Kävellen Kilpisjärveltä Keravalle

1180
Keski-ikäinen talviasuinen mies vetää perässään tavarakärryä, takana tunturi.
Mika Lemberg aloitti kävelyurakkansa Kilpisjärveltä kesäkuussa. Keravalle hän saapunee loka-marraskuussa. Kuva: Merja Paakkanen

Teksti: Pirkko Tuominen

Mika Lemberg päätti kävellä toista tuhatta kilometriä Kilpisjärveltä Keravalle – siitä ilosta, että pystyy kävelemään. Vielä joitakin vuosia sitten hän raahusti rollaattorin kanssa, kärsi kivuista ja lukuisista sairauksista, eikä uskonut enää koskaan voivansa liikkua normaalisti. 

Mika Lemberg, 53, aloitti kävelyurakkansa Käsivarren Lapin kaukaisimmasta kolkasta, Kilpisjärveltä kesäkuun alussa. Jäämereltä puhalsi kylmä tuuli, ja lämpötila keikkui nollan molemmin puolin. 

Heinäkuun puoliväliin mennessä mies oli taivaltanut jylhissä korpi- ja tunturimaisemissa lähes 500 kilometriä. Lämpötila oli kohonnut hellelukemiin, ja jopa yli 30 asteen kuumuus ja korkea ilmankosteus hankaloittivat matkantekoa. Mika on joutunut kävelemään pitkähihaisissa ja -lahkeisissa vaatteissa myös kuumalla kelillä suojautuakseen paarmoilta. 

– Hiki on valunut ihan norona, kun kärry on ollut perässä, Mika kertoo Rovaniemeltä, jossa hän on haastattelun aikaan viettämässä lepopäivää tuttavansa luona.

Kävelytahtia piti hiljentää

Mikan yli 50 kiloa painavassa kärryssä kulkee mukana kaikki, mitä hän matkallaan tarvitsee: teltta, makuupussi, viikon ruuat ja juomat, varavaatteita ja -lenkkarit, erätarvikkeita, lääkkeitä ja hoitovälineitä, aurinkokennolla varustettu akku ja uniapnealaite. Kärry kevenee viikon mittaan, kun hän syö kuormasta.

– Seitsemän kävelypäivää putkeen helteessä on ollut selvästi liikaa. Oksensin useana aamuna. Ruoka ei meinannut mennä alas ja neste- ja suolatasapainoni järkkyi. Lämpöhalvaus on iskenyt muutaman kerran ja eilen meni taas taju, mies kuvailee matkantekoaan.

Mika on kiitollinen 35 henkilön tukiryhmälleen. Avuliaista saamelaisista ja lappilaisista ystävistä koostuva huoltoporukka on hoitanut tehtävänsä erinomaisesti ja käynyt hakemassa kävelijän pari kertaa poiskin tien poskesta.

Lämpöhalvauksen kaltaiset ”pienet” ongelmat eivät Mikaa lannista. Kun mies on pari päivää levännyt, tankannut ruokaa, pessyt pyykkiä ja huoltanut kärryjään, hän jatkaa taivaltaan. Kävelypäiviä on nyt viikossa 4–5, loput ovat lepopäiviä.

– Menen päivä kerrallaan omaan tahtiini ja iloisesti eteenpäin. Katselen ympärilleni ja nautin jokaisesta hetkestä. Kävellessä näkee Suomea ihan eri tavalla kuin auton ikkunasta, Mika sanoo.

Hyvästit rankoille vuosille

Mika haluaa jättää kävelytempauksella taakseen pitkän ja tuskallisen sairaushistoriansa ja keskittyä tuleviin, parempiin vuosiin. 

Mika on sairastanut ykköstyypin diabetesta 38 vuotta. Kymmenen vuotta sitten hän sairastui sepelvaltimotautiin ja hänelle tehtiin sepelvaltimoiden ohitusleikkaus. Lisäksi hänellä on sydämen vajaatoiminta, korkea verenpaine, kolesteroliarvot koholla, uniapnea ja munuaisten vajaatoiminta. Diabeettinen neuropatia eli ääreishermojen rappeuma on aiheuttanut kovia kipuja. 

– Kroppani käytännössä hajosi 42-vuotiaana. En pystynyt tekemään mitään normaaleja asioita. Lautaset putosivat käsistäni, en saanut sukkia enkä kenkiä jalkaan, en pystynyt istumaan enkä kävelemään.

Mika arvelee, että työnarkomania ja 15-tuntiset työpäivät tuhosivat hänen terveytensä. Huonoimpina vuosina lääkärit antoivat hänelle elinaikaa kuukauden kerrallaan.

– Pahimmillaan pystyin nukkumaan viisi minuuttia kerrallaan ja minua kiidätettiin usein ambulanssilla sairaalaan. Hain apua kipuihin vuosia. Kävelyreissun haasteet ovat lastenleikkiä siihen verrattuna.

Toipuminen alkoi, kun Mika jättäytyi pois työelämästä. Hänen toimintakykynsä alkoi palautua kipulääkityksen, kuntoutuksen, ruokavaliomuutoksen ja liikunnan avulla. Hän teki paljon töitä diabeteksen eteen ja sokeritasapaino koheni asteittain. Se auttoi vähentämään neuropatiaoireilua ja estämään neuropatian etenemistä. 

– Elämässä tulee ratkaisun paikkoja, luovuttaako vai haluaako mennä eteenpäin. Minulla on kova pää ja kova tahto ja halusin mennä eteenpäin. 

Kannustus ilahduttaa

Puolitoista vuotta sitten Mikan kivut vähenivät ja hänen jalkansa ja kätensä alkoivat toimia. Kävelymatkat pitenivät vähä vähältä. 

– En ole parantunut sairauksista, mutta toimintakykyni on palautunut ja paranee edelleen. Kukaan ei osaa selittää, mistä se johtuu.

Päätöksen kävelytempauksesta Mika teki helmikuussa muutaman päivän pohdinnan jälkeen.

– Kiitän kävelemällä itseäni, luottolääkäriäni diabetologi Markku Saraheimoa ja ystäviäni. Haluan osoittaa, etteivät he ole turhaan tukeneet minua kymmentä vuotta. 

Monet ihmiset ja tahot lähtivät tukemaan häntä kävelyurakassa. Hän saa jatkuvasti kannustusta myös sosiaalisen median kautta.

– Ihmisten vilpitön auttamishalu ilahduttaa ja on kirkastanut elämänlaatuani valtavasti. 

Onnellinen jokaisesta askeleesta

Mika kävelee säästä riippuen 9–30 kilometriä päivässä. Hänen energiankulutuksensa on moninkertainen normaaliarkeen verrattuna. Hän tankkaa kunnon ruuan lisäksi suklaata, rusinoita ja karkkeja, mutta ei pysty syömään niin paljon kuin kuluttaa. Verensokerin kanssa on ollut haasteita.

– Pistän vähemmän insuliinia, mutta verensokerini tuppaa laskemaan yöllä alle tason 4,0 mmol/l. Saan verensokerin nousemaan, kun en laita uniapneamaskia yöksi. Se on öinen turvani hypoglykemiaa vastaan, kun olen kymmenien kilometrien päässä lähimmästä talosta, Mika kertoo.

Normaalioloissa hän käyttää CPAP-laitetta uniapneaan joka yö. Reissussa hänellä on mukana kevyempi matkamalli. Suurimman osan öistä hän nukkuu teltassa. 

Mika varautui etukäteen kävelytempauksen mahdollisiin haasteisiin. Sairauksien kanssa pärjäämisestään hän ei ole erityisemmin huolissaan. Ne kun ovat kulkeneet mukana päivittäin jo vuosikymmeniä.

Kokonaisuudessaan 1 500 kilometrin vaellus kestää Mikan arvion mukaan 4–5 kuukautta. Perillä kotonaan Keravalla hän laskeskelee olevansa loka-marraskuussa.

– Vähän jännittää, kuinka ihmisten sosiaalisuus vähenee etelään päin mennessä. Pohjoisessa ihmiset, etenkin naiset, tulevat juttelemaan, porukka ottaa selfieitä ja autot pysähtelevät.

Mika kertoo olleensa aiemmin periksiantamaton ja poteneensa suorituspakkoa. Nyt hän on antanut itselleen ensimmäisen kerran luvan jättää vaikka kävelyurakan kesken, jos siltä tuntuu. Vielä häntä ei ole ottanut päähän yhtenäkään päivänä, ei pakkasessa, ukkosessa eikä helteessä.

– Olen niin onnellinen, että pystyn liikkumaan. Olen fyysisesti parhaassa kunnossa yli kymmeneen vuoteen ja henkisesti parhaassa kunnossa 30 vuoteen. 

Mikan matkaa voi seurata Facebookissa hänen sivullaan Koko matka ja Instagramissa @koko_matka

Mikan matkanteko katkesi 13. elokuuta keskivartaloon iskeneeseen valtavaan kipuun, joka pudotti hänet polvilleen ja hänet kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan. Seuraavan viikon hän lepäsi hotellissa Iisalmessa. Sen jälkeen hän ei enää kyennyt vetämään raskasta kärryä perässään.