Elämää pakolaisleirillä

708
Mohamed on iloinen siitä, että hänellä on kylmäsäiliö, jossa hän voi säilyttää insuliinejaan ja ottaa ne mukaan töihinkin. Kuvat: Paula Odongo / Lääkärit Ilman Rajoja

Mohamed Hussein Bulella on ykköstyypin diabetes. Hän asuu Dadaabin pakolaisleirillä Keniassa ja toimii opettajana leirin ala-asteella. Lisäksi hän opiskelee yliopistossa kasvatustieteitä. Aikaisemmin hän joutui käymään sairaalassa joka aamu ja ilta ottamassa insuliinipistokset, mutta nyt hän säilyttää insuliinia kannettavassa kylmäsäiliössä ja pistää insuliinin itse.

Mohamed Hussein Bule tuli Dadaabin pakolaisleirille Somaliasta äitinsä kanssa vuonna 1992. Hän kävi koulunsa leirillä ja suorittaa nyt maisterintutkintoa paikallisessa yliopistossa. Hän on naimisissa ja hänellä on neljä lasta, jotka kaikki ovat syntyneet leirillä.

Naimisiin mennessään Mohamed oli vain 15-vuotias ja hänen vaimonsa oli 18-vuotias.

– Äitini oli hyvin sairas, eikä kukaan pystynyt huolehtimaan hänestä. Minä opiskelin saadakseni itselleni ja perheelleni paremman tulevaisuuden, ja siskoni oli vielä liian nuori kantamaan vastuuta. Vaimoni piti hyvää huolta äidistäni, Mohamed perustelee ratkaisua.

Hänen isänsä oli päässyt Yhdysvaltoihin ja tuki heitä taloudellisesti. Mohamedin äiti oli hänen toinen vaimonsa.

Myös muiden perheenjäsenten oli tarkoitus muuttaa Yhdysvaltoihin, mutta sitten presidentiksi valittiin Donald Trump, ja suunnitelmat kariutuivat.

Diagnoosi kahden vuoden kuluttua oireiden alkamisesta

– Pelasin nuorempana jalkapalloa, mutta vuonna 2014 minun piti lopettaa se, koska se uuvutti minua liikaa. Kävin usein pissalla, ja painoni putosi 68 kilosta 35 kiloon, Mohamed muistelee.

Vuonna 2016 hän meni tapamaan enoaan Nairobiin. Siellä hän meni terveysasemalle, jossa hänen verensokerinsa mitattiin. Lukema oli todella korkea. Hän sai diabetekseensa lääkitystä kuukauden ajan, ja sitten hän palasi Dadaabiin.

– Siellä menin sairaalaan, ja hoitoani muutettiin. Sain hyvää ohjausta, enkä nykyisin oikeastaan edes tunne olevani diabeetikko. Minut opetettiin pistämään insuliinia ja erottamaan matalat ja korkeat verensokerit. Toivon lääkärilleni menestyksellistä tulevaisuutta, Mohamed sanoo. 

Nairobissa Mohamedin eno osti hänelle insuliinia. 

– En muista enää, mitä tarvitsemani insuliini maksoi silloin. Siihen aikaan pistin insuliinia kolme kertaa päivässä. Nykyistä insuliiniani pistän kaksi kertaa päivässä. Lääkärini tekee hoitosuunnitelmani, ja käyn hänen vastaanotollaan 21 päivän välein. Samalla saan uuden pullon insuliinia, joka riittää tavallisesti 21 päiväksi.

Hän säilyttää insuliinin kannettavassa kylmäsiliössä. Kylmäsäiliö on hänestä jopa parempi paikka insuliinin säilytykseen kuin hänen vanha jääkaappinsa. Jääkaappi on joskus liian kylmä, ja insuliinin pistäminen tuntuu silloin ikävältä.

– Kylmäsäiliön voin ottaa mukaan luokkaanikin, oppilaat eivät ihmettele sitä. Ihmiset tietävät, että diabetes ei tartu, eikä se siksi huoleta heitä.

Mohamed Hussein Bule opettaa lapsia Dadaabin pakolaisleirin ala-asteella.

Matalan verensokerin oireet tiedossa

Aluksi Mohamedin mielestä oli todella rankkaa käydä ottamassa insuliinipistokset sairaalassa aamuin illoin. Se haittasi hänen opettajan työtään.

Nykyisin hankalimmalta hänestä tuntuu se, että hänen pitää odottaa 30 minuuttia insuliinipistoksen jälkeen, ennen kuin hän saa syödä. 

– Siksi minulla ei ole opetustunteja aikaisin aamulla: ensimmäinen oppitunti alkaa yhdeksältä, Mohamed kertoo.

Verensokerimittarin tulosten tulkitseminen on hänelle helppoa. Hän tietää, millaiset lukemat kertovat matalasta ja millaiset korkeasta verensokerista. Hän tietää myös, millaisia oireita matala verensokeri aiheuttaa.

– Viimeksi minulla oli matalan verensokerin oireita Ramadanin aikaan, koska silloin paastoamme päivällä. Paras tapa välttää matala verensokeri on pitää makeisia aina taskun pohjalla, jolloin apua on nopeasti saatavilla, kun oireet alkavat.

Joskus verensokeri laskee liian matalaksi myös silloin, kun Mohamed matkustaa tai tekee liian pitkiä kävelyretkiä.

Pakolaisuus aiheuttaa hänelle monenlaisia haasteita, mutta hän on aika tyytyväinen siihen, miten hänen elämänsä on järjestynyt puutteista huolimatta.

– Pakolaisena et voi saada kaikkea, mitä haluaisit tai tarvitsisit. Kun olin lapsi, olot pakolaisleirillä olivat vaikeat, mutta leiri on kehittynyt ajan kuluessa monilla tavoin. Matkustaminen on vieläkin vaikeaa, koska liikkumista rajoitetaan. Minulle se aiheuttaa vaikeuksia erityisesti silloin, kun minun pitää päästä luennoille yliopistoon.