Teksti: Irma Heiskanen-Haarala
Jos terveydenhuollon ammattihenkilön tekemä hoito, tutkimus tai laiminlyönti aiheuttaa henkilövahingon, siitä voi saada korvauksen potilasvahinkona.
Potilasvahinkokorvauksen edellytyksenä on, että vahinko olisi ollut vältettävissä, ja että virheellisestä tai puutteellisesta toiminnasta aiheutuu terveydentilan heikkeneminen.
Potilasvakuutuskeskus arvioi, miten hoito on onnistunut verrattuna kokeneen terveydenhuollon ammattihenkilön toiminnan tasoon.
Potilasvakuutus kattaa myös vahingot, jotka liittyvät näytteenottoon, potilaan kuljetukseen, kuntoutukseen, lääkärin virheelliseen lääkemääräykseen tai apteekin vääränlaiseen lääketoimitukseen. Potilasvahinko voi johtua hoitovirheestä, mutta myös tapaturmasta tai laiteviasta. Diagnoosin viivästyminenkin voi olla potilasvahinko, jos viive heikentää hoidon onnistumista ja taudin ennustetta.
Sairaanhoitopiirit vakuuttavat alueensa julkisen terveydenhuollon toimijat, ja yksityisessä terveydenhuollossa potilasvakuutuksen ottaa ammatinharjoittaja tai hänen työnantajansa.
Potilasvakuutuskeskuksen korvauspäällikkö Elina Muukkonen kertoo, että hoidossa tapahtunut henkilövahinko korvataan rahalla, vakuutustyyliin.
– Me emme etsi syyllisiä emmekä korosta virheitä, hän tiivistää.
Terveydenhuollon ohjaus ja valvonta, kantelujen käsittely ja mahdolliset moitteet ammattihenkilöille kuuluvat aluehallintovirastoille ja Valviralle.
Valtaosa vahingoista sattuu leikkauksissa
Eniten potilasvahinkoja sattuu ortopedisissa toimenpiteissä, erityisesti tekonivelleikkauksissa. Tyypillinen leikkauksesta johtuva potilasvahinko on hermovaurio.
Viime vuonna potilasvahinkoilmoituksia tehtiin kaikkiaan lähes 7 800, ja 2 300 vahinkoa korvattiin. Valtaosa korvatuista potilasvahingoista oli hoitovahinkoja. Esimerkiksi infektiovahinkoja korvattiin vain 113, tapaturmavahinkoja 22, laitevahinkoja kahdeksan ja lääkkeen toimittamisvahinkoja kaksi.
– Potilasvakuutus ei korvaa itse lääkeaineista johtuvia vahinkoja. Niitä varten on Suomen keskinäinen lääkevahinkovakuutusyhtiö, Elina Muukkonen selventää.
Potilasvakuutuskeskus kirjaa tietoihinsa korvausta hakevan potilaan perussairauden. Tilastojen perusteella ei voi päätellä, että tietynlaiset vahingot olisivat diabetesta sairastaville tavallista yleisempiä.
– Kaikkinainen potilasvahinkojen kirjo osuu diabeetikoille samalla tavalla kuin muillekin, Muukkonen kertoo.
Hän etsi Diabetes-lehteä varten tapauksia, joissa diabetesta sairastavat ovat tehneet nimenomaan diabeteksen hoitoon liittyviä ilmoituksia. Esimerkiksi sellaisia, joissa potilas on hakeutunut oireidensa vuoksi terveyskeskukseen tai työterveyshuoltoon, eikä diabetesta ole diagnosoitu riittävän nopeasti. Diabeteksen diagnosoinnin viivästymisestä löytyi vakaviakin tapauksia, joissa potilas oli joutunut sairaalaan tehohoitoon, kun korkea verensokeri oli aiheuttanut happomyrkytyksen.
Ilmoituksia haavahoidoista ja lääkityksen muutoksista
Diabetesta sairastavilta oli tullut ilmoituksia myös puutteista haavaumien hoidossa sekä epäilyjä infektiovahingoista. Diabeettisten haavojen hoito vaatii erityistä ammattitaitoa, ja näissä tapauksissa Potilasvakuutuskeskus on arvioinut, onko hoito toteutettu asianmukaisella tavalla. Infektiovahinkojen arvioinnissa otetaan huomioon, että joihinkin toimenpiteisiin liittyy tavallista suurempi infektioriski ja eräät sairaudet, kuten juuri diabetes, lisäävät infektioherkkyyttä. Jos diabetes on ollut huonossa hoitotasapainossa, infektiovahinkokorvausta ei ole yleensä saanut.
Myös lääkityksen muutoksista tulee ilmoituksia.
– Diabeetikon arkea on tasapainoilu lääkityksen kanssa. Meille on tullut ilmoituksia, että lääkitystä on lisätty tai lopetettu tai lääkeaine on vaihdettu väärällä tavalla. Lääkehoidon testaaminen ja kokeilu on diabeetikon arkea sekin, Muukkonen toteaa.
Potilasvakuutuksena korvataan potilasvahingosta aiheutuvat ylimääräiset sairaanhoidon kustannukset, kipu ja särky, mahdollinen pysyvä haitta ja ansionmenetys. Kivussa ja säryssä sekä pysyvässä haitassa korvauksen määrä riippuu vahingon vakavuudesta, ja korvaustaso noudattaa liikennevahingoissa sovellettavaa tasoa. Pienin kivun ja säryn korvaus on 200 euroa ja suurin noin 30 000 euroa.
Kun Potilasvakuutuskeskukseen tulee ilmoitus potilasvahingosta, keskus kysyy aina myös hoitoyksikön näkemyksen asiasta, ja korvauspäätös menee sekä potilaalle että hoitopaikkaan.
– Toivomme, että meidän päätöksiämme käsitellään avoimesti hoitoyksiköissä ja vaaratilanteita voidaan näin estää.
Potilaita Muukkonen kannustaa kysymään ja ihmettelemään askarruttavia asioita jo hoitavan lääkärin ja oman hoitajan vastaanotolla.
– Diabeetikot ovat melkoisia asiantuntijoita sairaudessaan. Vastauksia ja ratkaisuja voi löytyä heti tutun, hoitavan henkilön kanssa.
Tieto tuo turvallisuutta
Diabetesliiton tietoon tulee aika ajoin epäilyjä, että diabeetikolle olisi jäänyt jonkin hoitotoimenpiteen jälkeen pysyvä, toiminnallinen haitta.
– Läheltä piti -tilanteet ovat saamassamme palautteessa hieman yleisempiä, liiton erityisasiantuntija Irene Vuorisalo kertoo.
Yleensä näissä tapauksissa insuliinia on annosteltu väärin anestesian yhteydessä, tai lääkkeen toimittamisessa tai lääkehoidon toteuttamisessa on tehty virhe.
Pysyvät haitat tai vammat ovat tällaisen vaaratilanteen jälkeen hyvin harvinaisia. Jos pelko kuitenkin on herännyt, asia on hyvä selvittää.
Diabeetikolle vahinkoa voi aiheuttaa myös hoitotarvikkeiden huono laatu.
– Jos diabeetikko ei pysty annostelemaan insuliinia oikein, se aiheuttaa välillisesti potilasturvallisuusriskiin. Verensokerimittari voi näyttää vääriä lukemia ja pistosvälineet voivat olla kelvottomia, aiheuttaa kipua tai repiä ihoa, Vuorisalo kuvailee.
Diabetestunnus on perusturva
Ensihoidossa tai päivystyspoliklinikalla terveydenhuollon ammattilaisilta voi puuttua tuntuma diabeteksen hoitoon. Riitta Vuorisalo painottaa vaaratilanteiden ennaltaehkäisyä – yhteispeliä, jossa
potilaalla on oma tärkeä roolinsa.
Hoitavalla henkilöllä pitää olla riittävät tiedot hoidettavasta – aivan ensimmäiseksi se, että hän sairastaa diabetesta.
– Diabetestunnus on ainoa turva diabeetikolle, jos oma toimintakyky pettää ja joutuu akuuttihoitoon. Tunnus on diabeetikon potilasturvallisuuden peruskallio.
Jos terveydenhuollon ammattilainen ei ole diabeteksen hoitoon erikoistunut, tuttu ihminen, diabeetikon pitäisi ennen hoitotoimenpidettä kertoa tarpeeksi sairaudestaan ja siitä, miten itse hoitaa itseään.
– Tieto tuo turvallisuutta. Kannattaa aina ennen hoitotoimenpidettä vaikka kirjoittaa itselleen muistilappu, että muistaa kertoa ja kysyä tärkeät asiat, Vuorisalo neuvoo.
Pienilläkin asioilla voi olla merkitystä, ja on hyvä varmistaa, että kaikki on puolin ja toisin ymmärretty oikein. Terveydenhuollon ammattilaiset tekevät työtään potilasta varten. Jos jokin askarruttaa tai tuntuu pahalta, siitä on oikeus kertoa.
Lääkitystiedot ajan tasalle
Potilaan pitää huolehtia siitä, että hänellä on ajan tasalla oleva lääkityslista, jossa näkyvät kaikki käytössä olevat valmisteet: reseptilääkkeet, itsehoitolääkkeet ja luontaistuotteet.
Terveydenhuollon tietojärjestelmät eivät ole aukottomia eivätkä lääkitystiedot päivity itsestään. Kannattaa olla itse tarkkana varsinkin silloin, kun lääkitystä muutetaan ja uusitaan.
Monet sairaanhoitopiirit ja muutkin organisaatiot ilmoittavat vaaratilanteista ja vahinkotapahtumista terveydenhuollon vaaratapahtumien raportointijärjestelmään (HaiPro). Tarkoitus on oppia virheistä.
– Nyt Suomen Potilasturvallisuusyhdistys koordinoi raporteista yhdistettyä aineistoa tutkimuskäyttöä varten. Jatkossa on mahdollista tutkia, millaisia vahinkoja on tapahtunut diabeteksen hoidossa, ja tuottaa tietoa potilasturvallisuuden kehittämistä varten, Vuorisalo kertoo.
Hän on yhdistyksen potilasjaoksen puheenjohtaja.
Yhdistyksen verkkosivuilla osoitteessa spty.fi/yhdistyksen-jaokset/potilasjaos/ on tietoa potilasturvallisuudesta ja potilaan asemasta ja oikeuksista. Potilaat ovat tervetulleita yhdistyksen jäseniksi.
