Diabeteshoitajia tarvitaan kipeästi lisää

330
diabeteshoitaja-ja-seniori-ikäinen-mies-istuvat-sohvalla-vierekkäin
Tuttu, osaava diabeteshoitaja on monelle diabetesta sairastavalle äärimmäisen tärkeä tuki. Kuva: Shutterstock

Teksti: Mari Vehmanen

Diabeteshoitajien määrää erityisesti perusterveydenhuollossa on vähennetty monin paikoin. Todellisuudessa heidän osaamistaan tarvitaan koko ajan enemmän.

Tuttu, osaava diabeteshoitaja on monelle diabetesta sairastavalle äärimmäisen tärkeä tuki. Yhä useammin tätä keskeistä apua ei kuitenkaan ole saatavilla.

Diabeteshoitajat ry:n puheenjohtaja Päivi Strömsholm kertoo, että kentältä kantautuvien viestien perusteella ammattikunnan tekemää työtä olisi ajettu merkittävästi alas viime vuosina. Koottua tilastotietoa asiasta ei ole.

– Iso joukko diabeteshoitajia on jo jäänyt tai jää pian eläkkeelle. Heidän tilalleen ei enää välttämättä palkata uutta henkilöä ainakaan kokopäiväisesti.

Päivi Strömsholmin mukaan tämä on tarkoittanut esimerkiksi sitä, etteivät diabeteshoitajat saa enää entiseen tapaan keskittyä omaa erikoisalaansa. Viikon työvuoroista osa voi kulua täysin muunlaisissa tehtävissä.

Koronaepidemia on kärjistänyt tilannetta entisestään.

– Itsekin olen joutunut viime ja tänä vuonna hyppäämään lasten ja nuorten diabetesvastaanotolta välillä koronatöihin. Sama kokemus on monella muulla, Päivi Strömsholm sanoo.

Yhden diabeteshoitajan vastuulla on lisäksi yhä useampia diabeetikoita. Entisistä hoitajakohtaisista maksimipotilasmääristä on monin paikoin luovuttu.

Tavoitteena yleishoitaja

Monissa kunnissa diabeetikko kohtaa seurantakäynnillään terveydenhoitajan, kätilön tai sairaanhoitajan, jolla ei ole diabeteksen hoidon koulutusta tai edes työkokemuksen kautta hankittua aihepiirin osaamista.

Päivi Strömsholmin mukaan näin käy erityisen useasti perusterveydenhuollossa asioivalle tyypin 2 diabeetikolle. Erikoistuneiden diabetesammattilaisten niukat resurssit varataan yhtä tarkemmin tyypin 1 diabeteksen hoitoon.

– Tavoitteena on selkeästi luoda jonkinlaisia yleishoitajia, jotka tekevät vähän kaikkea mahdollista. Valitettavasti tällaisia yleissairaanhoitaja-Sareja ei ole olemassa nyt eikä tulevaisuudessa. Jo pelkkä diabetesasioiden hallitseminen vaatii vuosien kokemusta ja jatkuvaa lisäkouluttautumista – muista sairauksista puhumattakaan, Strömsholm huomauttaa.

Hänen mielestään ammattikunnan yleinen tilanne ja arvostus olivat vielä joitakin vuosia sitten paremmalla tolalla kuin nykyisin. Monet kuntayhtymät keskittivät diabeteksen hoitoa ja satsasivat moniammatillisiin diabetestiimeihin.

– Edelleen meillä on toki kuntia ja kuntayhtymiä, joissa asiat on järjestetty erittäin hyvin. Mutta vaihtelu on suurta, eikä diabeetikoiden keskinäinen tasa-arvo toteudu, Päivi Strömsholm toteaa.

Lisäsairaudet yleistyvät

Eniten ammattikunnan alasajosta kärsivät tietysti diabeetikot. Oman hoitajakontaktin katoaminen voi tuottaa arkeen monenlaista pientä ja suurta hankaluutta.

– Diabeetikolla ei ole enää taustatukenaan asiantuntevaa ammattilaista, jonka saa helposti kiinni. Jokin alkujaan varsin harmiton pulma voi kasvaa isoksi ongelmaksi, jos keneltäkään ei voi kysyä luotettavaa neuvoa, Päivi Strömsholm sanoo.

Esimerkiksi uuden verensokerimittarin tai glukoosisensorin toimintojen opettelu saattaa jäädä kokonaan diabeetikon omille harteille. Eivätkä laitevalmistajien opetusvideot netissä korvaa diabeteshoitajan antamaa henkilökohtaista opastusta.

– Lisäksi diabeetikolta katoaa tutun hoitajan antama henkinen tuki. Moneen huoleen auttaa jo pelkkä tietoisuus siitä, että oma hoitaja on tarvittaessa tavoitettavissa. Diabetesta sairastavien keskinäinen vertaistuki on ilman muuta tärkeää, mutta se ei poista tutun ammattilaisen tarvetta, Päivi Strömsholm tähdentää.

Pahimmillaan pula diabeteshoitajista johtaa Strömsholmin mukaan lopulta hoitotasapainojen heikkenemiseen ja lisäsairauksien yleistymiseen.

– Ja tämä taas merkitsee inhimillisen kärsimyksen lisäksi valtavia lisäkustannuksia yhteiskunnalle. Tavoite saada aikaan säästöä diabeteshoitajista luopumalla kääntyy siis itseään vastaan.

Lisäksi diabeteshoitajien vähentäminen heikentää viihtymistä koko alalla.

– Muille hoitajille ei ole todellakaan palkitsevaa joutua ratkomaan diabeetikoiden erittäin monimutkaisia kysymyksiä kiireessä ja ilman riittävää osaamista. Vakavimmillaan potilasturvallisuus on vaarassa, ja hoitajat itse tietävät tämän kyllä, Päivi Strömsholm lisää.

Tarvetta kaikkialla

Todellisuudessa diabeteshoitajia tarvittaisiin koko ajan enemmän. Tähän on useita syitä.

– Erityisesti tyypin 2 diabetes ja sen esiasteet yleistyvät nopeasti. Tyypin 1 diabeetikoita on Suomessa edelleen eniten maailmassa suhteessa väkilukuun – syystä, jota kukaan ei tiedä. Alan teknologia uudistuu huimaa tahtia. Pumput ja glukoosisensorit ovat mullistaneet koko diabeteksen hoidon alle 20 vuodessa, vastaava diabeteshoitaja Anneli Jylhä Diabetesliitosta luettelee.

Hoitojen kehittymisen ansiosta diabetesta sairastavien elinikä on jo käytännössä yhtä pitkä kuin suomalaisilla keskimäärin. Koko ajan suurempi joukko ihmisiä kaipaa siis yhä erikoistuneempaa diabetesosaamista. Nykyaikaisen diabeteksen hoidon ohjaaminen on niin vaativaa, että sitä on hyvin vaikea hallita ilman mahdollisuutta keskittyä asiaan kokopäiväisesti.

Anneli Jylhän mukaan diabeteshoitajia pitäisikin päinvastoin palkata lisää kaikkialle sote-sektorille: muun muassa vanhus- ja vammaistyöhön, perusterveydenhuoltoon ja sairaaloihin. Tämä ei onnistu ilman uusia alalle hakeutuvia ihmisiä.

– On selvää, ettei nuoria hoitajia motivoi hakeutua kaksivuotiseen vaativaan lisäkoulutukseen omalla kustannuksella ja ilman työnantajan tukea. Pätevyyden hankittuaan he eivät välttämättä saa keskittyä erikoisalaansa, eikä palkkakaan juuri nouse, Päivi Strömsholm harmittelee.

Muutoksen pitää hänen mukaansa tapahtua kaikkein ylimmällä eli päättävällä tasolla. Diabeteshoitajien työn merkitys yhteiskunnassa tulee tunnistaa ja tunnustaa.

– Ensinnäkin on lisättävä alan koulutuksen houkuttavuutta. Toiseksi on pidettävä huolta siitä, että ammattilaisilla on mahdollisuus keskittyä yksinomaan diabeteksen hoitoon.

Diabeteshoitajat ry, Diabetesliitto ja Sairaanhoitajaliitto ovat tehneet viime aikoina yhdessä vaikuttamistyötä juuri näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

– Hanskoja ei missään nimessä ole heitetty tiskiin, vaikka tilanne ei tällä hetkellä kovin valoisalta näytäkään. Positiivista on, että meitä vihdoin kuullaan, Päivi Strömsholm ja Anneli Jylhä sanovat.


diabeteshoitajia-istumassa-luentosalissa
Diabeteshoitajia tarvittaisiin lisää, mutta se ei onnistu, jos hoitajat joutuvat hankkimaan lisäkoulutuksen omalla kustannuksellaan. Kuva: Janne Viinanen

Tulevatko kansanterveyshoitajat?

Suomalaiseen ammattikorkeakoulutukseen suunnitellaan parhaillaan mittavia muutoksia. Samalla saattavat mullistua sairaanhoitajien erikoistumiskoulutukset.

Sairaanhoitajaliitto, Hoitotyön tutkimussäätiö ja 29 sairaanhoitajayhdistystä ovat vaatineet, että sairaanhoitajille luodaan yhtenäiset valtakunnalliset erikoistumiskoulutusvaihtoehdot. Tällä hetkellä esimerkiksi diabeteshoitajaksi voi pätevöityä monen erilaisen koulutuksen tai työkokemuksen kautta.

Anneli Jylhä Diabetesliitosta sanoo, että usealla erikoisalalla tunnetaan tällä hetkellä huolta oman ammattiaseman puolesta.

– Suunnitelmissa on väläytelty uudenlaisten kansanterveyshoitajien kouluttamista. Heidän työhönsä kuuluisi muun muassa diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien sekä reumasairauksien hoidonohjaus, Anneli Jylhä kertoo.

Hänen mukaansa näin laajan sairauksien kirjon syvällistä osaamista on käytännössä hyvin vaikea saavuttaa.

– Pidämme edelleen esillä diabetesosaamisen tarvetta, vaikka suunnitelmat toteutuisivat, Anneli Jylhä lupaa.