Seksuaalinen halu löytyy pään sisältä

1222
lähikuva nuoresta naisesta ja miehestä halailemassa
Sen sijaan että mietit, miltä keho näyttää, keskity siihen, miltä kehossa tuntuu. Kuvat: Shutterstock

Teksti: Tiina Suomalainen

Huono kehonkuva saattaa haitata seksuaalisuuden ilmaisua ja seksistä nauttimista. Seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen kannustaa kääntämään katseen sisäiseen kehokokemukseen. Kehon ja mielen yhteyttä vahvistamalla ja turhia rajoja purkamalla voi vapauttaa itseään.

Kulttuurissamme on vallalla vahva kehoideaali. Naisen pitää näyttää tältä ja miehen tuolta, jotta olisi riittävän hyvä, seksikäs ja haluttava. Harva on täydellisen tyytyväinen kehoonsa.

– Kehonkuva vaikuttaa seksuaalisuuteen. Jos kehonkuva on huono tai ihminen tuntee olevansa jotenkin vääränlainen, se voi rajoittaa seksuaalisuuden ilmaisua ja toteuttamista. Oma keho ei ehkä tunnu sen arvoiselta, että se ansaitsisi mitään hyvää, erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen sanoo. 

Toisaalta se, että kehonkuvan kanssa on haasteita, ei välttämättä tarkoita sitä, että seksuaalisuuden sarallakin olisi haasteita. Jollekin seksuaalisuuden toteuttaminen on juuri se ainut väylä, jossa voi vapautua kontrolloivista ajatuksista ja kehokriittisyydestä.

Lisäksi myös kehoonsa tyytyväisellä voi olla seksuaalisuudessa kipukohtia, joiden vuoksi nautintoon heittäytyminen on haastavaa.

Tavoitteena kehoneutraalisuus

Ulkonäkökeskeisen kulttuurin rinnalle on noussut kehopositiivisuus, joka kannustaa rakastamaan kaikenlaisia kroppia. Moni on kokenut kehopositiivisuuden vapauttavana ja voimaannuttavana.

– Kehopositiivisuus saattaa vaatia reipasta uhmamieltä. On ylitettävä tietty henkinen kynnys, jotta voisi ylpeänä tykätä kropastaan ja laittautua, vaikka keho on kaukana vallitsevista kauneusihanteista, Tanskanen huomauttaa.

Hän korostaa, että on ihan okei, jos ei kykene kehopositiivisuuteen. Kunhan kykenisi edes kehoneutraalisuuteen.

– Ei omaa kroppaa tarvitse ylistää. Riittää, kun suhtautuu kehoonsa riittävän myönteisesti. Kumppanin kehutkin voivat auttaa. Mutta oman kropan hyväksyminen lähtee lopulta itsestä, omasta tiedostamisesta ja oivalluksesta.

Tanskanen kannustaa kiinnittämään huomiota myös siihen, mikä omassa kehossa tuntuu hyvältä. Vaikka tuskailisi ylipainon, kipujen tai sairauksien kanssa, on hyvä vaalia ajatusta siitä, että keho on hyvä juuri sellaisena kuin se on.  

– Keho voi tuoda iloa monin eri tavoin. Yhdelle keho tuo nautintoa, kun tanssii, toiselle kun saunoo.

Kuuntele, miltä kehossa tuntuu

Kehonkuva saa aivan uuden ulottuvuuden, kun kääntää katseen pois peilistä ja siirtää ajatukset sisäiseen kehokokemukseen.

– Sen sijaan, että miettii, miltä keho näyttää, olisi hyvä pysähtyä miettimään, miltä kehossa tuntuu. Monella meistä kehon ja mielen välinen yhteys katkeilee. Tämän yhteyden tutkiminen ja vahvistaminen vahvistaa myös seksuaalisuutta.

Kehon ja mielen välistä yhteyttä voi vahvistaa erilaisilla tietoisen läsnäolon harjoituksilla. Harjoituksia voi tehdä istuen, maaten tai kävellen. Ideana voi olla esimerkiksi pysähtyä kuulostelemaan omaa kehoa ja sen ääriviivoja, ikään kuin skannaamaan kehoaan.

– Jos ei halua tehdä varsinaisia harjoituksia, välillä voi pysähtyä kysymään itseltään, mitä keholleni kuuluu, mitä koen tällä hetkellä. Kun rauhoittuu hetkeksi kuuntelemaan itseään, stressi ja turha häly päässä hellittävät. Silloin voi olla myös helpompi virittäytyä intiimiin hetkeen ja läheisyyteen toisen kanssa. 

Tanskanen kannustaa myös vaalimaan pieniä arkisia nautintoja. 

– Kannattaa kysyä itseltään: mistä nautin? Se voi olla auringon leikki iholla, hyväntuoksuinen suihkugeeli tai palanen suklaata. Kyse on ihan yksinkertaisista asioista. 

Monenlaisia tapoja nauttia

Meillä on usein liian kapea käsitys sekä seksuaalisuudesta että seksistä. Tanskanen kuvailee, että seksuaalisuus on ominaisuus, joka on ihmisessä aina. Olemme seksuaalisia olentoja kohdusta hautaan. Erään määritelmän mukaan seksuaalisuus on olemista, seksi tekemistä.

– Voidaan ajatella, että seksi on yksi tapa toteuttaa seksuaalisuutta, mutta tapoja on lukemattomia muitakin. Esimerkiksi istuminen kumppanin kanssa sohvalla vaatteet päällä ja toinen toisensa silittely voi olla erittäin intiimi kohtaaminen, Tanskanen huomauttaa.

Populaarikulttuurista tulee malli, jonka mukaan seksi on kiihkeää ja spontaania, vaatteita revitään päältä jo eteisessä. Harvoin se arjen keskellä kuitenkaan näin menee, vaan seksiin on löydettävä aikaa esimerkiksi sopimalla.

Helposti myös ajattelemme, että seksi on vain nuorten kauniiden ihmisten touhua. Tanskanen korostaa, että seksi ja seksuaalisuus kuuluvat kaikenlaisille kehoille, myös iäkkäille, sairaille ja vammaisille. Ja vaikka olisi jokin rajoitus, seksuaalisuutta voi toteuttaa esimerkiksi apuvälineiden avulla.

– Seksuaalisuus on monelle hyvinvointia lisäävä tekijä. Vaikka olisi kipuja ja rajoitteita, silti on mahdollista nauttia riittävän hyvästä seksistä.

Vaihdevuodet haastavat omakuvaa

Vaihdevuosissa naisen kehonkuva joutuu usein koetukselle. Hormonitoiminnassa tapahtuvat muutokset heijastuvat sekä kehoon että mieleen. Esimerkiksi limakalvojen kuivuminen, kuumat aallot ja niistä johtuvat univaikeudet voivat aiheuttaa seksuaalisen halun puutetta. Jos oireet alkavat haitata elämää, kannattaa hakeutua lääkäriin.

iäkäs pariskunta tanssii
Seksi ja seksuaalisuus kuuluvat kaikenlaisten ihmisten elämään, myös iäkkäiden, sairaiden ja vammaisten.

– Vaihdevuodet ovat siirtymävaihe. Ne haastavat naisen miettimään omakuvaansa ja sitä, mitä seksi hänelle merkitsee. Tähän elämänvaiheeseen voi liittyä paljon muitakin muutoksia ja haasteita: lapset lentävät pesästä, ja omat ikääntyneet vanhemmat kaipaavat yhä enemmän huolenpitoa. Seksi voi tuntua tosi kaukaiselta asialta, Elina Tanskanen kuvailee.

Jollekin vaihdevuodet merkitsevät vapautumista. Kun ei enää tarvitse huolehtia ehkäisystä ja kun on vihdoin kypsynyt sinuiksi itsensä kanssa, seksistä voi nauttia aivan uudella tavalla.

Jos seksi ei maistu, itseään ei kannata pakottaa.

– Kaikissa elämän siirtymävaiheissa tarvitaan armollisuutta ja itsemyötätuntoa. On hyvä kuulostella, miltä itsestä tuntuu ja hyväksyä se, mihin itsellä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa. On myös hyvä pitää mielessä, että tilanne voi lähivuosina muuttua, Tanskanen rohkaisee.


kahdet jalat kurkistava peiton alta

Erektiohäiriöitä, haluttomuutta, orgasmivaikeuksia

Diabetes voi vaikeuttaa seksielämää monin tavoin sekä miehillä että naisilla. Miehille on tarjolla lääkkeitä, naisten on haettava apua liukuvoiteista ja terapioista.

Seksuaaliongelmat alkavat diabetesta sairastavilla miehillä 10–15 vuotta aiemmin kuin muilla. On erektiohäiriöitä, haluttomuutta, siemensyöksyongelmia ja matalan testosteronin oireita.

– Verisuonten ja hermoratojen vaurioituminen tekevät tuhojaan ja luovat pohjan usein vaikeaksi yltyvälle erektiohäiriölle. Huono verensokeritasapaino pahentaa tilannetta. Diabeetikoille tyypillinen ylipaino ja oheissairautena verenpainetauti hankaloittavat tilannetta. Taustalla voi olla myös masentuneisuutta, kliinisen fysiologian erikoislääkäri ja seksuaalilääketieteen asiantuntija Juhana Piha kuvailee.

Pihan mukaan 50–75 prosentilla diabeetikkomiehistä on seksin kanssa ongelmia. Diabetesta sairastavien miesten erektio-ongelmat ovat vaikeammin hoidettavia kuin muiden. 

– Syötävistä erektiolääkkeistä saa apua noin puolet, loppuja voidaan auttaa pistoshoidoilla tai suun kautta otettavan lääkkeen ja erektiogeelin yhdistelmällä. Muutamalle joudutaan laittamaan erektioproteesi.

Testosteronihoito voi joillakin auttaa lisäämään seksihaluja. Siemensyöksyn korjaaminen on vaikeaa ja edellyttää useamman lääkkeen kokeilua.

Naisillakin vaikeuksia

Diabeteksen vaikutuksia naisten seksuaalisuuteen ei ole tutkittu vielä paljon. Pihan mukaan vasta viime aikoina on esimerkiksi todettu, että halu ja kiihottuminen ovat saman asian jatkumoa. Aiemmin niitä on pidetty tosistaan erillisinä.

– Tiedämme, että diabeetikkonaisten kokemat seksuaalihäiriöt ovat vähintään yhtä yleisiä kuin miesten. Syinä ovat verisuonten ja hermoratojen vaurioituminen sekä mahdollisesti myös psyykkiset syyt kuten haasteet minäkuvan kanssa ja masentuneisuus.

Diabetesta sairastavat naiset voivat kärsiä muun muassa tunnottomuudesta, joka johtaa orgasmivaikeuksiin, sekä limakalvojen kostumiseen ja turpoamiseen liittyvistä ongelmista. 

Toistaiseksi naisille on kehitetty kaksi lääkettä, joilla voidaan hoitaa haluttomuutta. Euroopassa niitä ei ole kuitenkaan saatavilla.

Apua voi hakea liukuvoiteista, psykoterapiasta, fysioterapiasta tai seksuaalineuvonnasta. Gynekologi Riina Katainen vinkkaa, että sukuelinten hermoja voi myös yrittää stimuloida hieromasauvalla.


 

      Nainen, mitä ehkäisyksi?      

  • Diabeetikot, joilla ei ole elinvaurioita, voivat käyttää kaikkia tarjolla olevia ehkäisymenetelmiä.
  • Estrogeenia ja keltarauhashormonia sisältävät yhdistelmäehkäisyvalmisteet voivat kuitenkin joskus heikentää sokeritasapainoa.
  • Jos naisella ei ole muita verisuonitukosten riskitekijöitä kuin diabetes, yhdistelmäehkäisyä voi käyttää turvallisin mielin.
  • Jos tukosriskiä lisääviä tekijöitä on useampia, suositellaan pelkkää keltarauhashormonia sisältävää valmistetta.
  • Hormonikierukka on diabeetikoille erinomainen vaihtoehto.

Asiantuntijana gynekologi Riina Katainen.