Mindfulness-harjoitukset toivat mielenrauhan

2114
- Mindfulness-harjoitukset saivat minut oivaltamaan, ettei minun tarvitse elää omien ajatusteni vankina, vaan voin itse valita, miten asioihin suhtaudun, Tiina Leppämäki kertoo. Kuvat: Päivi Ryhtä

Teksti: Hanna Vilo

Tiina Leppämäki on saanut paljon apua mindfulness-harjoituksista paniikkihäiriöoireisiin ja raskausdiabeteksen aiheuttamaan stressiin. Harjoitukset rauhoittivat sekä kehon että mielen.

Kuusi vuotta sitten 39-vuotias forssalainen Tiina Leppämäki ilmoittautui mindfulness-kurssille Helsingissä. Menetelmä oli kiinnostanut häntä jo pitkään, ja aika tuntui sopivalta osallistua vuoden kestävälle kurssille, jolla kokoonnuttiin kerran kuukaudessa. Perheen esikoinen oli jo alakoulussa, eikä vaatinut enää jatkuvaa huomiota.

– Olin vuotta aiemmin sairastunut paniikkihäiriöön, ja halusin löytää sen hoitamiseen luonnonmukaisen apukeinon, Tiina kertoo.

Suomen mindfulness-pioneerin Leena Pennasen vetämässä ryhmässä opeteltiin perusharjoituksia, kuten keho- ja istumameditaatiota. Niissä keskityttiin tarkkailemaan hengitystä ja kuuntelemaan kehon tuntemuksia.

– Harjoitukset tuntuivat hyvin yksinkertaisilta. Sen takia olin aluksi epäilevä. Mietin, voivatko niin yksinkertaiset asiat olla tehokkaita.

Istumameditaatio on aina ollut Tiinan lempiharjoitus.

Harjoittelun myötä Tiinan olo kuitenkin muuttui täysin. Ahdistuksen sijaan elämään hiipi syvä levollisuus. Kun hän aikaisemmin oli reagoinut ikäviin asioihin heti, hän huomasi harjoittelun avulla pystyvänsä ottamaan niihin etäisyyttä.

– Oivalsin, ettei minun tarvitse elää omien ajatusteni vankina, vaan voin itse valita, miten asioihin suhtaudun.

Vuoden peruskurssin jälkeen Tiina oli menetelmästä niin innoissaan, että hakeutui myös ohjaajakoulutukseen.

Raskausdiabetes yllätti

Kolme vuotta myöhemmin Tiina alkoi odottaa perheen keskimmäistä lasta. Neuvolan rutiinitarkastuksessa huomattiin, että hänen paastosokeriarvonsa olivat koholla, ja myöhemmin Tiinalla diagnosoitiin raskausdiabetes.

– Sairaus pysyi hyvin kurissa diabeteshoitajan antamien ruokavalio-ohjeiden avulla. En kiinnittänyt siihen juurikaan huomiota.

Perhearkea pyörittäessä mindfulness-harjoitukset jäivät kuitenkin vähiin. Pelkkään olemiseen ja hiljentymiseen oli entistä vaikeampi löytää sopivia hetkiä.

Perheen kuopusta Tiina alkoi odottaa viime vuoden lopussa. Jo heti raskauden alussa hänelle tehtiin sokerirasitustesti, joka näytti, että verensokerin paastoarvo oli taas koholla.

– Ajattelin, että toimisin samoin kuin aikaisemmankin raskauden kanssa. Jättäisin herkut pois ruokavaliosta, ja sairaus pysyisi kurissa.

Toukokuisella neuvolakäynnillä Tiinaa odotti ikävä yllätys. Verensokeriarvot olivat nousseet liian korkealle ruokavaliomuutoksista huolimatta. Tiina sai puhelinajan diabeteshoitajalle, joka neuvoi jättämään ruokavaliosta pois viljat, perunat ja jopa hedelmät. Niiden sijaan hän suositteli syömään paljon proteiinia.

– Olin hämmentynyt, mitä ylipäänsä voin syödä. Yritin jättää kaikki mahdolliset hiilihydraatit pois, mutta se teki olon aivan vetämättömäksi.

Viikkoa myöhemmin Tiinalla oli taas vastaanottoaika diabeteshoitajalle. Verensokeriarvot olivat edelleen reilusti koholla. Hoitaja totesi, ettei ollut muuta mahdollisuutta kuin aloittaa insuliinihoito.

Syyllisyys stressasi

Insuliinihoidosta huolimatta Tiinan verensokeriarvot heittelehtivät jatkuvasti. Raskaana ollessa olo oli jo muutenkin tukala, ja ylimääräinen huoli lisäsi stressiä entisestään.

Netistä googlaamalla Tiina löysi tietoa raskausdiabetekseen liittyvistä riskeistä. Jos diabetesta ei saataisi hyvään hoitotasapainoon, vaarana oli, että vauva kasvaisi joko liian isoksi tai jäisi liian pieneksi. Tiinan mielessä alkoi pyöriä uhkakuvia siitä, mitä kaikkea voisi tapahtua.

– Pelkäsin, että vauva saattaisi joutua heti synnytyksen jälkeen teho-osastolle verensokerin heittelemisen takia.

Vauvan terveys huolestutti jatkuvasti. Illalla ennen nukkumaanmenoa Tiina kertasi päivän ruuat ja mietti, oliko varmasti syönyt oikein. Hänellä oli omituisen syyllinen olo.

– Ajattelin, että teen jatkuvasti jotakin väärin ja omalla osaamattomuudellani aiheutan vauvalle ongelmia.

Kun Tiina oli 30. raskausviikolla kesäkuussa, Suomessa nautittiin ennätyshelteistä. Päivällisen jälkeen muu perhe haki pakastimesta jäätelöt, mutta Tiina joutui tyytymään diabeteshoitajan suosittelemaan raejuustoon. Hän oli kurkkuaan myöten täynnä jatkuvaa ruokavalion tarkkailua.

– Tein dramaattisesti muille selväksi, että tilanne ärsytti minua. Silloin mieheni tokaisi, että pitäisikö minun miettiä asennettani vähän tarkemmin.

Sanat jäivät pyörimään Tiinan mieleen. Hän oli kadottanut aikaisemman levollisuutensa, sillä mindfulness-harjoittelu oli jäänyt vähiin. Arki sujui kuin automaatilla, ja hän oli unohtanut kuunnella itseään.

– Usein mindfulness-harjoitukset jäävät silloin, kun niitä eniten tarvitsisi. Ymmärsin, että olin poissa tolaltani ja minun oli löydettävä aikaa itselleni.

Lepo ja rauha palasivat

Kerran opitut harjoitukset olivat onneksi vahvasti kehon muistissa. Tiina alkoi soveltaa niitä kiireiseen arkeensa. Päivän mittaan hän keskittyi useaan kertaan tarkkailemaan omaa hengitystään, jolloin se alkoi automaattisesti rauhoittua. Keskimmäistä lasta päiväunille nukuttaessa hän kävi läpi kehon eri osia ja kuunteli niiden tuntemuksia.

– Kehon kuunteluharjoitus oli niin rentouttava, että annoin itselleni luvan nukahtaa sen päätteeksi.

Sopivina hetkinä Tiina istui alas ja vain hengitti. Istumameditaatio oli aina ollut hänen lempiharjoituksensa, ja sitä oli helppo tehdä arjen keskellä töiden lomassa. Vähitellen hän alkoi hyväksyä sairauden aiheuttaman elämäntilanteen ja huomasi, että jatkuva stressi jäi pois.

– Pelot alkoivat vähentyä, kun keskityin kuuntelemaan olotilaa nyt-hetkessä. Uskalsin nauttia siitä, että juuri sillä hetkellä asiat olivat hyvin, ja ymmärsin, että tulevaisuutta oli turha murehtia etukäteen.

Harjoittelun myötä Tiina alkoi tuntea enemmän lempeyttä itseään ja muita kohtaan. Sairaus ei tuntunut enää yhtä suurelta kiusalta kuin aikaisemmin.

– Hyväksyin, että olin tehnyt raskausdiabeteksen hoidossa parhaani, ja se riitti.

Pian harjoittelun aloittamisen jälkeen myös insuliinihoito alkoi toimia, ja verensokeriarvot tasaantuivat. Siihen mennessä Tiina oli joutunut nostamaan ottamaansa insuliiniannosta jo viisi kertaa.

– En tiedä, vaikuttiko stressin väheneminen insuliinihoidon paranemiseen. Oloni kuitenkin koheni nopeasti. Elämääni palasi levollisuus, ja palasin omaksi itsekseni.

Perheen kuopustytär syntyi elokuussa normaalikokoisena. Tiinan insuliinihoito lopetettiin samana päivänä. Seuraavina päivinä verensokeriarvot olivat täysin kunnossa. Tiinalla on vielä edessään uusi sokerirasituskoe, mutta siihen hän suhtautuu luottaen.

– Mindfulnessin avulla olen oppinut, että mikään ei ole pysyvää. Vastoinkäymiset kestävät oman aikansa, mutta ne menevät ohi. Luotan siihen, että asiat menevät juuri oikein.