Joonas polkee kilpaa työkseen

1279
Joonaksen pyöräilytiimissä kaikilla on ykköstyypin diabetes. Kuvat: Team Novo Nordisk

Teksti: Heli Herrala

Ura ammattiurheilijana on mahdollista myös diabeetikolle. Ammatikseen pyöräilevä 26-vuotias Joonas Henttala on tästä hyvä esimerkki.

Porvoolaissyntyinen Joonas pyöräilee Team Novo Nordisk -nimisessä ryhmässä, joka on vienyt hänet Pohjois-Espanjaan, Gironan kaupunkiin. Siellä hän tällä hetkellä asuu ja harjoittelee.

Ammattiurheilijan päivä alkaa aamukahdeksalta. Ensimmäiseksi Joonas keittää itselleen puuron. Annoksen koko riippuu päivän treenin pituudesta.

– Kymmenen jälkeen lähden treeneihin, Joonas kertoo.

Harjoitukset kestävät tavallisesti kahdesta kuuteen tuntia. Viiden tunnin arkilenkin aikana pyöräilykilometrejä saattaa kertyä jopa 150. Sillä ajaisi vaikka Turusta Helsinkiin.

Joonas muistelee, että pisimmät harjoitukset ovat kestäneet seitsemän tuntia. Seutu, jolla hän on tottunut Espanjassa polkemaan, on usein mäkistä, ja mäkiä ajetaan välillä kireään tahtiin.

– Treenin aikana on tärkeää pitää huolta energiatasapainosta ja pitää mukana esimerkiksi hiilihydraattipitoisia patukoita, Joonas toteaa.

Harjoitusten jälkeen hän syö lounaan, mikä sekin on kestävyysurheilijalla hyvin hiilihydraattipitoinen.

– Ruokavalioni on tosi lähellä tavallisen terveen urheilijan ruokavaliota: paljon hiilihydraatteja ja sopivassa tasapainossa rasvaa ja proteiineja.

Iltapäivisin tavallista elämää

Joonaksen iltapäivät ovat tavallisesti vapaita urheilusta, joten aika kuluu rennosti. Silloin hän tekee kihlattunsa Lotan kanssa ruokaa kotona tai pariskunta käy syömässä ulkona.

Lottakin pyöräilee ammatikseen toisessa tiimissä. Joskus Joonas ja Lotta saattavat myös treenata yhdessä, mutta yleensä molemmilla on omat tarkat treeniohjelmansa. Vapaa-ajalla he kuitenkin pyrkivät elämään mahdollisimman normaalia elämää, mikä tarkoittaa, että he tekevät yleensä kaikkea muuta paitsi pyöräilevät. Perheeseen kuuluu myös koira, jonka kanssa he käyvät vapaa-ajalla ulkoilemassa.

Illan ohjelma vaihtelee päivästä toiseen.

– Tällainen on normipäivä täällä, kun kisoissa se on vain lepoa ja kisaamista, Joonas kiteyttää.

Kerran viikossa Joonas pitää vapaapäivän. Vuodessa hänen tulee ajettua noin tuhat tuntia ja 30 000 kilometriä. Lisäksi päälle tulevat lihasharjoitukset. Kun kisat koittavat, kaikki Joonaksen tiimin pyöräilijät useista eri maista kokoontuvat yhteen ja ajavat kilpaa toisten joukkueiden kanssa.

Kilpalenkki saattaa olla viisituntinen puristus vuoristossa.

Pyörä vie ja diabetes kulkee kyydissä

Aktiivista elämää viettävä Joonas on kokenut suurimpana haasteena diabeteksen hoidossaan sen, miten hän saa muodostettua hyvän hoitotasapainon ennen kisoja ja matkustamisen aikana. Stressi ja normaalista poikkeava aikataulu ovat tuttuja varsinkin lennoilla ja matkapäivinä. Ne voivat vaikuttaa diabeteksen hoitoon kaikkein negatiivisimmin.

Muuten merkittäviä haasteita tai yhtä haastetta yli muiden Joonaksella ei ole, sillä diabeteksen hoidosta on tullut hänelle rutiinia. Hän on tottunut pitämään melko tarkkaa dieettiä ja keskittyy erityisesti välttämään matalia verensokeriarvoja myös sen avulla.

– Hypoja saattaa tulla joskus kisojen jälkeisinä öinä, kun kovan kisan jälkeen kulutus on kovaa, tai silloin kun on hiukan ampunut yli suorituksessa. Mutta kesken kilpailun niin tapahtuu tosi harvoin, silloin vaan hoidan asiat niin, että niitä ei tule. Hypot huonontavat kaikkein eniten suorituskykyä ja olotilaa, Joonas tiivistää.

Hän on sitä mieltä, että kaiken kaikkiaan hänen urheilullinen elämäntapansa käy käsi kädessä hyvän diabeteksen tasapainon kanssa.

– En olisi yhtä hyvä diabeetikko, jos en pyöräilisi. Balanssi olisi todennäköisesti paljon huonompi. Kun urheilu ja kova kulutus vievät insuliinitasoja alaspäin, sillä on vain positiivinen vaikutus.

Joonas ei ole välttynyt pohtimasta, voiko diabetes verottaa suorituskykyä, kun elimistö toimii

jossain määrin eri tavalla kuin terveellä. Hän on kuitenkin yrittänyt pitää negatiiviset ajatukset taka-alalla ja nauttia pyöräilystä, joka on hänelle työ ja intohimo.

– Jos olisin alkanut pohtia liikaa asioita, varmaan olisin lopettanut tämän saman tien. Näen itseni vain ammattipyöräilijänä ja diabetes on jotain, mikä pitää hoitaa sen lisäksi.

Kokemus tuo varmuutta

Joonaksen pyöräilytiimissä kaikilla on ykköstyypin diabetes.

– Me ollaan iso inspiraation lähde ulkopuolisille ja muille diabeetikoille, mikä on hieno asia. Meidän tiimin sisällä diabetes ei ole kuitenkaan pääosassa.

Tiimin jäsenet keskittyvät pyöräilyyn, ja jos jollain on menossa verensokeri matalaksi, muut heittävät ylimääräisen välipalan hänelle. Joonaksen mielestä siinä ei ole mitään erikoista. Jokainen kokenut diabeetikko osaa pitää itsestään hyvää huolta.

Joonas on tottunut hoitamaan itseään ennen kaikkea kokeilemalla, mikä toimisi parhaiten hänen poikkeuksellisessa arjessaan. Hän on saavuttanut varmuuden esimerkiksi sopivan ateriainsuliinin määrän arvioimisessa, ja se sujuu helposti. Kun hoito on tullut rutiininomaiseksi vuosien varrella, ura ammattiurheilijana ei ole ollut mahdottomuus. Diabeteksen hoidon huima kehittyminen on merkinnyt myös Joonakselle paljon.

– Minulla on jatkuvatoiminen verensokerinmittari, jota käytän kisoissa ja välillä kotona treeneissäkin. Muuten mittaan vaan sormenpäästä.

Tosissaan yhdeksänvuotiaasta

Joonas kertoo pyöräilleensä koko ikänsä. Hän hyppäsi pyörän selkään jo, kun matkasi esikouluun. Isän pyöräilyharrastus motivoi myös poikaa.

– Olisinkohan ollut viisi- tai kuusivuotias, kun poljin jo sukulaisten luo ja milloin minnekin – aina pienen mutkan kautta. Kouluikäisenä tuli jo pientä kisantynkää, kun osallistuin koulujen välisiin kilpailuihin, Joonas muistelee.

Yhdeksänvuotias poika kisasi ensimmäistä vuotta jo tosissaan, kun sai lisenssin kilpailla Suomen kansallisissa kilpailuissa. Siitä alkoi kehitys pikkuhiljaa ammattiurheilijaksi.

– Ehkä 15–16-vuotiaana saatoin kutsua itseäni kilpapyöräilijäksi, kun harjoittelu oli jo suhteellisen totista, Joonas arvioi.

Yhdeksänvuotiaasta saakka hän on myös sairastanut diabetesta. Hän otti diagnoosin vastaan tyynesti.

– Olin sen verran nuori, että en ehkä täysin tajunnut, että diabetes on minulla koko loppuelämäni. Tietysti minua hiukan harmitti alussa, mutta vanhempani ottivat asian ehkä hieman rajummin.

Hinku urheiluun oli Joonaksella kuitenkin niin kova, että hänen oli vaan pakko päästä pois sairaalasta ja pyöräilemään. Hoidosta tuli rutiininomaista, joten vanhempienkin huoli helpotti.

Joonas kertoo, että hänen läheisensä ovat ennen kaikkea ylpeitä ja onnellisia, että pojan lapsuuden unelma on toteutunut. He ovat keskittyneet vuosien varrella tukemaan Joonasta.

– Eivät he ole huolissaan diabeteksen takia. Pyöräily voi tietysti olla hetkittäin vaarallista, kun on kova vauhti, ja totta kai se huolettaa heitä. Minulle ei kuitenkaan ole sattunut pahempia kaatumisia.

Kun Joonas sai mahdollisuuden pyöräillä ammatikseen, hän on panostanut täysin siihen.

– Opiskelun vuoro on varmaan sitten tulevaisuudessa. Valmennus ja ravinto-oppi kiinnostavat urheilun saralla pyöräilyuran jälkeen.

Mutta nyt hän vielä keskittyy tekemään uraa istuen itse satulassa.