Pentti Linkola – kuusikymppisenä ykköstyypin diabeetikoksi

3932

Teksti: Timo Elo | Kuvat: Mauri Ratilainen

 Kalastaja Pentti Linkola oli 64 vuoden ikäinen, kun hän sairastui tyypin 1 diabetekseen.
– Yleensähän tämä tauti ilmaantuu huomattavasti nuoremmille, mutta lääkärit ovat arvelleet terveiden elämäntapojeni lykänneen sen puhkeamista näinkin myöhäiseksi, Linkola arvelee.

– Minulla on ollut perinnöllinen alttius diabetekseen. Muun muassa äidinäidilläni oli aikoinaan sokeritauti. Isoenonikin sairasti sitä ja menehtyi siihen – kuten tapana oli ennen insuliinin keksimistä, Pentti Linkola kertoo.

– Olin vuodenvaihteessa 1996 talvikalassa, kun aloin ihmetellä, miksi minua aina janotti suunnattomasti. Tein tuuralla ja lapiolla verkoille avantoja ja muistan päätavoitteenani olleen, että kun saan seuraavan avannon tehdyksi, voin taas juoda lapiosta vettä. Jokaisesta avannosta piti juoda monta lapiollista.

– Minulla oli tuolloin parisataa verkkoa pyynnissä, enkä niiden takia ehtinyt edes lääkäriin. Eräs tuttavani osasi tosin jo tuolloin määritellä oireiden perusteella sairauteni.

Hevonen ja polkupyörä huolettivat

Lopulta Pentti Linkola oli todella huonossa fyysisessä kunnossa ja hän lähti Valkeakoskelle sairaalaan.

– Kuljin polkupyörällä ensin seitsemän kilometriä kyläkaupalle ja jatkoin sieltä bussilla matkaa. Vastaanotolla makasin sohvalla, ja minulta mitattiin verensokeri. Kerroin, että minulla oli polkupyörä kyläkaupan pihalla ja hevonen tallissa, ja minun pitäisi päästä pian takaisin ruokkimaan hevosta. Toiveitani ei kuitenkaan kuunneltu, vaan minut vietiin paareilla osastolle.

– Muistan sairaalassa mitatun verensokeriarvon: se oli 36,6 millimoolia litrassa. Kun pidän tilastoinnista, tiedustelin heti, oliko kysymyksessä ennätys, mutta ei se ollut. Joillakin sairastuneilla oli ollut vieläkin korkeampia lukemia.

– Verensokeri laski, kun sain insuliinia. Soitin naapurille ja sovimme, että tämä kävisi ruokkimassa hevosen. Kyläkauppias puolestaan lupasi panna polkupyörän yöksi liiteriin talteen, Linkola kertoo.

– Sairaalassa minua opastettiin insuliinin pistämisessä. Se on helppoa, kunhan vain muistaa pistää insuliinia säännöllisesti kolmesti päivässä. Valitettavasti toimitus tahtoo unohtua päiväsaikaan. Aamulla se kyllä tulee mieleen ja illalla nukkumaan mennessä.

– On myös varottava, ettei verensokeri pääse laskemaan liiaksi, jos on pistänyt liikaa insuliinia tai ei ole syönyt hiilihydraattia: leipää, kauraryyniä tai jauhopuuroa.
Erämaahan Linkola ottaa aina eväät mukaan.

– Minulla on aina syömistä mukana, kun olen lintujen tutkijana maastossa, koska ilman evästä sieltä ei tulla pois. Pitää myös muistaa ottaa insuliinikynä mukaan. Mutta kun teen polttopuita pihassa tai omassa rannassa, pääsen nopeasti tupaan, jossa minulla on varalla makeita leivonnaisia tai suklaata. Syön niitä verensokerin laskiessa liikaa, muuten ne ovat ehdottomasti kiellettyjä.

Vettä janoon

– Onneksi minulle ei ole ilmaantunut lisäsairauksia. Maksa ja munuaiset ovat säästyneet, eikä minulta ole tarvinnut amputoida mitään. Puutumista tosin ilmenee jaloissa, mutta kyllä niissä silti veri kiertää. Olen liikkunut elämässäni paljon, joten jalat ovat kunnossa.

– Sen olen myös oppinut, ettei jalkoihin eikä etenkään varpaisiin saa tulla hiertymiä, saati sitten haavoja. Sormiin niitä voi kyllä tulla, koska kädet ovat lähempänä sydäntä. Kaukana sydämestä olevissa jaloissa ja varpaissa ääreisverenkierto on huonompaa. Siksi jalat ovat heikko kohta.
Pentti Linkolalla on maastossa kulkiessaan aina saappaat ja villasukat.

– Mikään ei ole kumisaapasta parempi jalkine. Sen sisällä lämpimässä ja kosteassa jalat ovat kuin äidin kohdussa. Parhaina aktiivivuosinani – ennen diabetekseen sairastumistani – oli pitkiä aikoja, jolloin en riisunut yölläkään saappaita. Laskin, että jää helposti jokin linnunpesä löytämättä, jos rupeaa saappaita riisumaan.

– Minulla oli tuolloin myös tapana pitää polkupyörän sarvessa reikäleipää, jota sitten söin ajaessani. Piti vain pitää huoli siitä, että lopulta aina jäi pieni kerros leipää reiän ympärille, jotta leipä pysyi kyydissä mukana. Näin ei mennyt aikaa syömiseen, ja kerkesi tehdä matkaa paremmin.

– Palan painikkeeksi juon aina vettä. Senkin olen oppinut, että jos vedessä on alle puolet kuiva-ainetta, se kelpaa juotavaksi. Eikä ole lätäkköä, suota eikä ojaa, josta en voisi juoda sen sijaan, että kärsisin janoa.

– Muistan joskus käyneen niin, että keväällä kun siirryin kaivovedestä luonnonvesiin, sain ruokamyrkytyksen ja annoin ylen. Mutta se oli sillä selvä. Sen jälkeen ruumis tuli immuuniksi kaikille niin sanotuille myrkyille. Eläimethän juovat penikasta asti kaikkia vesiä, eikä niistä ole niille mitään haittaa.

– Olen minä Helsingissäkin juonut sateella asfaltin painaumasta vettä. Oli näet kohtalainen jano, ja se oli samalla koe. Mutta kun olen tehnyt polkupyöräretkiä muihin Euroopan maihin, niissä en ole uskaltanut juoda vettä muualta kuin virtaavista puroista. Olen järkeillyt, että siellä on eri bakteerikanta.

– Diabetes on kyllä rajoittanut elämääni. Täytyy olla tarkkana ateriavälien kanssa riippuen tietenkin energiankulutuksesta. Jos kuljen tai soudan, täytyy syödä kolmen tunnin välein. Mutta vaikka istuisin vain kirjoittamassa tai lukemassa, viisi tuntia ilman ruokaa on jo liikaa.

Ulkoilmaihminen

Linkola

Linkola tuli tutuksi koko kansalle jo 1960-luvulla julkaistuaan poliittisen omakustannepamfletin ”Isänmaan ja ihmisen puolesta, mutta ei ketään vastaan”. Kirjan kannessa komeili siniristilippu, jotta nuorten vanhemmat eivät heittäisi teosta liian helposti paperikoriin.

Kirja otti pasifistisesti kantaa aseistakieltäytymiseen. Kirjoittaja itse oli jo käynyt armeijan, jonne hän oli mennyt siksi, ettei joutuisi siviilipalvelusmiehenä työhön sisätiloihin, vaan saisi ulkoilmaihmisenä olla joukko-osaston mukana maastossa.

Ulkoilmaihmisenä Linkola jätti myös eläin- ja kasvitieteen opinnot Helsingin yliopistossa kesken siirtyen vapaaksi luonnontutkijaksi. Hän on muun muassa perustanut Luonnonperintösäätiön, joka ostaa vanhoja metsiä edelleen suojeltaviksi.

– Tätä samaa työtä tekee määrärahojensa puitteissa myös ympäristöministeriö. Säätiön avulla luonnonystävä voi kuitenkin suojella metsiä tehokkaammin kuin pelkästään maksamalla veroja, joista vain muutama promille menee tähän tarkoitukseen, Linkola vertaa.
Luonnonperintösäätiö on suojellut lähes 400 hehtaaria metsää. Linkolan mukaan hehtaarit eivät kuitenkaan ole oleellinen mittapuu, vaan se, kuinka paljon puuta niillä on.

– Tämän 400 hehtaaria voi kertoa neljällä, jotta se suunnilleen vastaisi samalla pinta-alalla talousmetsissä olevaa puumäärää.

– Valitettavasti suojellut metsät ovat hajallaan eri puolilla Suomea. Ennen kaikkea niiden pitäisi olla isompia, mutta tarjolla ei ole monen kymmenen hehtaarin metsiä. Säätiön ostokriteerinä on, että jos metsässä on sahakantoja, uudempia tai vanhempia, neuvottelut katkeavat siihen paikkaan. Sellaisia ei osteta, koska ne eivät ole luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia.

Syväekologina Linkola on lähtenyt siitä, että koko elämä on – jos ei nyt samanarvoista, niin ainakin yhdenvertaista kaikille eliöstöille, joista ihminen on vain osa. Nyt luonto kuitenkin nähdään lähinnä käyttötavarana.

– Murros on tapahtunut vähitellen, kun keksinnöt ovat tehneet ihmisestä täysin ylivoimaisen, minkä johdosta luonto häviää aina. Kun taistelua ihmisen ja luonnon välillä käydään, luonto käy sitä häviämällä pois. Sukupuuttoja tapahtuu koko ajan.

Lintujen rengastaja

Ensimmäiset yhdeksän vuottaan Linkola asui Helsingissä kasvitieteellisen puutarhan päärakennuksessa, jossa hänen isänsä toimi kasvitieteen professorina. Perheellä oli talossa virka-asunto. Kesät vietettiin suvun maatilalla Tyrvännössä, jossa Linkola nykyäänkin asuu.

– Vielä viime talvena kalastin siellä. Olen myynyt 36 vuoden ajan kalasaaliini tukkuun, mutta kun hinnat alkoivat laskea, ryhdyin kymmenkunta vuotta sitten myymään kalaa suoraan talouksiin. Olen näin ollen toiminut talvisin kulkukauppiaana kahtena kolmena päivänä viikossa, muina päivinä olen kalastanut.

– Seuraan jatkuvasti myös lintukantoja. Pari vuotta sitten tein yhteenvedon rengastamistani linnuista ja pääsin lukuun 68 900. Minulla on tarkat muistiinpanot aina 1950-luvun alusta saakka. Viiden minuutin tarkkuudella olen kirjannut havainnointiajat.

– Rengastamisen tarkoituksena on saada selville lintujen muuttoreitit ja eliniät. Jokaisessa renkaassa on osoite ja juokseva numero, jolloin linnun löytäjä voi ottaa yhteyttä yliopiston eläinmuseoon esimerkiksi kirjeellä. Ja jos kysymyksessä on kuollut lintu, toivottavaa on lähettää jalassa ollut rengaskin, mutta pelkkä numerokin riittää. Jotkut Afrikan-kävijät ovat tosin kertoneet nähneensä, että renkaista on tehty siellä kaulakoruja.

– Olen puuhannut kaikenlaista elämäni aikana. Nykyään minua pidettäisiin kai työnarkomaanina, kun aikaisemmin olisin vain ollut ahkera, Linkola tuumaa.

Optimisti ja pessimisti

Linkolan huoneentaulussa lukee: Älä tee lapsia, älä matkusta, pysy paikallasi kotona tai omassa pihassa ja ota puoliso naapurista.

– Kansainvälisyys on ennen kaikkea luonnonvaroja kuluttavaa. Sitä on myös matkustaminen, ja turismi on kauhistuttava ilmiö ajatellen maailman tilaa. Ihanne olisi, jos ihmisiä olisi sen verran, että kaikki tuntisivat toisensa nimeltä.

– Väitän, ettei paluu luontaistalouteen ole mahdotonta. Esimerkiksi marraskuussa 1939 ja sitä seuraavina kuukausina helsinkiläisten pihoille tehtiin perunamaat. Kummasti osattiin kerätä sieniä ja marjoja ja syödä kaikkea mitä löytyi. Pakon edessä vanhat taidot palasivat.

– Isompien ympyröiden suhteen olen kuitenkin pessimisti. Pessimismi on muuten synonyymi sanalle elämänkokemus, Pentti Linkola sanoo.


Pentti Linkola

• Kalastaja, luonnonsuojelija, ornitologi, ympäristöfilosofi, kehityskriitikko, syväekologi ja esseisti.
• Rengastanut lintuja yli 60 vuotta.
• Suomen luonnonsuojeluliiton ympäristöpalkinto ja juhlamitali ympäristön hyväksi tehdystä työstä.
• Lintutieteellisten Yhdistysten Liiton (Birdlife Suomi) kultainen ansiomerkki linnuston tutkijana.
• Vuonna 2004 Yleisradion Suuret suomalaiset -äänestyksessä 18. sija, ansiona ”elää kuten opettaakin”.


Julkaistu Diabetes-lehdessä 5/2013


Kirjoita kommentti

Please enter your comment!
Please enter your name here