Sensoroiva pumppu auttaa Jennaa rinteessä

253
Kuva: Elina Viitanen

Teksti: Elina Viitanen

Jenna Saranpäälle lumilautailu on vapaa-ajanviettoa parhaimmillaan ja tulevaisuudessa toivottavasti myös ammatti. Välillä myös verensokeri haluaa lasketella, mutta onneksi Jennalla on insuliinipumppu, sensori ja sankka joukko rinnekavereita.

Tähän aikaan vuodesta Jenna Saranpää, 17, kyttää somea erityisen tiiviisti. Uusi laskettelukausi on alkamassa ja hohtavan valkoinen rinne suorastaan huutaa hänen nimeään. Jenna vertaa rinnekaipuuta karkinhimoon: lauta on aivan pakko saada pian käyttöön.
– Lapissa päästään laskettelemaan jo lokakuussa, mutta täällä etelämpänä vasta lähempänä joulua. Kaivan laudan esiin varaston syvyyksistä heti kun mahdollista ja lähden korkkaamaan uuden kauden, Jenna kertoo innoissaan.
Eurassa asuva lumilautailija on käynyt valloittamassa myös Lapin tuntureita, mutta suurimmaksi osaksi hän viettää aikaa lähihiihtokeskuksissa. Vaikka innokas laskettelija on rinteessä lähes viikoittain, tutut laskettelukeskukset eivät puuduta häntä. Laskettelu muuttuu olosuhteiden mukaan, ja Jenna tykkää monenlaisesta säästä.
– Toisaalta rankka lumisade ja puuterilumi ovat ihanaa laskettavaa, toisaalta taas kaunis keväinen auringonpaiste ilahduttaa.
Kylmästä säästä Jenna ei tykkää, eivätkä tykkää insuliinitkaan. Kun hänellä oli monipistoshoito, hän piti lasketellessa insuliinikyniä povitaskussa. Kerran muutaman tunnin parinkympin pakkasessa lautailtuaan hän huomasi, että jotain on pielessä. Insuliini ei tehonnut, vaikka hän annosteli valtavia määriä insuliinia.
– Tajusin, että insuliini oli jotenkin kummasti päässyt jäätymään, vaikka se oli ollut kohtalaisen lämpimässä. Vaihdoin kynää ja verensokeri asettui heti, Jenna kertaa tapahtunutta.

Pumppu jelppaa

Viime helmikuussa lääkäri ehdotti Jennalle sensoroivaa insuliinipumppua, koska tyttö oli keväällä aloittamassa haastavat catering-opinnot. Jenna tykästyi pumppuun, sillä sen ansiosta pistoskerrat vähenivät rutkasti. Myös mäessä pumppu on ollut kätevä apu.
– Pumpusta on helppo katsoa jopa kesken laskun, missä verensokeri viilettää, ja tarvittaessa pysäyttää pumppu tai annostella lisää insuliinia. Pidän pumppua paidankauluksessa, jossa se ainakin tähän asti on pysynyt sulana.
Povitaskun täytteenä ovat nyt Jennan hypoeväät, jotka eivät pienestä jäätymisestä piittaa. Suklaapatukka ja glukoosipastillit ovat yhtä tärkeä osa hänen laskuvarustustaan kuin kypärä, eikä vähiten siksi, että hänen verensokerinsa laskee mäessä usein matalalle.
– Olen harrastanut yhdeksän vuotta lentopalloa ja nykyisin valmennan pienimpiä. En ole oikein koskaan osannut arvioida, miten liikunta vaikuttaa verensokeriini. Olen saanut lääkäriltä neuvoja vähentää basaalia liikunnan ajaksi, mutta en kuitenkaan ole uskaltanut sitä kokeilla, sillä pelkään, että silloin verensokeri puolestaan nousee likaa.
Laskettelupäivän liikuntamäärää on Jennan mukaan erityisen vaikea arvioida, sillä toisinaan hän vain laskettelee, mutta toisinaan myös temppuilee parkissa. Myös syöty ruoka vaikuttaa siihen, miten verensokeri lautaillessa käyttäytyy.

Ajatus jäi kyydistä

Oli tauon paikka. Lumilautailussa parasta on, kun voi hetkeksi vain pyllähtää katselemaan maisemia ilman, että kukaan syyttää laiskuriksi. Jenna avasi tottuneesti lumilautansa siteet sekä karkuremmin. Ajatus kuitenkin katkesi, eikä hän muistanut olevansa puolivälissä rinnettä. Lauta laski liukumäkeä ala-asemalle asti Jenna perässään.
– Kun pääsin alas, menin heti rinnekahvilaan ja mittasin verensokerini, joka kieppui kolmen paikkeilla, hän muistelee parin vuoden takaista laskettelureissua.
Nykyisin tällaista ei enää kovin helposti pääse tapahtumaan, sillä Jenna sensoroi jatkuvasti. Pumppu ilmoittaa, jos verensokeri on laskusuunnassa ja pysäyttää insuliinin annostelun, ennen kuin verensokeri pääsee liian matalaksi. Monipistoshoidon aikaan Jenna ei useinkaan kuljettanut verensokerimittaria mukanaan, koska pelkäsi sen menevän hajalle kaatumistilanteessa. Pumppua ei voi jättää kotiin, vaikka sen kohtalo välillä huolettaa Jennaa.
– Kerran kanyyli repesi irti kaatuessani ja haava vuoti verta. Pumppu ei kuitenkaan onneksi hajonnut.
Välillä Jenna katsoo kadehtien pikkusisaruksiaan, jotka voivat lähteä mäkeen ilman huolen häivää, kun hän pakkaa diabetestavaroitaan huolehtivat vanhemmat vieressään. Pumpun ansiosta harventuneet pistoskerrat ja diabetesta sairastavien kavereiden löytyminen ovat kuitenkin auttaneet Jennaa hyväksymään 11 vuotta sitten puhjenneen sairauden.
– Tutustuin seiskaluokalla erääseen tyttöön, jolla itsellään ja jonka kaksoiveljellä on ykköstyyppi. Heidän kauttaan olen tutustunut muihinkin diabeetikoihin, ja olen saanut diabeteskavereita myös leireiltä. On kiva huomata, että en ole yksin.

Unelmien talvi

Kokemiensa useiden hypojen vuoksi Jennasta on helpottavaa tietää, ettei hänen koskaan tarvitse mennä mäkeen yksin. Lähes koko Jennan perhe isovanhemmat ja serkut mukaan lukien laskettelevat, ja Jenna käy usein koluamassa hiihtokeskuksia koko perheen voimin. Myös muutamat Jennan ystävät laskettelevat ja lähtevät aina välillä mukaan rinteeseen.
Jenna on opettanut yhden kaverinsa, serkkunsa ja pikkuserkkunsa onnistuneesti lautailemaan. Tulevaisuudessa hän haluaisi oikeaksi lautailuopettajaksi Lappiin.
– Tärkeää on oppia menemään hissillä, jarruttamaan ja kääntymään. Lautailua ei opita yhdessä tunnissa, vaan on edettävä hitaasti. Usein autankin oppilaani ihan kädestä pitäen alas, ja vasta myöhemmin hän voi itse kokeilla. Opetustekniikoita ammennan omista kokemuksistani lumilautakoulussa, jossa olen ollut kolmesti, Jenna kuvailee.
Hän muistaa, kun hän ensimmäistä kertaa seisoi rinteen laella ja kiristi siteet lumilautakenkiensä ympärille: hänestä tuntui kuin jalat olisi sidottu yhteen.
– Olin nähnyt serkkujeni laskettelevan ja innostunut siitä aivan valtavasti, mutta mietin silti, haluanko todella tehdä tätä. Aluksi kaaduin lukemattomia kertoja, mutta en halunnut lasketella suksilla, sillä vihaan hiihtoa ja miellän sen vähän samaksi hommaksi. Siispä minun oli pakko oppia lautailemaan.
Jenna täyttää huhtikuussa 18 vuotta ja aikoo hankkia ajokortin, jotta pääsisi ystäviensä kanssa helpommin rinteisiin. Haaveissa on ainakin Vuokatti, jossa Jenna on käynyt laskettelemassa vain kerran.
– Tulevalta kaudelta odotan, että kaikki menisi hyvin diabeteksen kanssa, eikä tulisi loukkaantumisia. Ja toki toivon ihania lumisia rinnepäiviä parhaassa mahdollisessa säässä ja seurassa, Jenna hymyilee.

Kirjoita kommentti

Please enter your comment!
Please enter your name here