Rauha ruokapöytään

1285
Pienet lapset syövät kasviksia, ja toinen heistä on tehnyt kurkunsiivuista silmälaput.
Kuva: Shutterstock

Teksti: Pirkko Tuominen

Lapsen valikoiva syöminen voi huolestuttaa, turhauttaa ja ärsyttää, mutta pakottamalla lasta ei saa syömään. Kärsivällisyys, kannustus ja myönteisen ilmapiirin vaaliminen auttavat paremmin monipuolistamaan lapsen ruokavaliota. Jutun lopusta löydät vinkkejä insuliinin annosteluun hankalissa ruokailutilanteissa.

En tykkää. Ei maistu. En halua. Ei ole nälkä. Lähes kaikki vanhemmat ovat kokeneet tilanteita, joissa lapsi syö valikoivasti tai kieltäytyy syömästä. Yksi siirtää kasvikset sivuun, toinen suostuu syömään vain makaronia ja jauhelihaa, kolmannelle kelpaa vain tietty leipä, neljäs ei halua maistaa ennestään tuntemattomia ruoka-aineita tai ruokia.

Toiset lapset ovat luontaisesti rohkeita ruuan maistelijoita, mutta moni lapsi suhtautuu epäilevästi uusiin makuihin. Valikoivuus on tyypillistä etenkin uhma- ja teini-iässä, kun lapsi harjoittelee itsenäistymistä myös ruokavalintojensa kautta.

– Uusien ruokien pelko on huipussaan 2–4-vuotiailla. Alle 2-vuotias on vielä altis maistelemaan. Silloin hänelle kannattaa tarjoilla paljon erilaisia kasviksia ja ruokia, jotta makumaailmasta tulisi mahdollisimman laaja, laillistettu ravitsemusterapeutti Virpi Järveläinen vinkkaa.

Uusien ruokien pelko on osittain periytyvää, ja taipumus kulkee usein suvussa. Uutuudenpelko voi vaivata myös vanhempia lapsia ja aikuisia. Ratkaisevaa on Järveläisen mukaan se, lähteekö aikuinen mukaan lapsen valikoivuuteen. Tarjotaanko lapselle vain sitä, mitä hän suostuu syömään, vai altistetaanko häntä sinnikkäästi uusille mauille.

– Uuteen makuun tottumiseen tarvitaan usein 10–15 maistelukertaa, Järveläinen muistuttaa. 

Selkeys ja suutuntuma vaikuttavat

Kaikilla lapsilla valikoivuus ei kohdistu vain uusiin ruokiin. Lapsi voi olla muutenkin tarkka siitä, mitä lautasella on ja missä muodossa. Suurin osa lapsista haluaa syödä tunnistettavia ja selkeitä ruokia. Kasvikset maistuvat usein paremmin, kun ne tarjoillaan erillisinä paloina, joista lapsi voi valita mieleisensä. Sekasalaatit, kiusaukset ja laatikot voivat olla lapselle vaikeita, sillä niissä ainekset ovat sekaisin keskenään. Suutuntumakin vaikuttaa: toiset ruoka-aineet maistuvat paremmin lämpiminä, toiset tuoreina ja kylminä.

– Valikoivan syömisen taustalla voi toisinaan olla aistiyliherkkyyttä. Jotkut lapset ovat herkempiä mauille, hajuille ja rakenteille, ravitsemuskasvatuksen asiantuntija Sanna Talvia huomauttaa. 

Toiset maistavat voimakkaasti erityisesti karvaita makuja, jolloin monet kasvikset voivat maistua epämiellyttäviltä.

– Vanhempien on hyvä miettiä, mistä lapsen valikoivuus voi johtua. Onko lapsi ollut ennakkoluuloinen jo pienestä pitäen vai onko tilanne muuttunut yhtäkkiä? Kohdistuuko valikoivuus tiettyihin ruokiin? Reagoiko lapsi eri tavoin eri ruokailutilanteissa, Talvia havainnollistaa.

Valikoiva syöminen voi olla myös psykologista peliä. Lapsi voi manipuloida ruokavalionsa herkkupainotteiseksi tai hakea temppuilullaan vanhemman huomiota.

– Ruoka on tahtoikäiselle lapselle oiva vallankäytön väline, jolla pystyy vaikuttamaan vanhempien käyttäytymiseen, etenkin, jos aikuinen lähtee tunteella mukaan, Talvia toteaa. 

Luota lapsen näläntunteeseen

Moni vanhempi miettii, voiko valikoiva syöminen aiheuttaa lapselle puutostiloja. Lapsi voi kuitenkin olla terve ja hyvinvoiva, vaikka vanhemmasta tuntuisi, ettei tämä syö juuri mitään.  Olipa kyse taaperosta tai teinistä, huoleen on syytä lähinnä silloin, jos lapsen kasvussa on ongelmia.

– Lapsen ruokahalu vaihtelee päivittäin ja kausittain ja hänellä on kyky määritellä itse, paljonko hän tarvitsee ruokaa. Meidän aikuisten on joskus vaikea luottaa lapsen kylläisyyden säätelyyn, Talvia toteaa.

Jos lapsi kuitenkin syö pidemmän aikaa kovin valikoivasti, hänen ruokavalionsa jää helposti yksipuoliseksi.

– Lapsi ei ehkä saa tarpeeksi kuitua, vitamiineja ja kivennäisaineita. Kovan rasvan ja sokerin saanti voi korostua. Kylläisyyden tunne voi jäädä tulematta, mikä altistaa napostelulle, Järveläinen kuvailee. 

Naposteluruokien ravintosisältö on harvoin hyvä. Lisäksi napostelu altistaa ylipainolle ja voi nostaa diabeetikon verensokerin liian korkeaksi.

– Herkutella voi kohtuullisesti, kunhan muistaa annostella herkuille pikainsuliinia. Jos lapsi napostelee jatkuvasti, pikainsuliini jää helposti pistämättä, ja verensokeria on vaikea pitää hyvällä tasolla, Järveläinen huomauttaa.

Tärkeää on, että ateriarytmi on selkeä, eikä ateriaväli veny liian pitkäksi.

– Jos lapsi on hyvin valikoiva, pikainsuliinin voi tarvittaessa pistää vasta ruokailun jälkeen, kun tiedetään, paljonko hän on syönyt, Järveläinen neuvoo.

Jos lapsi syö niukasti aterioilla, välipalojen laatuun kannattaa kiinnittää huomiota. Lapsen ei ole pakko tykätä kaikesta, mutta ruokavaliossa tulisi olla päivittäin edes jotain jokaisesta viidestä ruokaryhmästä: kasviksia, viljaa, maitotuotteita, lihaa/kalaa/kananmunaa/palkokasveja ja pehmeää rasvaa.

– Lapsi päättää, paljonko hän syö, mutta aikuiset ohjailevat sitä, mitä kaappiin ostetaan ja huolehtivat, että tarjolla on monipuolista ja maukasta ruokaa, Järveläinen linjaa.

Hyvä keino hälventää lapsen epäluuloa ja alentaa maistamiskynnystä on ottaa lapsi mukaan ruuan valmistukseen.

– Anna lapsen ihmetellä, katsella, kosketella, nuuhkia ja leikkiä ruoka-aineilla. Myös kaupassa voi tutkailla kasviksia, jotka näyttävät oudoille, hassuille, herkullisille tai jännittäville, Järveläinen kannustaa.


 

Pienelle pojalle ei maistu ruoka, joka on kulhossa hänen edessään.
Kuva: Annika Rauhala

Ilo auttaa, pakottaminen pahentaa

Lapsen valikoiva syöminen nostattaa vanhemmassa helposti voimakkaita tunteita. Tunteet kannattaa kuitenkin koettaa pitää kurissa, sillä vanhemman hermoilu, panikointi ja tuputtaminen lisäävät stressiä ruokapöydässä ja ajavat tilannetta usein enemmän solmuun.

– Osoita sen sijaan lapselle, että on mukava syödä yhdessä. Keskustele lapsen kanssa kivoista asioista, muustakin kuin montako lusikallista on syöty, Sanna Talvia sanoo.

Lapsi oppii katselemalla vanhempien toimintaa ruokapöydässä. Jos omalla lautasella ei näy kasviksia, on turha odottaa lapselta monipuolista syömistä. Lapsen tarkkaavaiset korvat huomaavat myös tavan, jolla ruuasta puhutaan.

– Älä korosta liikaa ruokien terveysvaikutuksia tai jaa niitä sallittuihin ja kiellettyihin. Puhu sen sijaan siitä, miltä ruoka mielestäsi maistuu, Talvia neuvoo.

Kannusta, kehu, kiitä

Valikoivasti syövä lapsi voi lietsoa vanhemman herkuilla lahjontaan, pakottamiseen tai kiristykseen. Kannustus ja leikkimielisyys toimivat ruokakasvatuksessa kuitenkin paremmin. Jos esimerkiksi palkitsee lasta jonkin ruuan syömisestä, lapsi oppii, että tämä on huonoa ruokaa, koska siitä pitää palkita.

– Rohkaise lasta maistamaan ilman syömisen pakkoa. Kehu ja kiitä, kun lapsi uskaltaa maistaa, Talvia opastaa.

Vanhempi tarvitsee ennen kaikkia pitkäjänteisyyttä ja malttia. Pienetkin maistiaispalat muodostavat aivoihin muistijälkiä ja valmistavat siihen, että lapsi jossain vaiheessa ryhtyy syömään monipuolisemmin. 

Tärkeää on myös ymmärtää jokaisen lapsen yksilöllisyys.

– Lapsia ei pidä verrata keskenään. Jokainen lapsi kulkee omaa polkuaan ja pienikin edistysaskel voi olla iso juttu, Talvia toteaa.


Vinkkejä insuliinin annostelemiseen

Yleinen suositus on, että pikainsuliini annostellaan ennen syömisen aloittamista. Aina ei kuitenkaan ole helppoa arvioida etukäteen, minkä verran lapsi syö aterialla.

Monipistoshoidossa voi kokeilla ateriainsuliinin jakamista kahtia: ensin pistetään se määrä, jonka lapsen arvellaan varmasti syövän, ja loput aterian jälkeen. Ateriainsuliinin voi annostella myös aterian jälkeen, mielellään kuitenkin viimeistään 20 minuutin kuluessa syömisen aloittamisesta. 

Tilanteissa, joissa ateriainsuliini on jo annosteltu, eikä ruoka maistu, varmin keino hypoglykemian estämiseksi on tarjota lapselle nopeasti jotain muuta hiilihydraattipitoista syötävää. Monipistoshoidossa olevalle lapselle tämä on itse asiassa ainoa apukeino. Päiväkoti-ikäiselle lapselle voi laittaa päiväkotiin mukaan esimerkiksi välipalakeksejä tai myslipatukoita, joita voi tarjota silloin, kun muu ruoka ei maistu ja insuliini on jo annosteltu. 

Pumppuhoidossa on vaivatonta annostella pieni bolus sille hiilihydraattimäärälle, jonka lapsen arvellaan syövän aterialla. Jos lapsi ilmoittaa kesken aterian, ettei haluakaan syödä, apukeinona pumppuun voi asettaa väliaikaisen basaalimadalluksen tai pysäyttää pumpun enintään kahden tunnin ajaksi. Jos taas lapsi syö arveltua enemmän, bolusta otetaan lisää sen verran kuin on tarpeen.

Jos vanhempi on epävarma, paljonko lapsi syö, pumpussa voi hyödyntää jaettua bolusta. Siinä osa boluksesta annostellaan heti ja toinen osa tietyn ajanjakson sisällä. Jos lapsi syö hyvin niukasti ja hänellä on käytössä Minimed 670G- pumppu, todennäköisesti pienimmistä (10–15 gramman) hiilihydraattimääristä aiheutuvat verensokerinnousut pumppu hoitaa automaattisen basaaliannostelun avulla, eikä erillistä bolusta välttämättä tarvita. Lähtökohtana on kuitenkin se, että jokaiselle hiilihydraattipitoiselle aterialle annetaan bolus.

Joskus ruokailutilanteet venyvät tai syödään pidemmän kaavan mukaan esimerkiksi synttäreillä tai seisovasta pöydästä. Silloin voi hyödyntää pumppuhoidon tarjoamaa jatkettua bolusta (tietty määrä insuliinia annostellaan tietyn ajanjakson aikana).  Monipistohoidossa ateriainsuliiniannoksen voi jakaa useampaan osaan tai pistää lisää pikainsuliinia tarpeen mukaan. Silloin on kuitenkin syytä olla tarkkana, ettei pikainsuliinin annostelussa tulisi liikaa päällekkäisyyttä. Useimpien pikainsuliinien vaikutus on voimakkaimmillaan 1–2 tunnin kuluttua annostelusta, mutta niiden kokonaisvaikutusaika voi ulottua jopa viiteen tuntiin.

Diabeteshoitaja Kaja Normet, Diabetesliitto