Teksti: Pirjo Silveri
Tuomas Lahti toteutti yhden unelmansa vaeltamalla Lapissa ikivanhan polun päästä päähän. Pariisin liepeillä asuva tanssitaiteilija on ennenkin liikkunut Muotkatuntureilla, mutta nyt ensi kertaa yksin halki erämaan.
– En ole mikään eristäytyvä erakko, mutta tykkään olla myös itsekseni, hän sanoo.
Oulussa syntynyt, Ranskassa 16 vuotta asunut Tuomas Lahti suunnitteli reissuaan vuoden. Tunturiin pitkäksi aikaa lähtevä diabeetikko joutuu ennakoimaan monta käytännön asiaa tavanomaista tarkemmin.
37-vuotias Tuomas Lahti on ammatissaan kiertänyt maailmaa ja tutustunut eksoottisiin paikkoihin. Sydän sykkii kuitenkin pohjoisen luonnolle. Ainakin kerran vuodessa on päästävä Lappiin. Polvenkorkuisesta hän on pyörinyt Vaskojoen rannoilla, Muotkatunturien maisemassa.
– Vanhemmillani on Inarissa mökki, ja lapsena totuin matkaamaan sinne aina kesäkuun alussa. Nuo retket antoivat mielelle paikan, jossa se saa levätä.
Lahti on lukuisia kertoja lähtenyt tutulta mökiltä kolmen, neljän päivän vaellukselle. Viime kesän reissu oli ensimmäinen, jonka hän teki yksin läpi erämaa-alueen.
Perhe paras tukijoukko
Vanhempien koti Oulussa oli oiva välietappi Pariisin ja Karigasniemen välillä. Tuomas Lahti säilyttää osaa vaellusvarusteistaan vanhempiensa luona, joten hänen ei tarvinnut tuoda kaikkea mukana Ranskasta asti. Äiti ja isä heittivät poikansa autolla lähtöpisteeseen.
Lapsuudenperhe ja omat kotijoukot eli vaimo Emilie ja lapset, 6-vuotias Axel ja vuoden vanha Nils, ovat Tuomas Lahdelle tärkeitä tukipilareita, voimanlähteitä ja kannustajia.
– Perhe on tärkeä elämän rytmittäjä ja maamerkkien luoja. Se luo ja tuo onnellisuutta. Onnellisuus taas saa täydellisimmän muotonsa, kun se on jaettua. Kun perhe toimii, sen luota on helppo lähteä ja mukava tulla takaisin, Lahti kuvailee.
Muut perheenjäsenet tietävät, mistä vaeltamisessa on oikeasti kysymys.
– Perhe kyllä ymmärtää, miksi minä erämaahan haluan. Axel jopa ilmoitti tahtovansa lähteä mukaani!
Ensi kesäksi isä suunnitteleekin muutaman yön reissua tunturiin esikoisen kanssa. Hän on jo hiukan harjoitellut poikiensa kanssa luonnossa retkeilemistä, esimerkiksi yöpymällä teltassa.
– Olisi hienoa, jos rakkauteni Lappiin ja sen luontoon siirtyisi seuraavalle sukupolvelle, hän pohtii.
Tuomas Lahden oma kipinä syttyi samalla tavalla: hän on retkeillyt paljon isänsä kanssa sekä lapsena että aikuisena. Noista kokemuksista on jäänyt lämpimiä muistoja.
Jokaisella on oma kävelyvauhtinsa, ja kaksin tai isommassa porukassa menojalkaa täytyy aina sopeuttaa muihin.
– Kun on maastossa yksin, saa edetä omaa vauhtiaan, Lahti perustelee omia reissujaan.
20 kiloa, seitsemän päivää
Tuomas Lahti valitsi itselleen reitin, jota paikalliset kutsuvat vanhaksi postipoluksi. Karigasniemestä Tirroon on kartalla matkaa 68 kilometriä, mutta korkeuserot ja mutkittelut huomioon ottaen saapasteltavaa oli yli 70 kilometriä. Aluetta on kutsuttu kaikkein erämaisimmaksi Suomen erämaista.
Vaimo antoi puolisonsa Lappiin lähdölle täyden tuen.
– Järjestimme asiat niin, että poissa ollessani hän sai lastenhoitoapua. Totta kai välillä kaipasin perhettäni, ja päivittäin olisi ollut tarve jakaa pieniä kokemuksia. Puhelimella sain kuulla vaimon ja poikien ääntä, kun pääsin pois katvealueelta. Olin yhteydessä heihin myös satelliittilähettimellä.
Lahti ei etukäteen tiennyt, kuinka hyvin polku maastossa näkyy – vai näkyykö enää lainkaan. Hän oli varautunut tarvittaessa suunnistamaan kartan ja kompassin avulla. Iloinen yllätys oli, kun reitti oli merkattu punaisella maalilla kiviin ja puihin.
Viime jouluna Oulussa käydessään yksinvaeltaja valmistautui koitokseen tekemällä koepakkauksen. Hän valitsi varusteet ja muonat ja suunnitteli muut yksityiskohdat valmiiksi. Rinkalle kertyi painoa 20 kiloa.
– Laskin että kymmenen päivää maastossa on maksimiaika, sen jälkeen alkaisi olla liian rankkaa. Eniten painoi ruoka, vaikka se olikin kuivapakattua, Lahti kertoo.
Diabetes sinänsä ei paljon repun sisältöä lisännyt. Repussa oli Siripiriä yksi pötkö kahta matkapäivää kohti.
– En tavoitellut vaelluksen aikana huippuhyvää hoitotasapainoa. Mukautin insuliinimäärät alakanttiin hypoglykemioiden välttämiseksi.
Tanssi yli tunturin sujui lopulta kaavailtua ripeämmin, seitsemässä päivässä. Mies oli aliarvioinut oman vauhtinsa, ja suotuisat olosuhteet edistivät muutenkin matkaa.
Odotukset täyttyivät
Jo se, kun laittaa itsensä sosiaalisesti arjesta poikkeavaan tilanteeseen, on elämyksellistä ja terveellistä retriittiä. Kun ei päiväkausiin kuule ihmisääntä tai puhu kenellekään. Nykypäivänä se on harvinaista.
Lähtöhetkellä Tuomas Lahti odotti jokseenkin täydellistä irtiottoa sivilisaatiosta, ja arveli, että ei kymmeneen päivään kenties kohtaa yhtään ihmistä. Siksi oli yllätys, kun laajassa erämaassa vastaan tuli muitakin kulkijoita.
Matkan ajankohta oli tarkkaan harkittu mukavuustekijä, kesäkuun alussa itikoita on vähiten. Muotkatuntureilla on paljon soista maastoa, ja se tietää hyönteisten runsautta.
Sääkin oli toiveiden mukainen.
– Kuumuus on tukalaa. Sellaiset plus 15 astetta on ihanteellinen vaellussää. Jos on liian lämmintä, on myös sääskiä, mäkäräisiä ja paarmoja, Lahti selittää.
Tanssijan ykköstoive oli, että hän ei törmäisi tunturissa ylitsepääsemättömiin vaikeuksiin. Eikä niitä tullutkaan. Lievästi nyrjähtänyt nilkka jäi ainoaksi pikkuhaaveriksi.
Veitsellä leikattava hiljaisuus
Extreme-turistit hakevat maapallon eri kolkista uusia, erikoisia kohteita. Kotimaassakin pääsee henkisesti ja fyysisesti vaativiin tilanteisiin ja oloihin.
– Erämaassa piuhat on vedetty pois somesta ja kaikista ihmisen tuottamista ääni- ja kuvamaailmoista. Hiljaisuus on niin paksua, että sitä voisi veitsellä leikata. Missään muualla kuin Lapissa en ole vastaavaa kokenut, Lahti hehkuttaa.
Tanssitaiteilija lähti retkelleen niin hyvin varustautuneena kuin mahdollista. Kännykkä ei läheskään kaikkialla toimi, ja siksi hän vuokrasi Savantumilta Spot-satelliittiviestimen. Tämä ”henkivakuutus” maksoi parisataa euroa. Laitteella pystyi tuikkaamaan kotiväelle ok-viestin, ja sillä olisi hädän tullen voinut lähettää SOS-viestin.
– Jos on henki kyseessä, rajavartiosto lähtee helikopterilla noutamaan. Tuntui turvalliselta, kun tiesin, että nappia painamalla voisin hälyttää apua. Se rauhoitti myös perhettäni. Diabeteksen takia minulla ei ollut pelkoja, vaikka hypoglykemian mahdollisuus tietysti on aina olemassa.
Usein onnettomuus tapahtuu silloin, kun vaeltaja ei ajattele rationaalisesti ja rauhallisesti. Normaalin väsymyksen ohella diabetes lisää tällaisia riskejä. Kyllä Tuomas Lahtikin mietti, mitä sitten tekisi, jos verensokeri alkaisi laskea ja väsyttäisi: kuinka hän pystyisi pitämään toimintakykynsä hallinnassa ja reagoimaan tarvittaessa nopeasti.
Sovittelua ja vuoristorataa
Tuomas Lahti pääsi Oulussa ylioppilaaksi 1997, ja aloitti sen jälkeen opiskelun Suomen Kansallisoopperan balettikoulussa Helsingissä.
– Seuraavana vuonna esiinnyin Jorma Uotisen kokoaman tanssiryhmän kanssa Pariisin konservatoriossa, ja silloin tapasin tulevan vaimoni Emilien. Hän on myös tanssija. Kun hain jatko-opintoihin ulkomaisiin nykytanssikouluihin, päädyin Angersiin Ranskaan.
Valmistuttuaan tanssijaksi Angersin nykytanssin keskuksesta (Centre National de la Danse Contemporaine d’Angers), Lahti sai pian kiinnityksiä useisiin nykytanssiryhmiin.
– Muutin Angersista Pariisiin ja myöhemmin sen rauhalliselle lähiöalueelle, jossa perheemme nytkin asuu. Olen tanssinut ympäri Eurooppaa 20 ryhmässä ja yli 30 teoksessa. Tanssijan työn ohella palasin vielä opiskelemaan Helsinkiin, ja valmistuin Teatterikorkeakoulusta tanssinopettajaksi. Nykyisin pidän tanssikursseja muun muassa Ranskan konservatorioissa ja annan tekniikkatunteja alan ammattilaisille.
Koreografina Tuomas Lahti on tehnyt töitä eri teatteriryhmien kanssa, samoin valmistaessaan sooloteostaan Alla´a.
– Tällä hetkellä työskentelen kahden tanssiryhmän kanssa, Systeme Castafioren ja Trafic de Stylesin. Jälkimmäisessä työstämme parhaillaan Glace-teosta, jossa tanssimme jäällä lenkkareissa ja avojaloin.
Ammatin ja diabeteksen yhteensovittaminen ei ole aina helppoa. Verensokerin heittely tuo myös mielialan vaihteluita, joita lähimpien on joskus vaikea tulkita.
– Työ rytmittyy epätasaisesti harjoittelujaksojen, esiintymisten ja levon välillä. Pyrin lepopäivinäkin liikkumaan, jotta ateriainsuliinin yksiköt pysyisivät pieninä. Insuliinin vaikutusero fyysisessä rasituksessa ja vapaapäivinä on rajua, joten ajoittain sokeriarvot menevät vuoristorataa. Elän hypoglykemiaa vältellen ja korkeaa verensokeria korjaillen.
Fyysisen työn takia Tuomas Lahden insuliinimäärät ovat joka tapauksessa pysyneet melko pieninä.
– Hypoglykemiat tuntuvat kehossa todella herkästi, kun on liikkeessä. Silloin niihin ehtii yleensä reagoida. Esiintyessä taas adrenaliini nostaa yleensä verensokeria, joten esityksen aikana minulla ei ole koskaan ollut vaikeaa hypoglykemiaa, hän lisää.
Toisen polven ykköstyyppi
Tuomas Lahti on toisen polven diabeetikko, sillä myös hänen äidillään on ykköstyypin diabetes.
– Perinnöllinen vaikutus on siis todennäköinen. Toisaalta lähisuvussa ei ole muita tapauksia, ja lapseni ovat terveitä. Toivottavasti he eivät sairastukaan diabetekseen, mutta jos niin käy, sitten sitä hoidetaan.
Lahti sai diagnoosin 21-vuotiaana, vastikään tanssiopintonsa aloittaneena.
– Kolme vuotta aiemmin kutsuntatarkastuksessa minulla oli todettu hetkittäinen korkea verensokeri, mutta sokerirasituskokeessa se palautui normaalitasolle. Kutsuntalääkäri antoi minun itse päättää kelpoisuudestani. Tunsin olevani täysin kykenevä asepalveluksen suorittamiseen, ja ilmeisesti insuliinia erittyi vielä silloin riittävästi, hän muistelee.
Armeijan jälkeen nuorukainen tanssi joka päivä Kansallisoopperan balettioppilaitoksessa.
– Janon tunne ja laihtumisen merkit hämärtyivät vaativan harjoittelun alle. Juuri ennen kuin todellinen syy selvisi, vatsani oli aivan sekaisin. Vaivani hävisivät heti, kun aloitin pitkävaikutteisen insuliinin pistämisen, joka myöhemmin vaihdettiin glargiiniin. Pikainsuliinin käyttöönottaminen paransi entisestään sokeritasapainoa.
Lahti halusi hoitaa diabetestaan täydellisesti, ja niin HbA1C pysytteli kuudessa prosentissa.
– Se aiheutti kuitenkin paljon matalan verensokerin oireita. Nykyisin verensokerin pitkäaikaisarvo on pyörinyt kahdeksan prosentin ympärillä. Elämänlaatuni on parantunut ja hypoglykemioden pelko vähentynyt. Jotkut lääkärit ovat ehdottaneet minulle insuliinipumppua, mutta se on työni takia täysin mahdoton vaihtoehto.
Lue lisää Tuomas Lahden ajatuksia ja hänen matkapäiväkirjansa Lapin vaellukselta:
diabeteslehti.diabetes.fi > Avoin arkisto
Kuka Tuomas Lahti?
- Ikä: 37 vuotta
- Koulutus: Nykytanssijan koulutusohjelma ja diplomi C.N.D.C., Angers, Ranska, tanssitaiteen maisteri, Teatterikorkeakoulu, tanssipedagogiikan laitos
- Ammatti: Tanssitaiteilija, tanssinopettaja, koreografi
- Perhe: Emilie-vaimo ja lapset 6-vuotias Axel ja 1-vuotias Nils
- Koti: Bry sur Marnessa Pariisin lähellä, syntynyt Oulussa
- Harrastukset: Kehon ja mielen kunnossapito, ajatuksia avartava matkailu, monimuotoiset nautinnot hyvän ruuan ja juoman kera
- Elämänohje: ”Niin diabeteksen kuin luonnon armoille voi joutua. On asioita, joille ei voi mitään. Ne pitää hyväksyä ja elää tilanteen mukaan. Elämä on elämää eteenpäin.”
