Kaikki tai ei mitään

1181
Anna Niinimäen takana on hänen veistoskurssilla aloittamansa puuprojekti, jota hän on viimeistellyt koronarajoitusten vuoksi kotonaan. Kuvat: Vilja Tamminen

Teksti: Sirpa Palokari

Anna Niinimäki on tatuoija ja burleskitaiteilija, jota ajaa eteenpäin kyltymätön opinnälkä. Kun uusi asia inspiroi, homma saattaa livetä lapasesta. Hän on aito oman tiensä kulkija ja päätti jo lapsena, että luo itse oman kroppansa.

Anna Niinimäen puoliso Kim oli lähdössä kavereiden kanssa risteilylle ja halusi sisäpiirivitsin takia kämmeneensä tekstin ”don’t change anything.” Sukkela puoliso keksi ratkaisun ja ryhtyi metsästämään käytettyä tatuointikonetta. 

– Kone löytyi, virittelin sen ja aloin treenata. Miehestä tuli ensimmäinen uhrini, ja sen jälkeen aloin saada penkkiin kavereita, Anna muistelee.

Nyt kaksi vuotta myöhemmin hän pyörittää Vantaalla omaa tatuointistudiota. Spontaanit ratkaisut ovat hänelle tyypillisiä. Inspiraation saatuaan hänen vauhtinsa kiihtyy nollasta sataan. Opinnälkä kiidättää häntä kuin pikajuna: väliasemilla hän seisahtuu pöyhiäkseen asian pohjamutia myöten – ja sitten taas kohti seuraavaa projektia. 

– Minulla on tapana perehtyä asioihin tyyliin kaikki tai ei mitään, hän tiivistää. 

Symboleja ja taidetta 

Tatuointistudion ovi on käynyt vinhaan. Anna on tehnyt muun muassa muistotatuointeja, lasten nimiä, syntymäpäiviä sekä erilaisia sairauksiin liittyviä symboleita. Asiakkaina hänellä on kaikenlaisia ja kaikenikäisiä, jopa melko iäkkäitäkin ihmisiä. 

Tatuoinnissa Annaa kiehtovat luovuus ja rajattomat kehitysmahdollisuudet. Antoisia ovat myös ihmiskontaktit, sillä hyvän kuvan tekeminen edellyttää, että hän ensin tutustuu hyvin ihmiseen.   

Tatuointikuvien piirtäminen on Annalle helppoa, sillä hän on harrastanut kuvataiteita ikänsä. Kodin seinällä on itse tehty keramiikkareliefien sarja, ja tatuointistudion ikkunalla pötköttää kaksimetrinen keraaminen lohikäärme. 

Viime vuonna muuan asiakas ilmoitti hänen tatuoimansa ”Spiduäijän” valtakunnalliseen sarjakuvatatuointikilpailuun. Ja yllätys, työ voitti toisen palkinnon! 

Itseluottamusta Annalta ei puutu. Ensi syksynä hän on osallistumassa Amsterdamin tatuointimessuilla kansainväliseen kilpailuun.   

 Tiede sai jäädä

Lukiossa Anna opiskeli seitsemää kieltä, ihan vain silkasta uteliaisuudesta.

– Kirjoitin ylioppilaskokeissa kuusi kieltä, joista puhun edelleen espanjaa ja englantia. Ranskaa ja italiaa ymmärrän. Olen ollut au pairina Ranskassa ja opiskelijavaihdossa Barcelonassa. 

Hän opiskeli Helsingin yliopistossa biologiaa. Kahdessa vuodessa genetiikan maisteritutkinto oli pro gradua vaille valmis, mutta siihen tyssäsivät opinnot.    

– Tajusin, ettei virologia ja laboratoriotyö ole minua varten. Työ on liian kontrolloitua, olen aina halunnut lentää vapaasti. 

Tiedeopinnot hän vaihtoi ketterästi liikunta-alaan ja perusti Vantaalle pienen liikunta- ja tanssikeskuksen. 

Anna on tanssinut pikkutytöstä asti flamencoa ja laajentanut sittemmin taitojaan latinalaisamerikkalaisiin tansseihin. Alle kolmekymppisenä hän harrasti tosissaan myös fitnessiä ja osallistui kilpailuihin. 

– Jo lapsena sanoin, että haluan luoda itse kroppani, hän kertoo.  

Anna Niinimäen perheeseen kuuluu lasten ja aviomiehen lisäksi kolme kissaa.

Hassutteleva Mamanna Bupsi

Muutama hänen tanssioppilaistaan halusi oppia burleskia, ja siksi Anna alkoi opiskella sitä verkossa muun muassa You Tube-videoilta, kun hän ei kiireisenä yrittäjänä päässyt kursseille. Hän loi itselleen artistipersoonaksi hassuttelevan Mamanna Bupsin.

Hän on kouluttanut burleskia monenlaisilla kursseilla ja kiertänyt esiintymässä Santa Parkia myöten. Ja sitten kävi niin, että burleskihommakin levisi isommaksi. Hän teki Mamanna Bupsista toiminimen ja alkoi ommella burleskia harrastaville vaatteita ja myös valokuvata heitä.  

Burleski on viettelevää, hassuttelevaa, vähän pikkutuhmaa tanssia ja näyttelemistä, jota Anna luonnehtii myös sanattomaksi stand up-komiikaksi. 

– Joskus flirttaillaan huumorin kautta, joskus ollaan hupakkona tai dominana esiintymistilanteesta riippuen. Burleski on minulle aina piristysruiske, saan siitä tosi paljon iloa.

Monet kokevat burleskin vahvasti naista voimaannuttavaksi. 

– Minullakin oli nuorena itsetunto-ongelmia, mutta olin päässyt sinuiksi itseni kanssa jo ennen kuin aloitin burleskin. Muutenhan en olisi voinut alkaa opettaa sitä.

Mamanna Bupsin rinnalle hän on luonut MaDaM Conchitan. Hahmo syntyi dragrace-tapahtumaan, jossa Anna halusi kunnioittaa ihailemaansa, euroviisuissa parrakkaana naisena esiintynyttä Conchita Wurstia, joka voitti laulukilpailun kappaleella Rise like a Phoenix. 

Tutun burleskiporukan kanssa hän perusti muutama vuosi sitten Etelä-Suomen Burleski ja Burleskitanssi Bubut ry:n. Korona pakotti burleskitkin tauolle. Haastatteluhetkellä Anna ei ollut käynyt keikalla vuoteen. 

Hurja diabeteskokemus

Anna on sairastanut ykköstyypin diabetesta kymmenvuotiaasta asti. Viime vuosina hän on joutunut muokkaamaan arkeaan sairauden takia, sillä keikkatyö iltaisin ja öisin on sekoittanut hoitotasapainoa.  

– Lisäksi esityksissä adrenaliini ensin nostaa verensokeria, ja sitten se tulee vauhdilla alas, hän kuvailee.

Pari vuotta sitten Annalle sattui käsittämätön haveri, joka oli viedä hengen. 

– Näin yöllä unta, että söin kilon irtokarkkeja ja unissani sitten säädin insuliinipumpun 700 grammalle hiilihydraattia. Aamulla lapset ihmettelivät, kun en noussut sängystä. Onneksi mieheni Kim tuli viime hetkellä kotiin ja tilasi ambulanssin. Glukoosisensori näytti verensokerin olleen tunteja nollassa.

Tapaus pysäytti. Pian sen jälkeen hän hankki nykyaikaisemman sensoroivan insuliinipumpun, mutta luottamuspula pumpun toimintaan ajoi hänet lopulta takaisin monipistoshoitoon. Uuden pitkävaikutteisen insuliinin ja hälyttävän glukoosisensorin yhdistelmä toimii, ja Annan hoitotasapaino on parantanut. Liian korkeat ja matalat verensokeriarvot ovat jääneet.

– Tosin tatuoidessa pelkään, että verensokerin laskiessa teen virheitä, ja siksi pidän verensokerin vähän liian korkealla tatuointityössä, Anna tunnustaa.

Vaikka ennakkoluulot diabeetikoita kohtaan ovat vähentyneet, tietoa sairaudesta on Annan mielestä yhä liian vähän. Ongelmatilanteissa saatetaan edelleenkin luulla hypoglykemian saanutta diabeetikkoa päihtyneeksi. 

– Ja kun diabeetikon verensokeri on matala, moni luulee edelleen, että silloin tarvitaan insuliinia, hän harmittelee.

Uusi koti, uudet kujeet

Viime syksynä Anna, Kim ja heidän kolme lastaan muuttivat Tuusulasta Riihimäelle. Somaa puista omakotitaloa ympäröi iso piha, jonka takaa alkaa metsä. Aiemmin maailmalla paljon reissannut perhe on asettunut aloilleen. Annan kulkeminen tatuointistudiolle Vantaalle käy sujuvasti, sillä koti sijaitsee lähellä kolmostietä. Hän on hyvää vauhtia ottamassa itsensä näköistä jalansijaa uuteen kotikaupunkiin.

– Olen aloittamassa jo kuvanveistoryhmässä ja aion liittyä paikalliseen taideyhteisöön ja pitää ehkä jonakin päivänä taidenäyttelyn, hän suunnittelee.  

Ehkä eniten häntä houkuttelee muheva kotipiha. Se on jo kutsunut häntä: luo minusta jotain uutta, näyttävää! 

– Rakastan kauneutta ja kukkien hoitoa, rentoudun kun vaan kävelen ja katselen ympärilleni. Jatkossa keskityn kukkien ja vihannesten kasvattamiseen.

Kim vilkaisee puolisoaan ja toteaa:

– Niin, pian meillä on sitten talon vieressä kyltti, jossa lukee: Vihanneksia myytävänä.