Kirsi on diabeetikkolasten tukena Kaukon koulussa

732
Koulunkäynninohjaaja Kirsi Poikajärvi tarkistaa Peetun verensokeriarvot. Kuvat: Timo Lindholm

Teksi: Riitta Ahonen

Rovaniemeläisessä noin 50 oppilaan Kaukon koulussa on kaksi diabetesta sairastavaa lasta, joiden koulupäivän hyvästä sujumisesta koulunkäynninohjaaja Kirsi Poikajärvi pitää huolta. Alakoululaiset oppivat asteittain ottamaan vastuun diabeteksensa hoidosta. Kirsi on mukana hoidossa juuri niin paljon kuin lapsi tarvitsee.

– En voi tietää, miltä lapsesta tuntuu, mutta voin elää mukana, tukea ja lähteä sitä kautta hakemaan ratkaisuja diabeteksen hoidon arkipäivän ongelmatilanteisiin, koulunkäynninohjaaja Kirsi Poikajärvi kuvaa työtään.

Poikajärvi on työskennellyt pienessä Kaukon koulussa noin kymmenen vuoden ajan. Yhtenä tärkeimmistä tehtävistään hän pitää diabetesta sairastavien lasten kanssa kulkemista. Se tarkoittaa, että heti aamulla Kirsi jututtaa Uken ja Peetun: Miten ilta sujui kotona, entä tämä aamu? Onko aamupala syöty, ja paljonko verensokeri oli aamulla?

Ruokatauko: Peetu ei voi vain istahtaa syömään, ensin pitää laskea aterian hiilarit.
Ruokatauko: Peetu ei voi vain istahtaa syömään, ensin pitää laskea aterian hiilarit.

Urho Alanen sairastui diabetekseen pari vuotta sitten, Peetu Raitanen jo useampia vuosia sitten. Kummallakin pojalla on insuliinipumppu mutta erimerkkinen, insuliiniannokset ovat aivan erilaiset, eikä poikien diabeteksessa pumppuhoitoa lukuun ottamatta ole muutakaan yhtäläisyyttä.

Peetu tunnistaa matalan verensokerin, Uken käytöksestä ei juuri huomaa, vaikka verensokeri olisi vähän yli kahden tai huitelisi kolmessakymmenessä.

Haastattelupäivä on juuri sellainen päivä, jolloin Uken verensokeri ei tahdo pysyä aisoissa.

– Mulla on sokeri 22, Uke huikkaa Kirsille.

Pikainen tilannekartoitus, jossa Kirsi ja Uke kertaavat, paljonko pojan verensokeri oli aamulla ja mitä hän söi aamupalaksi. Insuliinia ei ole nyt menossa elimistöön yhtään. Uusi mittaus ruokailun jälkeen paljastaa, että verensokeri on jo 26,8 mmol/l.

– Oletko tarkistanut insuliinipumpun neulan, Kirsi kyselee.

Neula vaihdetaan, ja yhdessä aletaan miettiä, paljonko insuliinikynällä pistetään lyhytvaikutteista insuliinia tilanteen korjaamiseksi. Pumppuhoidossa käytetään vain pikainsuliinia, ja verensokeri voi lähteä helposti kipuamaan ylös, jos sen annostelu jostakin syystä pysähtyy. Happomyrkytys voi kehittyä hyvinkin nopeasti.

Miten rassaavat asiat korjataan?

Kirsi ja Uke kirjaavat mittaustulokset ja pistetyn lisäinsuliinin määrän ylös. Kertakäyttöneulat ovat lopussa, ja Kirsi soittaa Uken äidille, joka tulee hakemaan pojan kotiin. Verensokeri kohoaa lopulta yli 30:een, ja mittari alkaa viimein näyttää HI:ta.

Äiti Satu Ikäheimo tarkistaa kotona pojan ketoaineet, vaihtaa insuliinipumpun neulat ja letkut ja antaa pojalle lisäinsuliinia. Onneksi ketoaineita ei ole, ja verensokerikin lähtee vähitellen laskemaan normaalilukemiin.

Satu Ikäheimo joutui hakemaan poikansa Urhon pois koulusta kesken koulupäivän, kun pojan verensokeri oli liian korkea.
Satu Ikäheimo joutui hakemaan poikansa Urhon pois koulusta kesken koulupäivän, kun pojan verensokeri oli liian korkea.

– Meillä on ollut vaikeuksia insuliinipumpun kanssa. Se ei esimerkiksi ilmoita tukoksesta ennen kuin insuliinia on jäljellä kymmenen yksikköä tai vähemmän. Uken sahaavien verensokeriarvojen ja pumpun epävarman toiminnan vuoksi meidän vanhempien täytyy herätä joka yö tarkistamaan tilanne, Ikäheimo kertoo.

Hän aikoo valittaa insuliinipumpusta ja toivoo saavansa uuden tilalle. Uken pitkän aikavälin verensokeriarvo on joka tapauksessa pumppuhoidon aikana parantunut.

Lapsen kuunteleminen tärkeää

Kirsi Poikajärvi pitää tärkeänä sitä, että voi olla myös lasten vanhempien tukena. Haasteita riittää.

– Lapsi oppii helpommin hyväksymään sairauden, kun lähellä olevat aikuiset kannustavat, auttavat ja tukevat häntä tarpeen mukaan. Etsimme lasten kanssa positiivisia asioita, mietimme, miten hoidon ongelmia voidaan korjata. Mitä pitää tehdä, että niitä rassaavia asioita ei olisi, Poikajärvi luettelee.

Hän uskoo, että läsnä oleva aikuinen auttaa lasta motivoitumaan itsehoitoon ja suhtautumaan hyväksyvämmin diabetekseen myös murkkuiässä. Jutteleminen ja lapsen kuunteleminen auttaa.

– Kirsi on oikea enkeli! En tiedä, miten selviytyisimme ilman häntä. Monesti lapsen ongelmatilanteet hoidossa sattuvat juuri koulupäivän aikana, ja on helpottavaa tietää, että Kirsi on silloin paikalla, Ikäheimo sanoo.

Poikajärvi tunnustaa joskus miettivänsä, onko hän liikaa mukana lapsen diabeteksen hoidossa.

– Sairaus on niin kokonaisvaltainen asia lapsen elämässä. Olen pyytänyt, että lapset saavat uusia matematiikan ja englannin kokeitaan, jos verensokeri ei ole koepäivänä ollut kohdallaan. Ei ole oikein, että lapsesta tulee alisuoriutuja sellaisen asian takia, Poikajärvi pohtii.

Jos diabeteksen hoito aiheuttaa stressiä lapselle, se voi alkaa tuntua vastenmieliseltä.

Silloin täytyy istahtaa ja käydä perusasiat läpi. Miksi itsestä pitää huolehtia joka päivä?

Pikkuhiljaa, lasta kuunnellen Poikajärvi antaa lapselle vastuuta diabetekseen liittyvien rutiinien hoidossa koulupäivän aikana. Kun yläkoulu alkaa, lapsen on selviydyttävä itsenäisemmin diabeteksen hoidosta koulupäivänä. Tärkeintä on, että lapsi saa vastuuta niin paljon kuin jaksaa kantaa.

Kahta samanlaista diabetesta ei ole

Kirsi Poikajärven työhön kuuluu myös oppimisvaikeuksista kärsivien lasten koulunkäynnin tukeminen, koulukuljetusten valvonta ja lääkkeiden antaminen erilaisia sairauksia sairastaville lapsille. Hänellä on kahdeksan lääkelaatikkoa, joista hän antaa tarvittaessa lapsille lääkkeitä. Terveydenhoitaja käy koululla joka toinen viikko, eikä ole lasten arjessa mukana.

Tavallisuudesta poikkeavat päivät ovat oma haasteensa. Yhdessä lasten kanssa Kirsi miettii, paljonko tarvitaan lisäinsuliinia, jos on syöty karkkeja tai muuten herkuteltu. Yökoulut antavat vanhemmille hetkeksi vapaata hoitovastuusta.

– Olen oppinut tarkkailemaan diabeetikkolasten olemusta ja kehotan mittaamaan verensokerin, jos vähänkin näyttää, että kaikki ei ole kohdallaan. Joskus pojat unohtavat mittaamisen, mutta kun raotan luokan ovea, he muistavat oitis, mitä piti tehdä.

Kirsi on tottunut laittamaan diabeteksen ykkösasiaksi. Jos hänellä on meneillään oppilaan ohjaus, se jää kesken, jos diabeteksen hoidossa tulee ongelmia.

– Onneksi kukaan ei ole mennyt sokkiin koulussa, ja korkeat verensokerit on saatu viimeistään kotona laskemaan oikeisiin lukemiin, Poikajärvi huokaa.

Fyysisen puolen lisäksi on huomioitava myös lapsen psyykkinen puoli ja jaksaminen sairauden kanssa. Kirsi Poikajärvi on sosionomi, ja hänellä on koulunkäynnin ohjaajan peruskoulutus. Diabeteksen hoitoon hän on itse hankkinut taidot ja oppinut sitä myös diabeetikkolasten kanssa toimiessaan.

– Kaipaisin kyllä vertaistukea, mutta siihen ei ole ollut mahdollisuutta. Vertaistuki ja ajatusten vaihtaminen toisten ohjaajien kanssa olisi erittäin tärkeää myös työssä jaksamisen kannalta, Poikajärvi sanoo.

Joinakin päivinä diabeteksen hoitaminen vie aikaa tosi paljon. Toisinaan taas kaikki sujuu kuin rasvattu. Kirsi ottaa vanhempiin yhteyttä joskus myös vain kertoakseen, että kaikki menee aivan loistavasti.

– Ja ennen kuin lapset lähtevät kotiin, tarkistan että kaikki on kunnossa.

Kirjoita kommentti

Please enter your comment!
Please enter your name here