Teksti: Anne Saarikettu
Raimo Latvala hoiti ykköstyypin diabetestaan lähes 40 vuotta. Viimeiset kymmenkunta vuotta hoitovastuu on ollut Sirkka-puolisolla aviomiehen sairastuttua hitaasti edenneeseen muistisairauteen.
Puhelin hälyttää kello 13 Alajärvellä. On aika mitata Raimo Latvalan verensokeri glukoosisensorilla, joka on hänen olkavarressaan.
Puoliso Sirkka Latvala tarkistaa insuliinimäärän, jonka Raimo on annostellut kynään. Sitten mies yleensä itse pistää insuliiniannoksen ja muistaa myös vaihdella pistospaikkaa.
– Raimo on laihtunut. Rasvakudosta on vähän, mikä on pistämisen kannalta ongelma, Sirkka huolehtii.
Hän on noussut myös aamuyöllä kello 4.30 mittaamaan Raimon verensokerin. Aamunkoittoilmiön vuoksi verensokeri lähtee noihin aikoihin voimakkaaseen nousuun: tämä saadaan estettyä pistämällä muutama yksikkö pikainsuliinia.
Diabetes hyvässä hoidossa
Raimo sairastaa ykköstyypin diabetesta. Hän on elänyt sairauden kanssa jo 49 vuotta: hän oli 26-vuotias, kun sairaus todettiin lokakuussa 1970 keskussairaalassa Seinäjoella.
– Raimo sairasti keväällä 1970 virustaudin, enterorokon, ja hänellä oli kova kuume. Lääkärin kanssa on ollut puhetta, että se on voinut laukaista sairauden, Sirkka kertoo.
Diagnoosin varmistuttua Raimo alkoi pitää entistä parempaa huolta itsestään.
– Hän on ottanut sairautensa vakavasti ja hoitanut sitä aina hyvin ja kurinalaisesti. Esimerkiksi hänen munuaisensa ovat yhä kunnossa ja vain toisessa silmänpohjassa on lievä muutos.
– 49 vuoden aikana olen hälyttänyt ambulanssin vain kahdesti insuliinisokin vuoksi. Molemmilla kerroilla Raimon verensokeriarvo on saatu kohoamaan ennen ensihoitajien saapumista, Sirkka muistelee.
Latvaloiden elämään tuli uusia vivahteita 2000-luvun puolivälissä. Tuolloin diabeteslääkäri aluesairaalassa Ähtärissä pohti ja tutki ensimmäisen kerran sitä, onko Raimo sairastunut myös muistisairauteen. Jatkotutkimuksissa oireita selitettiin työstressillä, jota miehellä oli mainostoimistoyrittäjänä. Alzheimer-diagnoosi vahvistui vasta syksyllä 2011.
Muistisairaus on edennyt hitaasti.
– Virallisesti olen ollut omaishoitaja vuodesta 2014, Sirkka mainitsee.
Puolison tuki on tärkeä
Raimon pitkän sairaushistorian aikana monet asiat ovat muuttuneet, mutta yksi tekijä on ollut muuttumaton: Sirkan tuki.
– Olen saanut siitä kiitosta Raimolta ja lapsiltamme. Jos en olisi tässä, ehkä Raimokaan ei olisi tuossa, hän sanoo.
Puolison tuki aviomiehelle on perustunut aina rakkauteen ja haluun pitää huolta toisesta. Pariskunta tapasi toisensa parikymppisinä tansseissa. Naimisiin he menivät marraskuussa 1968. Esikoinen, Petri, syntyi 1971, ja kuopus, Katja, 1974.
– Kun Raimo sairastui diabetekseen, elämä oli kaoottista. Odotin Petriä, joka syntyi keskosena, Sirkka muistelee.
Hän ei juuri tuntenut diabetesta ennen Raimon sairastumista. Kun diabetes todettiin, mies ei malttanut olla montaa päivää sairaalassa.
– En muista saaneeni minkäänlaista tietoa diabeteksesta tai opastusta sen hoitoon. Kun ensimmäinen hypoglykemia tuli, olin kauhuissani. Alitajuisesti Raimo kuitenkin osasi toimia: hän lappoi pöydästä ruokaa suuhunsa, ja niin siitä selvittiin sillä kertaa, Sirkka kertoo.
Etenkin esikoiselle isän verensokerin voimakkaat laskut ja insuliinisokit olivat pelottavia kokemuksia.
– Raimolla on ollut aika paljon hypoglykemioita, ja usein ne ovat tulleet yöllä. Erityisen hankalaa oli se, että hän vastusti kaikkea makeaa, jota noissa tilanteissa ehdottomasti tarvittiin verensokerin kohottamiseksi, Sirkka sanoo.
Pariskunta on kiitollinen asiantuntevasta diabeteksen hoidosta Seinäjoella ja aiemmin Ähtärissä. Eniten he kokevat saaneensa tukea erikoissairaanhoidon henkilökunnalta. Vuosikymmenten varrella hoito ja tiedon kulku etenkin läheisille ovat menneet pitkin harppauksin eteenpäin.
Monenlaista edistystä
Alkuvuosina Raimo pisti insuliinia vain kerran päivässä, nyt hän pistää ateriainsuliinia ennen jokaista ateriaa. Myös tekninen välineistö on muuttunut paljon 50 vuodessa. Enää ei tarvitse vetää insuliinia ruiskuun eikä mitata sokeriarvoja pissaliuskoilla, eikä enää edes sormenpäästä.
– Glukoosisensori on huippujuttu. Saimme sen kolmisen vuotta sitten. Olkavarren sensorin avulla verensokerin voi mitata paksunkin takin päältä, eikä sensori estä uimista eikä saunomista, Sirkka iloitsee.
Hän on mielissään myös siitä, että diabetekseen suhtaudutaan nyt aiempaa luontevammin.
– Diabetes ei aseta enää rajoituksia ruokavalioonkaan. Kun Raimo sairastui, suositeltiin esimerkiksi pasteijoita, eikä missään nimessä mitään sokeria sisältäviä leivonnaisia. Nykyään suositellaan normaalia terveellistä ruokaa.
Uutta on myös vertaistuki, jota Raimon diabeteshistorian alkuaikoina ei ollut saatavilla lainkaan.
– Kun Raimon muistisairaus todettiin, meille oli tarjolla jo monenlaista tukea, Sirkka mainitsee.
Esimerkiksi kerran viikossa kimppakyyti noutaa Raimon hetkeksi mukaan päivätoimintaan. Muistisairaiden omaisista Sirkka on löytänyt tärkeitä vertaisia ja hänellä on ollut paljon yhteistä tekemistä heidän kanssaan.
Intervallijaksot virkistävät miestä ja vaimoa
Raimo on ollut muistisairauden vuoksi myös intervallijaksoilla, joille Sirkka on laatinut diabeteksen hoito-ohjeet. Miehen intervallihoito on ollut haasteellista, koska osastolla ei ole aiemmin ollut ykköstyypin diabeetikkoja.
– Raimo on ollut intervallijaksoilla viimeisen parin vuoden aikana neljä päivää kerran kuukaudessa. Omaishoitajana minulla on ollut intervalleista syyllinen olo, mutta minulle on sanottu, että näin pitää toimia, jotta jaksan hoitaa Raimoa. Normaalissa arjessa omaa aikaa ei juuri ole. Hoidamme yhdessä kauppareissut ja muut asioinnit, Sirkka kuvailee.
Hänen mukaansa Raimo voi pärjätä itsekseen korkeintaan pari tuntia.
– Jaksot ovat myös virkistystä Raimolle, ja kokemukset ovat olleet myönteisiä. Intervallikaverina hänellä on ollut aina tuttava, joka on samassa tilanteessa. Itse olin viimeisen jakson aikana tyttäremme kanssa parin päivän kaupunkilomalla ja se virkisti, Sirkka kertoo.
Pitkä työura vaihtui veistotöihin
Raimo Latvala teki pitkän uran mainosgraafikkona. Vuonna 1989 Latvaloiden kodin yläkertaan rakennettiin työtilat hänen mainostoimistolleen.
Eläkkeelle jäätyään mies innostui veistotöistä. Taltalla ja puukolla tehtyjen puutöiden aiheet liittyvät häntä kiinnostavaan historiaan: Egyptin ja Kreikan kukoistuskausiin ja kentaureihin.
Luonnolla on ollut aina suuri merkitys Raimolle ja lapsille.
– Se oli isän ja molempien lastemme, mutta etenkin Raimon ja Petrin tärkein harrastus: lintujen tarkkailu, kiikarointi, metsissä käyskentely, luontokuvaus. Raimo ja lapset ovat myös hiihtäneet paljon, Sirkka kertoo.
Hänelle itselleen tärkeitä ovat olleet koti ja sisustaminen. Hän on viihtynyt myös kansalaisopiston kudontapiirissä ja tykännyt ylipäätään tehdä käsillä kaikenlaista.
Sirkka luonnehtii elämänsä olleen sellaista, mistä hän pienenä haaveili.
– Olen jo alle kymmenvuotiaana sanonut, että minusta tulee kotirouva, hän paljastaa.
