan siitä, miten jatkuvasti kasvavan ikäihmisten joukon hyvinvoinnista huolehditaan.
– Jokaisella hyvinvointialueella tulee olla vanhusyksikkö tai -vastaava, jolla on kokonaisvastuu alueen iäkkäiden hyvinvoinnista, hän sanoo.
Asunnot, pihat, kadut, kujat ja julkiset liikennepalvelut on suunniteltava niin, että ikäihmiset voivat liikkua turvallisesti ja olla mukana toisten kanssa. Yhteiset kulttuuri- ja taidetapahtumat, ompeluseurat ja harrastuspiirit vahvistavat sosiaalista pääomaa, kohentavat terveyttä ja pidentävät elinikää.
Pelkonen oli vuonna 2015 mukana sosiaali- ja terveysministeriön Kokeneet ja viisaat -asiantuntijaryhmässä, joka tuotti tietoa vanhuspalvelulain muutoksia varten.
– Julkaisimme 11 teesiä. Tärkein viestimme oli se, että ikääntyneet pitää ottaa mukaan, kun tehdään vanhuksia koskevia päätöksiä.
Kömpelyyden, kuulon heikentymisen ja muiden ongelmien vastapainoksi ikääntyminen kartuttaa viisautta ja kokemusta. Sitä pitäisi arkkiatrin mielestä hyödyntää yhteiskunnassa huomattavasti enemmän.
– Mitä kauemmin on elänyt, sitä enemmän on kokenut ja nähnyt. Viisaudeksi sanottua hiljaista tietoa on karttunut. Hiljainen tieto auttaa ymmärtämään muita ihmisiä ja itseä osana ympäristöä.
Käsillä tekemisen ilo
Arkkiatri Risto Pelkonen toimi nuorena tutkijana ollessaan Diabetesliiton ja diabetesyhdistysten perustaman Diabetestutkimussäätiön ensimmäisenä puheenjohtajana. Hän on tunnettu paitsi urastaan lääketieteen parissa myös luovuudestaan: taidostaan veistellä kaarnasta pieniä, yksityiskohtaisia hahmoja. Niistä on syntynyt vuosien saatossa Tuohelan kylän väki, joista osa majailee kulmakaapissa Pelkosten olohuoneessa. Kaarnahahmoja on ollut nähtävillä monissa näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla.
– Kaarnalaisia on yhteensä ehkä parisataa. Osa niistä on nyt eksyksissä, kun ITE-taiteen museo lopetti ja yritämme löytää hahmoille uutta tilaa, Pelkonen kertoo.
Veistely on kesäharrastus. Hahmoja syntyy poutapäivinä Ritosaaressa, kun arkkiatri on luovan joutilaisuuden tilassa. Pelkonen käyttää hahmojen tekemiseen kaarnan lisäksi tuohta, puukkoja, pihtejä, saksia, liimaa ja tappuraa, joskus koirankarvoja tai kasveja hiuksiksi.
– Omien sääntöjeni mukaan mitään ostettua ei saa käyttää, hän sanoo.
Tuohelaan ja sen asukkaisiin tiivistyy paljon tunnelmia arkkiatrin lapsuuden kesien tunnelmasta. Niitä hän vietti Pelkosten sukutilalla Annalan kartanossa Laatokan Karjalassa. Jokaisella hahmolla on oma tarinansa.
Alunperin lasten leikistä alkanut kaarnaväki kasvoi vuosien kuluessa kansantaiteeksi, ITE-taiteeksi, joka tarkoittaa itse tekemistä ja itselle tekemistä. Pelkoselle tärkeintä on ilo siitä, että saa käyttää käsiään, keksiä ja luoda jotakin.
– Voiko kuvitella mitään lystimpää kuin se, että kädessä on aurinkoisena kesäpäivänä terävä puukko ja kaarnanpalanen. Siitä voi syntyä mitä vain.
