Maija Peltola tutkii kokemuksia vastanottokäynneillä

1419
Kuva: Janne Viinanen

Teksti: Pirita Salomaa

”Jokainen uusi hoitosuhde on uusi mahdollisuus.” Näinkin voi uudesta hoitopaikasta ja uusien terveydenhuollon ammattilaisten kohtaamisesta ajatella, paljastuu väitöskirjatutkija Maija Peltolan havainnoista.

Potilaiden ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteistyöstä puhutaan paljon. Sujuvan yhteistyön toivotaan helpottavan esimerkiksi diabeetikoiden omahoitoa. Mutta miten on käytännössä?

Puheviestinnän maisteri (FM) Maija Peltola kiinnostui siitä, millaista potilaiden ja ammattilaisten välinen vuorovaikutus potilaiden näkökulmasta on, ja miten se vaikuttaa omahoitoon.

Nyt Peltola tekee aiheesta väitöskirjatutkimusta. 

Auttamisenhalu näkyi ja tuntui

Maija Peltola kokosi kertomukset teemahaastatteluilla ja sähköisellä kyselyllä talven 2014–2015 aikana Pirkanmaalla.

– Oli hienoa huomata, kuinka positiivisesti osallistujat suhtautuivat tutkimukseeni, ja kuinka kovasti he halusivat auttaa sekä minua että muita diabeetikoita, Peltola kiittää mukana olleita.

Kaikkiaan Peltola haastatteli 25 eri-ikäistä tyypin 2 diabeetikkoa. Lomakekyselyyn vastasi 16 henkeä. 

– Kertomukset sisälsivät 63 kohtaamista joko hoitajan tai lääkärin kanssa. Kaksi kolmasosaa niistä oli jäänyt kertojien mieleen positiivisina.

Kannustava tieto on, että hyviä kohtaamisia oli tapahtunut yhtä lailla julkisessa terveydenhuollossa, työterveydenhuollossa kuin yksityiselläkin puolella.

Hyvät kokemukset voimaannuttavia

Myönteisiä kokemuksia yhdisti tunne kuulluksi tulemisesta. Lääkäri tai hoitaja oli arvostanut potilastaan ja osallistanut hänet hoitoa koskevien päätösten tekemiseen.

Moni oli saanut hyvistä kokemuksista lisää voimia ja jaksamista omahoitoon.

– Osa oli tehnyt ruokavaliomuutoksia, lisännyt liikuntaa ja alkanut huolehtia aiempaa paremmin lääkityksestään. 

– Lisäksi monet kertoivat hyvien kokemusten vaikuttaneen erityisesti henkiseen jaksamiseensa. He tunsivat hallitsevansa elämäänsä pitkäaikaissairauden kanssa aiempaa paremmin.

Kokemukset saattoivat myös vahvistaa ajatuksia, joita Peltolan tutkimukseen osallistuneilla oli diabeteksesta ja sen kanssa elämisestä jo ennestään. 

– Huomasin, että tuen saaminen omalle ajattelulle koettiin tärkeäksi, Peltola kertaa alustavia tutkimustuloksiaan.

Oma vikasi että sairastuit

– Miten sinä olet onnistunut tällaisenkin sairauden itsellesi hankkimaan?

Tämän eräs tutkimukseen osallistuneista oli saanut kuulla vastaanottokäynnillä. Syyllistäminen ja syyllistyminen nousivat tutkimuksessa esiin.

– Muutamien tutkimukseen osallistuneiden oli terveydenhuollossa annettu ymmärtää, että sairastuminen tyypin 2 diabetekseen oli heidän omaa syytään. Ja osa ajatteli itsekin niin.

– Negatiiviseksi koettiin myös kohtaamiset, joissa potilaan osaamista aliarvioitiin ja mielipidettä ei kysytty. Tai toimittiin rutiininomaisesti, eikä ymmärretty yksilöllistä tarvetta ja tilannetta, Maija Peltola kertoo.

Ahdistusta ja mielipahaa

Ikäväksi koettu kohtelu oli aiheuttanut tutkimukseen osallistuneille epävarmuutta omasta terveydentilasta ja diabeteksen hoidosta.  

– Siitä seurasi mielipahaa ja ahdistusta sekä päänvaivaa ja lisätyötä, kun diabetesta sairastavat joutuivat pohtimaan, missä ja kenen kanssa he sairauttaan jatkossa hoitaisivat, ja uskaltavatko he luottaa saatuihin ohjeisiin. Muutama jopa koki jääneensä täysin ilman apua, Peltola toteaa.

Huonojen kokemusten seurauksena osa oli alkanut suhtautua omahoitoonsa hällä väliä -asenteella. Osa ei halunnut mennä enää kenenkään vastaanotolle. 

– Mutta jotkut olivat sisuuntuneet, ja lähteneet etsimään vastauksia ja apua muita reittejä pitkin, Peltola valottaa suhtautumista negatiivisiin kokemuksiin.

Kahden kauppa

Maija Peltola korostaa, että potilaan ja terveydenhuollon ammattilaisen kohtaaminen ja vuorovaikutustilanne on ”kahden kauppa”. Keskinäinen kunnioitus on avainasemassa, ja potilaallakin on yleensä mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, kuinka kohtaaminen sujuu.

– Onnistumisen edellytyksiä parantaa hyvä valmistautuminen. Tee itsellesi selväksi, mitä kohtaamiselta odotat, ja miten asiasi esität. Kirjoita tavoitteesi ja kysymyksesi muistilapulle, johon voit tukeutua. Tai pyydä läheinen ihminen mukaan.

– Omaa tilannetta ei pidä häpeillä tai kaunistella. Jokaisella meistä on oikeus saada tarvitsemaamme hoitoa, Peltola muistuttaa.

Usein ajatellaan, että mitä pidempi kohtaaminen, sitä parempi lopputulos. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole.

– Yllätyin itsekin siitä, että minulle kerrottiin jopa vain viiden minuutin mittaisista hyvistä kohtaamisista. Paljon riippuu siis siitä, miten yhteinen aika käytetään.

Valitsiko aihe tutkijansa?

Maija Peltolan väitöskirjatyö Tampereen yliopistossa on puolimatkassa. Valmis väitöskirja muodostuu tieteellisistä artikkeleista, joiden Peltola toivoo kiinnostavan ja puhuttelevan niin diabetesammattilaisia kuin diabeetikoitakin.

– Yksi artikkeleista on jo julkaistu ja toinen on arvioitavana. Kun kaikki artikkelit on hyväksytty, pääsen väittelemään. Toivoakseni jo tänä vuonna. 

Tällä hetkellä Peltola tekee tutkimustaan ja ajattelee kirjoittamalla – kuten hän itse sanoo – Jenny ja Antti Wihurin rahastolta saamansa apurahan turvin. 

Tutkimuksen käynnistämisen vuonna 2014 mahdollisti Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston apuraha, ja jatkon sen jälkeen Tampereen yliopiston kaksivuotinen tutkijanpaikka. Myös Diabetesliitto on tukenut Peltolan tutkimusta stipendirahastostaan.

– Olen kiitollinen jokaiselle tukijalleni, sillä tutkimusrahoituksen saaminen on äärimmäisen vaikeaa, 32-vuotias Peltola summaa.

Peltolasta on tutkimusurakkansa aikana tullut äiti, ja tutkimus on ollut välillä tauolla. Äitiys on tuonut väitöskirjatutkijan työhön uuden sävyn.

– Kolmevuotiaalla esikoisellani on terveysongelmia. Meille onkin kertynyt runsaasti omakohtaista kokemusta kohtaamisista vastaanotoilla. Ehkä kävi sittenkin niin, että minä en valinnut tutkimukseni aihetta, vaan se valitsi minut, Peltola pohtii.