Kriisi tarjoaa mahdollisuuden muutokseen

942
Mies ja nainen suutelevat kasvomaksit kasvoillaan
Kuva: Shutterstock

Teksti: Tiina Suomalainen

Kysyimme kolmelta asiantuntijalta, millaisia jälkiä koronapandemia on jättänyt meihin ja mitä ehkä olemme oppineet. Sosiaalinen eristäytyminen on raastanut monia, ja taloudelliset vaikeudet ovat pudottaneet monet syvään kuoppaan. Poikkeusaika on kuitenkin tuonut mukanaan myös pilkahduksia elämästä, jossa on kiireettömyyttä ja läsnäoloa. Nyt meillä on eväitä kohdata myös toinen aalto.

 

Sosiologi ja kouluttaja Kaisa Kuurne. Kuva: Milla Talassalo

”Poikkeusaika on näyttänyt meille yksilöllisyyden harhan”

”Koronapandemia ja sen mukana tullut sosiaalinen eristäytyminen asetti meidät paradoksin eteen. Vuorovaikutus muiden kanssa on ihmisen keskeisiä tarpeita, mutta yhtäkkiä vuorovaikutuksesta tulikin uhka. Se on tehnyt tästä kriisistä erityisen traagisen. Sosiaaliset suhteet, jotka ovat yleensä tuottaneet meille turvaa, tuottavatkin turvattomuutta.

Ihminen on sosiaalinen olento, laumaeläin. Vaikka yksi on introvertimpi kuin toinen, evoluution luoma pohjarakenteemme on silti sosiaalisuus. Olemme aina tarvinneet laumaa tueksi ja turvaksi. Siksi eristämistä on käytetty yhtenä pahimmista rangaistuksista.

Poikkeusaika on muuttanut kaikkien elämää, mutta joidenkin enemmän kuin toisten. Sosiaalinen eristäminen on osunut pahiten ikääntyneisiin ja riskiryhmäläisiin. 

Eivät videopuhelut riitä korvaamaan aitoa kohtaamista, sillä emme ole vain mielellisiä vaan myös kehollisia olentoja. Voi olla todella rankkaa, jos kukaan ei koske eikä halaa moneen kuukauteen.

Toisaalta monet työssäkäyvät ja lapsiperheet ovat kokeneet korona-ajan myös helpottavana. On ollut pakko hidastaa tahtia, kun harrastukset ja muut menot loppuivat. 

Etätyö ja etäkoulu merkitsivät sitä, että aikaa alettiin viettää kotona tiiviisti perheen kesken. Löydettiin taas arjen läsnäolo, leipominen ja kokkailu yhdessä perheen kanssa. Monessa perheessä perheenjäsenten välinen yhteys on syventynyt.

Poikkeusaika on näyttänyt meille yksilöllisyyden harhan. Vaikka elämme yksilökeskeisessä kulttuurissa, olemme aina kytköksissä toisiimme. Ihmiset ovat joutuneet koronaviruksen takia paljaammin vastakkain – hyvässä ja pahassa. Olemme saaneet lukea lehdistä, miten väkivalta, päihteidenkäyttö ja mielenterveysongelmat lisääntyivät keväällä monissa kodeissa.

Uskon, että poikkeusaika jättää meihin syvät jäljet. Meistä on tullut varautuneempia. Itse mietin esimerkiksi sitä, kuinka kauan menee, ennen kuin voin tungeksia väkijoukossa festivaaleilla ja tuntea oloni turvalliseksi.

Monet meistä ovat tottuneet vapaaseen liikkumiseen ja kansainväliseen elämään. Kynnys matkailuun nousee, mikä ei ole välttämättä huono asia. Toisaalta, henkiset rajat oman maan ja muiden maiden välillä voivat syventyä.

Pandemia on opettanut meille paljon. Olemme kuvitelleet, että voimme hallita kaikkea, maailmaa ja luontoa. Yksi pieni virus osoitti, että näin ei ole. Elämme hallitsemattomassa maailmassa, jossa voi tapahtua mitä vain. 

Sen tajuaminen voi auttaa oivaltamaan läsnäolon ja läheisten arvon. Toivottavasti opimme kiitollisuutta ja osaamme vastedes arvostaa asioita, joita olemme pitäneet itsestäänselvyyksinä. 

Ei kriisi automaattisesti ylevöitä, mutta se tarjoaa mahdollisuuden muutokseen.”

Professori, aivotutkija Minna Huotilainen. Kuva: Kari Hautala/Otavamedia

”Pandemia rikkoi rutiinit ja pakotti luomaan uusia”

”Jos olisimme tienneet, että meille on tulossa koronapandemia, joka edellyttää sosiaalista eristäytymistä, etätöitä ja monia muita mullistavia asioita, olisimme varautuneet poikkeustilaan pari vuotta. Se olisi vaatinut komiteoita ja mietintöjä ja ties mitä. 

Nyt jouduimme poikkeusoloihin yhtäkkiä. Toteutimme muutokset tuosta vain. Ihan täydellisesti kaikki ei toki mennyt.

Koronapandemian ensimmäinen oppi on mielestäni siinä, että pystymme pakon edessä toimimaan eri tavalla kuin mitä olemme tottuneet. Aivoissamme on luovaa kapasiteettia poikkeustilanteiden varalle. Sanonta ”hätä keinot keksii” kuvaa hyvin ihmisaivojen toimintaa.

Pandemia rikkoi vanhat rutiinit ja pakotti luomaan uusia. Se kaaosvaihe, kun rutiineja ei ollut, oli varmasti monelle raskas. Rutiinit muodostuvat kuitenkin yllättävän nopeasti, jo noin kolmessa viikossa. 

Sosiaalinen eristäytyminen sattui pahiten kaikkein eniten apua tarvitseviin. Lapsille on erittäin rankkaa joutua eroon leikkikavereistaan, ja moni vanhus on joutunut kokemaan syvää yksinäisyyttä. Toki sosiaalinen eristäytyminen koettelee aikuisiakin. Voimakkaimmat aivoärsykkeemme liittyvät muihin ihmisiin, heidän kasvoihinsa, ääneensä, kosketukseensa. Virtuaalinen yhteys ei voi korvata kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutusta.

Haluan kuitenkin keskittyä positiiviseen. Kun harrastukset ja tiukat aikataulut loppuivat kuin seinään, tarjosi pakkopysähdys monelle näyteikkunan omaan elämään: Näinkö olen elänyt? Tätäkö minä haluan?

Ihmiset ovat kertoneet, miten he ovat syöneet ja nukkuneet paremmin ja täysipainoisemmin kuin vuosiin. On löydetty lähiluonto ja kotimaanmatkailu. On huomattu, että ajan viettäminen ostoskeskuksissa ei välttämättä lisääkään onnellisuutta, ja että pärjäämme vallan mainiosti ilman mahdollisuutta lennähtää Berliiniin viikonlopuksi.

On paljon asioita, joita ilman pärjäämme hyvin – tai jopa paremmin. Olemme tienneet tämän teoriassa, mutta nyt se on todettu myös käytännössä.

Vaikka haluan keskittyä positiiviseen, en ole naiivi. Tiedän, että poikkeusaika on ollut monelle todella rankka. Monet ovat myös joutuneet lomautetuiksi tai kokonaan työttömiksi. Nämä ovat vakavia ja kauaskantoisia asioita.

Vaikea sanoa, mitkä koronapandemian tuomat muutokset jäävät pysyviksi. Toivon, että matkailu kotimaassa ja lähiluonto ovat osa elämäämme jatkossakin. Ja uskon, että ystävän halausta tai työpaikan kahvihuoneesta kuuluvaa naurunremakkaa osataan jatkossa arvostaa ihan eri tavalla.”

Psykologian professori Marko Elovainio

”Koronaepidemia oli kolaus perusluottamukselle”

”Koronapandemia ja sen mukanaan tuoma poikkeusaika alkoi yllättäen. Se oli shokki ja järkytys koko kansakunnalle. Se synnytti huolta, pelkoa, ahdistusta ja stressiä. 

Aika nopeasti shokkivaiheen jälkeen tuli kuitenkin tunne siitä, että elämä jatkuu. Oli positiivinen yllätys, kuinka nopeasti saimme keväällä tilanteen Suomessa hallintaan. Selvisimme pienemmillä rajoituksilla kuin moni muu Euroopan maa, ja loppujen lopuksi tiukimmat rajoitukset kestivät vain pari kuukautta.

Toisaalta, sosiaalinen eristäytyminen on ollut monelle todella kuormittavaa. Vaikka rajoitukset kesän alussa lievenivät, joutuvat erityisesti ikääntyneet ja riskiryhmiin kuuluvat olemaan edelleen varuillaan. Tieto siitä, että sairastuminen voi omalla kohdalla olla kohtalokas, on raskas kantaa.

Koronapandemia on ollut kolaus perusluottamukselle ja turvallisuudentunteelle. Se on näyttänyt, että ulkoapäin voi tulla jokin uhka, jota emme pysty torjumaan. 

Eniten osumaa ovat ottaneet vanhukset ja ne, jotka ovat jääneet työttömiksi. Vanhusväestöstä en olisi valtavan huolissani, jos tilanne ei tästä paljon pahene. Enemmän minua huolestuttavat työttömyyden pitkäaikaisvaikutukset yksilön ja yhteiskunnan tasolla. 

Kriisit tarjoavat kasvun paikkoja. Kriisi saattaa pysäyttää miettimään, mikä elämässä on tärkeää ja merkittävää. Voi olla, että opimme arvostamaan yhteisöllisyyttä ja hetken ainutlaatuisuutta. Ehkä emme jatkossa enää lykkää ystävän tapaamista, sillä koskaan ei tiedä, tuleeko toista mahdollisuutta.

Usein käy kuitenkin niin, että kriisistä selvittyämme palaamme vanhoihin uomiin. Se on helpompaa kuin elämän rutiinien miettiminen uusiksi.

Elämme edelleen kriittisiä aikoja. Miten saamme yhteiskuntamme ja taloutemme taas jaloilleen ja rullaamaan? Epävarmuus jatkuu, ja se on kuormittavaa. Kukaan ei tarkkaan tiedä, millainen koronapandemian toisesta aallosta tulee. Rokotettakin joudumme vielä odottamaan.”