Yksilöllisyys nousi Diabetesmessujen kantavaksi teemaksi
3321
Teksti: Mari Vehmanen
Ensimmäiset Diabetesmessut keräsivät tuhansia osallistujia Tampereelle. Erityisesti messuvieraita kiinnostivat diabeteksen hoidon tulevaisuudennäkymät.
Syyskuisista Diabetesmessuista muodostui todellinen suomalaisen diabetesyhteisön juhla. Tampere-talo täyttyi eri-ikäisiä diabeetikoista ja heidän läheisistään, diabeteksen hoidon ammattilaisista sekä terveysyritysten ja järjestöjen edustajista.
Tapahtuman motto ”minun diabetekseni ei ole kansansairaus” näkyi ja kuului kahden päivän aikana kuulluissa esityksissä ja luennoissa. Niin tutkijat kuin diabeetikotkin korostivat puheenvuoroissaan, että jokaisen diabetes on erilainen ja että diabeetikko itse on oman arkensa paras asiantuntija.
Tiedon lisäksi messut tarjosivat paikan ihmisten kohtaamisille ja vertaistuelle.