Teksti: Pirita Salomaa
Diabetestutkimussäätiöllä oli kunnia saada ensimmäiseksi puheenjohtajakseen diabeteslääkäri ja -tutkija, joka myöhemmin nimitettiin arkkiatriksi. Risto Pelkonen ottaa vahvasti kantaa tutkimuksen ja ihmisarvon kunnioittamisen puolesta – kuten tänä vuonna 40 vuotta täyttävä tutkimussäätiökin.
Lääkärikunnan vanhimmalta, jos keltä, tekee mieli kysyä, mistä koostuu hyvä elämä. Alakouluikäisenä lääkäri-isänsä sodassa menettänyt arkkiatri evästää kuulijaa sosiologi Erik Allardtia mukaillen.
– Kohtuullinen toimeentulo ja tunne johonkin yhteisöön kuulumisesta ovat tärkeitä. Samoin kyky rakastaa ja onni tulla rakastetuksi. Ja kun tulet toimeen itsesi kanssa ja teet elämästä oman näköisesi, voit iloita siitä, mitä sinulla on.
Arkkiatri Pelkosen mielestä hyvä elämä ei ole vain terveiden yksinoikeus. Meidän on hyväksyttävä se, että sairaudet kuuluvat ihmiselämään.
– Terveys on arjessa selviytymistä, omatoimisuutta ja elämän hallintaa. Elämä voi olla vaikka miten hyvää pitkäaikaisesta sairaudesta huolimatta, Pelkonen rohkaisee.
– Moni pitkäaikaisen sairauden kanssa kulkija pitää itseään terveenä, kun elämä on jotenkuten hallinnassa ja arkiset asiat ovat reilassa. Terveys ei siis ole sairauden puutetta, Pelkonen lisää.
Monen lajin rikkautta
Elokuussa 85 vuotta täyttänyt Pelkonen vaikuttaa iättömältä. Hänen harkitsevat, mutta vikkelät kommenttinsa ovat yhdistelmä älyä ja huumorintajua – silmiin asti ulottuvalla hymyllä ryyditettynä.
Arkkiatri nojautuu puutarhatuoliin rivitalokotinsa pihamaalla, ristii kätensä rinnalleen ja katsoo omaa monivivahteista elämäänsä taaksepäin.
– Olen ollut monella tapaa onnekas. Sain harjoittaa ammattia, jota rakastin. Minulla on kiva perhe ja jälkipolvi, joiden kanssa elämä on ollut hauskaa. Ja tietenkin innostava henkilökohtainen infra.
Innostavalla henkilökohtaisella infralla Pelkonen viitannee muun muassa uraansa lääketieteen parissa ja vuonna 1995 saamansa arkkiatrin arvonimen tuomiin tehtäviin. Mutta rikkautta hänen elämänsä puitteisiin ovat tuoneet myös taide ja kulttuuri, lukuisissa eri muodoissa.
Arkkiatri on piano- ja kamarimusiikin sekä kirjallisuuden suuri ystävä. Hänen ja Kristiina Pelkosen kodikkaan, kerroksellisesti sisustetun kodin seinät ovat taiteen peittämät. Grafiikanlehtien ja öljyväriteosten joukossa on myös valokuvia, joista osa on arkkiatrin oman harrastuksen peruja.
– Aloitan aamuni runonpätkällä. Makuni on monipuolinen, täydestä runokirjahyllystäni löytyy esimerkiksi Lauri Viidan, Claes Anderssonin, Kirsi Kunnaksen ja Juice Leskisen runoja. Kun aikaa on enemmän, uppoudun venäläisen kirjallisuuden klassikoihin.
Nuoruuden linturetkillä syventynyt luontosuhde heijastuu Pelkosen ajatusmaailmaan: luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on päivittäisillä kävelyretkillä ympäristöä tarkkailevalle arkkiatrille sydämen asia.
– Luonto, taide ja kulttuuri näyttelevät merkittävää roolia ihmismielen hyvinvoinnissa, Pelkonen sanoo, ja on samalla itse vakuuttava esimerkki siitä, millainen merkitys mielenravinnolla voi olla.
Totta ja tarua Tuohelassa
Luonnosta Pelkonen on ammentanut myös yhden harrastuksistaan. Kun myrsky pyyhkäisi Pelkosen perheen kesäpaikan yli Pihlajaveden Ritosaaressa ja jätti jälkeensä kaatuneista männyistä irronnutta kilpikaarnaa, Pelkosen ura ITE-kansantaiteilijana alkoi kuin sattuman oikusta.
Lyhenne ITE tulee sanoista itse tehty elämä. Mikä voisikaan kuvata arkkiatria paremmin!
Haluun tehdä itse liittyi myös kaarnanveiston alku 1990-luvulla. Pelkonen halusi osoittaa lapsenlapsilleen, että kaikkea leikkiin tarvittavaa ei tarvitse ostaa valmiina kaupasta, itsekin voi tehdä. Ja niin arkkiatri alkoi veistää tytöille ukkoja ja akkoja sekä näille asuinpaikaksi kaarnaista nukkekotia.
Risto Pelkonen, Tuohelan kylän väki, Maahenki 2011
Kaarnahahmoista (eli figuriinoista, kuten Pelkonen niitä itse kutsuu) kasvoi vähitellen Tuohelan kylän väki. Jokaisella hahmolla on nimi, persoona ja tarina. Kyläläisten tarinat kietoutuvat toisiinsa, ne ovat puheenvuoro suvaitsevaisuuden, sallivuuden ja yhteisöllisyyden puolesta.
– Tuohelan väen suhdekiemurat ovat kuin Peyton Place -tv-sarjassa aikanaan, arkkiatri myhäilee.
Pelkosen sepittämät kaarnahahmojen tarinat on koottu kirjaksi. Sen värikkäät kertomukset ovat satua, mutta sisältävät palasia arkkiatrin kohtaamasta elämästä: ihmisistä ja tapahtumista pitkän matkan varrelta.
Salaisuuksia pitää olla
Arkkiatri Pelkonen teki tunnustetun uran diabeetikoita hoitaneena sisätautilääkärinä. Potilaiden ohjaustyö ei aina sujunut, kuten arkkiatri olisi toivonut.
– Kun diabeetikko tuli vastaanotolleni virtsakokeidensa tulosten kanssa, ei kumpikaan, ei potilas eikä lääkäri, osannut tulkita niitä. Osittain sen vuoksi vuorovaikutus oli välillä vaikeaa. Siinä oli molempien epävarmuudesta johtuvaa kireyttä, Pelkonen hämmästyttää kuulijaa.
Hämmästyttää siksi, että hän on tunnettu lämpimästä suhtautumisestaan kaikkiin kanssaihmisiin.
Pelkonen pitää verensokerimittarien käyttöönottoa ja kotimittausten mahdollistumista yhtenä merkittävimmistä virstanpylväistä diabeteksen hoidon saralla.
– Kun diabeetikot saivat heille kuuluvan itsenäisyyden, lääkärien ja diabeetikoiden vuoropuhelu kehkeytyi aidoksi kumppanuudeksi.
Vaan mitä arkkiatri vastaa, kun häneltä kysyy arvioita tyypin 1 diabeteksen perimmäisen syyn selviämisestä?
– Kaikki sen puhkeamiseen liittyvät syyt selviävät tuskin koskaan. Vaikuttavia tekijöitä on niin paljon, ja jokainen ihminen on erilainen. Minusta ihmiselämään pitääkin kuulua salaisuuksia, toisinajattelijaksi tunnustautuva 85-vuotias arkkiatri arvioi, mutta esittää myös toisen näkökannan.
– Vaikka Suomi on epidemiologian ja geenitutkimuksen mallimaa, tyypin 1 diabeteksen ongelmaa ei ole vielä ratkaistu. Uutta tietoa kertyy koko ajan, ja maali lähestyy hyvin paljon juuri suomalaisten tutkijoiden ansiosta.
Pelkosen mielestä sattumakin näyttelee elämässä ja sairaudessa aika suurta roolia. Osittain siksi lääketieteen pitää olla ”yksilöllistä”, aina tulisi löytää vastaus siihen, miksi juuri tämä yksilö sairastui.
Opetus tarvitsee tutkimusta
Pelkosen oma tutkijanura ajoittuu kauteen, jolloin hänet nimitettiin Diabetesliiton ja diabetesyhdistysten perustaman Diabetestutkimussäätiön ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.
Arkkiatrin, professorin ja Vuoden Isoisäksikin nimitetyn lääketieteen ja kirurgian tohtori Pelkosen mielestä ketään ei pidä nostaa jalustalle. Sama pätee hänen arvioonsa oman tutkimustyönsä tasosta 1970-luvulla.
– Tutkin rasva- ja sokeriaineenvaihduntaa. Olin ahkera, ja kliinisen tutkimustyön tekeminen oli tosi hauskaa. Mikään mestari en ollut, mutta en ihan huono harrastelijatutkijakaan. Joitakin arvokkaita havaintoja syntyi, Pelkonen muistelee vaatimattomasti.
Arkkiatri toivoo, että tämän päivän nuoret lääkärit voisivat nauttia tutkimustyön, oppimisen ja oivallusten tuottamasta ilosta.
– Nuoren tutkijan huolena on epävarma tulevaisuus, eikä rahoituksen saanti ole helppoa menestyvälläkään tutkijalla. Tutkimustyö vaatii sitoutumista. Tutkijan tehtävä on etsiä totuutta ja sellaista uutta tietoa, jolla on merkitystä ihmiselle.
Pelkonen teki omaa tutkimustyötään iltamyöhään. Sille oli aikaa vasta, kun pitkä työpäivä potilas- ja opetustehtävissä Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa ja yliopistossa oli päättynyt.
Arkkiatri korostaa, että kaikelle on annettava sijansa.
– Ilman tutkimusta ei ole hyvää opetusta. Jos emme voi taata hyvää opetusta, mistä saamme tulevaisuudessa hyviä lääkäreitä, Pelkonen kysyy ja lisää, että tämän pitäisi olla poliittisille päättäjille selvää, mutta niin ei näytä nyt olevan.
Säästöjen hinta on kova
Pelkonen muistaa hyvin Diabetestutkimussäätiön perustamisen ja alkuvuosien hallituksen kokoukset, joissa mietittiin keinoja säätiön pääoman kartuttamiseen. Alusta asti tavoitteena oli korkealuokkaisen suomalaisen diabetestutkimuksen ja myös uransa alussa olevien diabetestutkijoiden tukeminen.
Diabetestutkimussäätiö on Pelkosen mielestä suuri menestystarina, mutta samaa ei voi hänen mielestään sanoa nykypäivän päätöksentekijöistä: tutkimuksen rahoitukseen jo tehdyt ja suunnitelmissa olevat leikkaukset eivät saa häneltä ymmärrystä.
– Tutkimusrahoituksen supistaminen on äärettömän vakava signaali. Edellisten lamojen aikana yhteiskunnassa uskottiin vielä tulevaisuuteen ja tutkimukseen panostettiin. Nyt on toisin, ja koko suomalainen sivistyselämä, taide ja kulttuuri mukaan lukien on vaakalaudalla, arkkiatri suree.
Myös terveydenhuollon säästötavoitteet ovat saaneet hänet huolestumaan.
– Päättäjien ongelma on, että he unohtavat vaihtoehtoiset kustannukset. Hoidon tason heikkeneminen maksetaan tulevaisuudessa kalliisti. Pitäisi ymmärtää, että terveydenhuolto on aina sijoitus tulevaan.
– Järkevä taloudenhoito on välttämätöntä ja kustannusvaikuttavuus hoidon valinnan tärkeä perusta. Kuinka paljon hoito saa maksaa, riippuu siitä, mitä sillä saavutetaan, Pelkonen tähdentää.
Lääkkeiden korvattavuuteen suunnitellut heikennykset koskettavat Pelkosen mielestä ennen muuta vähävaraisia. Hänellä on selkeä näkemys siitä, millainen lääke on todellisuudessa kallis.
– Oikeasti kallis on sellainen lääke, joka ei tuota terveyshyötyjä.
