Painonpudotuksen apukeinot

2185
Kuva: Shutterstock

Teksti: Irma Heiskanen-Haarala

Laihtuminen on vaikuttavin hoito tyypin 2 diabetekseen. Jos se ei onnistu pelkästään ruokailu- ja liikuntatottumuksia korjaamalla, apua saa lääkkeistä tai leikkaushoidosta. Joskus laihduttamisessa voidaan tarvita myös psykologin apua.

Kakkostyypin diabeetikolla rasvakudosta on kertynyt liikaa vatsaonteloon ja rasvaa maksasoluihin, ja siksi insuliinihormoni on menettänyt tehoaan. 

– Laihtuminen on ylivoimaisesti paras tapa hoitaa tyypin 2 diabetesta, koska se kohdistuu suoraan sairauden aiheuttajaan – liiallisen rasvakudoksen aiheuttamaan insuliiniresistenssiin. Muut diabeteksen hoidot laskevat verensokeria, mutta eivät merkittävästi vaikuta insuliinin tehoon, professori Pertti Mustajoki ynnää. 

Hän alkoi perehtyä lihavuuteen lähes 40 vuotta sitten erikoistuessaan lääkärinä hormoni- ja aineenvaihduntasairauksiin. 

Kalorit laimenevat lautasmallilla

Laihduttamiseen Mustajoki ei suosittele dieettejä, koska niiden jälkeen paino tavallisesti nousee takaisin. Hän kannustaa tekemään ruokatottumuksiin yksinkertaisia muutoksia, joiden avulla kaloreiden saanti vähenee ilman ihmeempää rutistamista. 

– Ehkä tunnetuin sellainen muutos on lautasmalli: toinen puoli lautasesta täytetään kasviksilla, neljännes lautasesta kalalla, kanalla, lihalla tai kasviproteiinilla ja toinen neljäsosa perunalla, riisillä tai pastalla. Mustajoki kutsuu tätä kaloreiden laimentamiseksi. Lautasmallin avulla vähenee helposti 200 kilokaloria ateriaa kohden verrattuna täyslautaselliseen ilman kasviksia, ja kasvisten ansiosta maha tulee sopivan kylläiseksi.

Monet ylipainoiset yrittävät vähentää makeisten, keksien ja suklaan syömistään, koska niissä on todella paljon kaloreita. Yhtä lihottavia ovat suolaiset naposteltavat: perunalastut, maissinaksut ja juustopallot. 

Myös sokerillisista juomista ja täysmehuista kertyy paljon kaloreita. Keskiolut vastaa lihottavuudeltaan makeaa virvoitusjuomaa.

– Nesteet solahtavat läpi, kylläisyyden tunnetta ei tule, ja päälle syödään kiinteää ravintoa. Nesteiden kalorit tulevat ylimääräisenä lisänä, Mustajoki varoittaa.

Isot annos- ja pakkauskoot houkuttelevat kuin huomaamatta syömään liikaa.  

Hitaasti saa pitäviä tuloksia

– Maltillinen kaloreiden vähentäminen ja rauhallinen laihtuminen ovat hyvin hyödyllisiä kaikille diabeetikoille, Mustajoki korostaa.

Laihduttajat, jotka ovat saaneet pysyviä tuloksia, kertovat silloin tällöin aivan harkitusti herkuttelevansa. Täyskieltoa lihottaville herkuille ei tarvitse vannoa. 

Ylipainon aiheuttama sokeriaineenvaihdunnan häiriö lievenee hiljalleen. 

On hyvä, että paino laskee verkkaisesti, kilon tai kaksi kuukaudessa. 

– Vähittäistä painonlaskua ei aina huomaa muutaman viikon aikana, koska se saattaa peittyä elimistön nestevaihteluiden alle. Kun sopivat, pysyvät muutokset ovat löytyneet, keho on parin, kolmen kuukauden kuluttua muutaman kilon kevyempi, ja puolen vuoden kohdalla viisi tai kymmenen kiloa on kadonnut, Mustajoki kannustaa.

Liikuntaa ei ole pidetty erityisen tehokkaana laihdutuskeinona, mutta se puree erityisesti keskivartalolihavuuteen ja vähentää rasvaa vatsaontelosta ja maksasta.

Erityisdieetti voi auttaa alkuun

Terveyden kannalta on väliä, onko vyötärönympärys 101 vai 70 senttimetriä.

Erittäin niukkaenergiainen ruokavalio eli ENE-dieetti on ainoa erityisruokavalio, joka on kelpuutettu terveydenhuollon hoitomenetelmäksi. Dieetissä käytetään ravintovalmistetta, jossa on kaikki ravintoaineet, mutta energiaa alle 800 kilokaloria päivässä. Ruokavaliota noudatetaan kuudesta kymmeneen viikkoon, jolloin laihtumisvauhti on runsas kilo viikossa. Näin pitkä dieettijakso vaatii asiantuntevan ohjaajan opastuksen. 

– ENE-ruokavaliolla on mahdollista saada diabetes nopeasti tasapainoon silloin, kun verensokeri on sairauden toteamishetkellä huomattavasti koholla. Laihtuminen tämän dieetin avulla yleensä korjaa tilanteen myös hyvin ylipainoisilla diabeetikoilla, joiden on hankalaa saada verensokeria kohdalleen, Mustajoki kertoo.

Hoidon aikana liika rasva lähtee liukkaasti vatsaontelosta ja maksasta. 

Dieetin jälkeen palataan asteittain normaaliin ruokaan.

– Mutta ruoka on erilaista kuin se ruoka, joka on lihavuuden aiheuttanut, jotta laihtumistulos pysyy, Mustajoki muistuttaa.

Silloin kun ENE-dieetti ja ruokatottumusten muuttaminen onnistuvat hyvin, verensokeriarvot voivat normaalistua ilman lääkkeitä. 

Sopiva ruoka tukee lääkehoitoa

Suomessa on käytössä kolme eri lääkevaihtoehtoa lihavuuden hoitoon. Lääkehoitoa harkitaan, jos terveen ihmisen painoindeksi on yli 30 tai diabeetikon vähintään 27.

Orlistaatti estää rasvaa pilkkovan entsyymin toimintaa ohutsuolessa, ja näin rasvaa imeytyy elimistöön vähemmän. Orlistaattia myydään kauppanimillä Xenical ja Orlistat, ja Xenicalista on saatavissa myös miedompi itsehoitovalmiste. Lääke otetaan kolme kertaa päivässä ennen aterioita. Haittavaikutus, rasvaisten ulosteiden sottaisuus, korjautuu, kun käyttäjä siirtyy vähärasvaiseen ruokaan.

Mysimba-lääkevalmisteessa on yhdistetty alkoholiriippuvuuden hoitoon käytettävää naltreksonia ja tupakasta vieroitukseen ja masennukseen käytettävää bupropionia. Lääke vaikuttaa aivoihin.

Verensokeriin ja ruokahaluun vaikuttava liraglutidi on tyypin 2 diabeteksen hoidossa käytettävä, pistettävä lääkeaine, josta on erikseen laihdutukseen tarkoitettu valmiste, Saxenda.

– Orlistaatin avulla saadaan kaksi, kolme kiloa parempi tulos kuin lumelääkkeellä. Kahdella muulla lääkkeellä paino putoaa noin viisi kiloa enemmän kuin lumelääkityksessä, Mustajoki kertoo.

Terveelliset elämäntavat tukevat lääkkeiden vaikutusta. Jos lääke auttaa painonhallinnassa, sitä yleensä käytetään monta vuotta. Muuten kilot helposti lähtevät taas nousuun.

Leikkaus tuo mullistavan muutoksen

Leikkaus on lihavuuden hoidossa viimeinen vaihtoehto. Leikkaus ei automaattisesti laihduta, vaan sen jälkeen pitää radikaalisti muuttaa ruokailutottumuksia.

Lihavuusleikkauksen jälkeen ruokailu koostuu useista pienistä aterioista, jotka kootaan monipuolisesti tärkeistä ravintoaineista. Ateriat nautitaan hitaasti, ja juomat – lähinnä vesi – juodaan aterioiden välillä.

Suomessa tehdään noin tuhat lihavuusleikkausta vuosittain. Tulokset ovat erittäin hyvät silloin, kun kaikki menee hyvin. Useimmat potilaat ovat hyvin tyytyväisiä leikkauksen jälkeen. Joka kymmenennelle tulee jokin välitön haitta, kuten tulehdus tai verenvuoto.

Lihavuusleikkaukseen on mahdollista päästä, kun terveen ihmisen painoindeksi on vähintään 40 tai diabeetikon vähintään 35.

– Suomessakin harkitaan, että kriteeriä voisi diabeetikoiden kohdalla alentaa 30:een, mitä monissa muissa maissa käytetään. Leikkauksissa painonpudotustulos on kahden vuoden jälkeen 30–40 kiloa ja vielä kymmenen vuoden jälkeen yli 20 kiloa.

– Leikkauksen ansiosta monella diabetes menee piiloon, remissioon. Verensokeri saattaa normaalistua, vaikka diabeteslääkkeet lopetetaan. Minusta sitä voi kutsua paranemiseksi, vaikka taipumus diabetekseen jää, Mustajoki sanoo.

Lihavuusleikkauksellakin saatu tulos perustuu siihen, että kehoon tuleva kalorimäärä vähenee.

Armollisesti kohti normaalipainoa

Millaisesta ylipainosta ihmisen on realistista tavoitella normaalipainoa?

– Elimistö ei kärsi, vaikka laihduttaisi kaikki ylimääräiset kilot pois, kunhan painonpudotus tehdään harkitusti. Jos painoindeksi on 30 ja laihtuu sitten 15 kiloa, saavuttaa normaalipainon rajan. Kannattaa kuitenkin olla armollinen itselleen. Jos laihtuu seitsemän ja puoli kiloa, sekin on hieno tulos, Mustajoki rohkaisee.

Hän haluaa muistuttaa, että noin viisi prosenttia ylipainoisista kärsii tunnesyömisestä tai ahmimisongelmista. Silloin syöminen on pakonomaista, ja ihminen on hankalassa kierteessä. 

– Tämä on niin psyykkinen juttu, että pelkkä painonpudotus ei auta. Silloin tarvitaan psykologista ammattiapua, ja kaikenlainen laihduttaminen siirretään myöhemmäksi.