Teksti: Sari Koski
Kaikki tunteen kirjot näkyivät diabetesta sairastavien ja heidän läheistensä vastauksissa Diabetesliiton maalis-huhtikuussa toteuttamassa koronakyselyssä. Kyselyyn vastanneet arvioivat hyvinvointinsa kohtuullisen hyväksi ja isolla osalla vastaajista koronapandemia vaikutti arkeen vähän. Monen vastaajan hyvinvointi oli kuitenkin heikentynyt.
Kyselyyn vastasi yhteensä 2 532 diabetesta sairastavaa ja heidän läheistään. Vastaajista 64 prosenttia oli naisia ja 36 prosenttia miehiä, muutama vastaaja ei halunnut kertoa sukupuoltaan. Vastanneista 63 prosentilla oli tyypin 2 diabetes ja 32 prosentilla tyypin 1 diabetes, kahdella prosentilla oli jokin muu diabetestyyppi, kuten MODY tai LADA.
Hyviä ja huonoja muutoksia
Noin puolet vastaajista arvioi fyysisen terveytensä, mielialansa ja sosiaalisen elämänsä hyväksi tai erittäin hyväksi. Monen elämään korona-aika on tuonut hyviä muutoksia: se on antanut aikaa keskittyä omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin. Lisäksi se on tarjonnut enemmän aikaa liikkumiseen ja nukkumiseen. Myös omahoitoon on ollut helpompi keskittyä, kun stressi on vähentynyt.
Sosiaalisia kontakteja vastaajat ovat pitäneet yllä puhelimitse ja etäyhteyksillä: skypet, teamsit, meetit ja zoomit ovat tulleet monelle tutuiksi. Osalle sosiaalisten kontaktien väheneminen on ollut jopa tervetullut asia, hiljaista elämää arvostava ei suuresti tapaamisia kaipaa.
Monen hyvinvointi oli kuitenkin heikentynyt. Neljäsosa vastaajista kertoi fyysisen terveytensä huonontuneen, kolmasosa oli huomannut negatiivisia muutoksia mielialassaan ja jaksamisessaan ja useampi kuin joka toinen arvioi sosiaalisen elämänsä kutistuneen.
Terveydentilansa heikentyneeksi arvioineet vastaajat kertoivat, että erityisesti liikkuminen oli vähentynyt harrastus- ja liikuntapaikkojen sulkeuduttua. Erityisen paljon harmia aiheutti uimahallien ja kuntosalien sulkeminen. Terveydentilaa heikensivät myös verensokeritasapainon huonontuminen ja sairauksien lisääntyminen. Monet kertoivat mielialansa vaihtelevan ja olevansa ajoittain ärsyyntyneitä ja stressaantuneita. Myös kyllästymistä, apatiaa ja passivoitumista ilmeni.
Monet tunsivat elämän olevan jonkinlaisessa pysähtymistilassa: ei voi harrastaa, eikä tavata ystäviä tai sukulaisia. Tämä näkyi muun muassa epäsäännöllisinä ruokailuina, liikunnan vähentymisenä, unihäiriöinä ja puutteellisena itsestä ja omahoidosta huolehtimisena.
Hoitokontaktit toteutuneet vaihtelevasti
Hoitokontaktit terveydenhuoltoon ovat toteutuneet kuluneen vuoden aikana vaihtelevasti, mutta kohtuullisen hyvin. Yli puolet vastaajista kertoi hoitokäyntien tai yhteydenpidon hoitopaikkaan sujuneen tavalliseen tapaan koronapandemiasta huolimatta, neljäsosalla hoitokontaktit olivat harventuneet, mutta toteutuneet silti oman tarpeen mukaan, ja viidesosalla hoitokontakteja oli vain satunnaisesti tai ne olivat jääneet kokonaan pois.
Tyypin 1 diabetesta sairastavilla hoitokäynnit tai yhteydenpito hoitopaikkaan toteutuivat selvästi paremmin kuin tyypin 2 diabeetikoilla, ja vain poikkeustapauksissa ne olivat jääneet väliin. Tyypin 2 diabetesta sairastavista vain joka toinen kertoi hoitokontaktien tapahtuneen tavalliseen tapaan, ja peräti 11 prosenttia kertoi, ettei heillä ollut lainkaan kontaktia hoitopaikkaan.
Hoitokontakteista valtaosa oli tapahtunut perinteiseen tapaan vastaanotolla, mutta myös etäyhteydet ja puhelinkontaktit olivat olleet vilkkaassa käytössä.
Lähivuosille riittää kirittävää
Korona-aikana kertynyt hyvinvointivaje ja hoitovelka kasvavat koko ajan kallista korkoa, ja sen ratkomiseksi tarvitaan panostuksia kuntien terveystyöhön, erityisesti hyvinvoinnin ja omahoidon tukemiseen. Monet diabetesta sairastavat tuntevat vielä hyvinvointinsa hyväksi, mutta kaikilla hyvinvoinnin osa-alueilla on tapahtunut heikennystä kuluneen vuoden aikana. Tämä kehityskulku on pystyttävä katkaisemaan.
Kuluneen vuoden aikana diabeteksen omahoito on ollut monella hyvin yksinäistä puurtamista, eikä kaikilla ole löytynyt siihen tarpeeksi voimavaroja. Diabetesliitto tekee työtä sen eteen, että hyvinvointivajetta pystyttäisiin kirimään kiinni. Tärkeää olisi kokonaisvaltainen ote, jossa otetaan huomioon psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi terveyden keskeisinä tekijöinä. Tarjolla pitäisi olla myös psyko-sosiaalista tukea niille, jotka kokevat sitä tarvitsevansa.
Kiitos kaikille kyselyymme vastanneille. Raportti löytyy kokonaisuudessaan Diabetesliiton verkkopalvelusta www.diabetes.fi/korona-arki
Korona-aika toi työhuolia
Ykköstyypin diabetesta sairastavalla Kati Almajalilla on kampaamoliike Helsingissä, ja siellä hän on tavannut ihmisiä joka päivä. Lisäksi hän on tavannut perheenjäseniään ja muutamaa ystäväänsä, tosin aika harvoin.
Katin diabeteksen hoitoon korona-aika ei ole vaikuttanut. Hän on käynyt tänä vuonna diabeteshoitajalla ja lääkärissä. Viime vuonna yhteydenpito diabeteshoitajaan hoitui puhelimitse ja sähköpostin välityksellä.
Työhön korona-aika on sen sijaan tuonut lisähaasteita.
– Koronarajoitukset ovat aiheuttaneet ylimääräistä työtä ja kuluja. Asiakaspaikat piti sijoittaa niin, että niiden välin saatiin riittävä turvaväli. Lisäksi olen hankkinut suojaseinän sekä kasvomaskeja asiakkaille ja henkilökunnalle ja desinfioin paikat ja työvälineet jokaisen asiakkaan jälkeen. Erityisjärjestelynä olen tarjonnut asiakkaille mahdollisuuden tulla yksityiskäynnille kampaamoon sunnuntaisin, jolloin paikalla ei ole muita ihmisiä.
Kaikista varotoimista huolimatta asiakaskäynnit ja sen seurauksena Katin tulot ovat vähentyneet.
Vaikeinta korona-aikana Katin mielestä on ollut se, että hän ei ole voinut tavata kaikkia ystäviään ja se, että työ ja talous aiheuttavat stressiä. Vaikeaa on ollut myös se, että työn takia hänen on ollut pakko altistaa itsensä joka päivä mahdolliselle virustartunnalle. Lisäksi hän on pelännyt sairastuttavansa tietämättään jonkun muun.
Jaksamisessa Katia on auttanut myönteinen asennoituminen ja sopeutuminen tilanteeseen. Myös asiakkaiden tapaaminen ja tuki on ollut tärkeää. Hän on iloinen myös siitä, että hän on saanut jatkaa rakastamansa työn tekemistä.
– Nautin, kun tuotan asiakkaille hyvän mielen, hän sanoo.
Kati Almajalin kampaamossa on käynyt korona-aikana vähemmän asiakkaita kuin tavallisesti.
Elämänpiiri on kaventunut
Hankasalmella asuva pianisti Tuomo Partanen on kaivannut korona-aikana ihmisiä ja yhteyksiä eri puolilta Suomea.
– Olen opetellut elämään omaehtoisesti, mutta se on ollut välillä raskasta, kun olen taiteellinen persoona, hän sanoo.
Hän on asunut ystävänsä kanssa samassa taloudessa melkein 20 vuotta, ja se on tuonut vivahteikkuutta elämään. Lisäksi hän on tavannut ohimennen tuttuja ihmisiä Hankasalmen kirkonkylässä, kun hän on käynyt siellä asioilla.
– Hetkittäin olen tuntenut oloni yksinäiseksi ja vähän turvattomaksi. Harvat kontaktit ovat olleet puhelimen, tekstiviestien ja sähköpostin varassa. Osaa ystävistäni ja esimerkiksi isääni en ole tavannut pitkään aikaan, hän kertoo.
Etätapaamiset ovat hankalia, kun hän ei ole oppinut käyttämään tietokoneen kautta toimivia palveluita eikä sovelluksia.
Pianistin ura katkolla
Partanen on ollut nyt eläkkeellä yli kuusi vuotta. Hän sairastui kesäkuussa 2014 oikean puolen aivoinfarktiin ja joutui opettelemaan uudestaan soittamaan pianoa, ensin vasemmalla kädellä ja sitten molemmilla käsillä. Nyt molemmilla käsillä soittaminen onnistuu jonkin verran, vaikka siinä on yhä joitakin käden hallintaan liittyviä pulmia. Hän on käynyt myös yksityisillä pianotunneilla kansalaisopistossa.
Esiintymiset ovat kuitenkin olleet harvassa ja siten lisätulot vähissä jo pitkään.
– Syksyllä soitin pianoa julkisesti pienillä keikoilla satunnaisesti kotipaikkakunnalla, mutta en ole voinut konsertoida missään laajempimuotoisesti. Liikkuminen julkisin kulkuneuvoin Suomessa on hankalaa: kulkuyhteyksien etsiminen etukäteen vaatii miltei salapoliisityötä puhelimen tai netin kautta, hän harmittelee.
Lisäksi Partanen on harrastanut runojen kirjoittamista ja lausuntaa. Hän on tehnyt muun muassa kaksi runo- ja aforismikirjaa vuosina 2016 ja 2019. Hän on myös näytellyt Venekosken kesäteatterissa eri rooleissa. Pitkäaikaisena haaveena hänellä on ensimmäisen oman pianomusiikkilevyn tekeminen, johon hän hakee nyt apurahaa.
Runoilu auttoi jaksamaan
Kaarinalainen Marja Ruokonen kokosi korona-ajan yksinäisyyttä lieventääkseen runokirjan Päivieni peili. Siinä on hänen aikaisemmin kirjoittamiaan runoja ja uusia runoja, jotka ovat syntyneet korona-aikana. Hän kustansi itse kirjan julkaisemisen.
Ruokonen on viettänyt koko korona-ajan kotonaan yksin. Hänen polvissaan on isot nivelrikot, ja siksi liikkuminen ulkona on ollut vaikeaa. Hän on aiemmin harrastanut vesijuoksua, laulamista ja runonlausuntaa, mutta korona-ajan rajoitukset pysäyttivät ne.
Hän ei voinut tavata sisätiloissa viittä lastenlastaan yli vuoteen, ennen kuin hän sai toisen koronarokotteen. Ulkona he tapasivat jonkin kerran turvaväleistä huolehtien. Tyttäret ovat yleensä hoitaneet hänen ruokaostoksensa ja tuoneet hänelle valmista ruokaa, eli he ovat huolehtineet hyvin äidistään.
Kyselyssä kerrottua
”Tilanne on aiheuttanut stressiä koska olen lähihoitaja ja joudun työskentelemään ihmisten parissa. Etätyötä minulle ei ole suotu, vaikka olen kouluttautunut esimerkiksi koronajäljittäjäksi. Pelkään, että saan töistä koronan. Jatkuvan pelon ja stressin vuoksi verenpaineeni on noussut ja uutena oireena mukaan ovat tulleet myös päivittäiset rytmihäiriöt. Aiemmin verenpaineeni on ollut kunnossa, eikä rytmihäiriöitä ole ollut. Nyt olen joutunut aloittamaan näihin vaivoihin myös kaksi lääkettä. En myöskään saa stressin vuoksi nukuttua öisin, joten syön nukahtamislääkkeitä.”
•••
”On ollut aikaa huolehtia paremmin ruokailuista ja niiden suunnittelusta. On ollut mahdollista ulkoilla enemmän. Olen oppinut paremmin pitämään yhteyttä tärkeisiin ihmisiin, kun emme ole voineet nähdä: yhteydenpito on syventynyt.”
•••
”Työmäärä on lisääntynyt. Istumatyö > normielämää haittaavia vaivoja alaraajoissa, painon nousua, kolesterolin nousua, verenpaineen ja pitkän aikavälin verensokerin nousua. Eli katastrofin ainekset ovat olemassa.”
•••
”Ylimääräiset sosiaaliset kontaktit ovat jääneet pois ja kuormittavimmat ihmissuhteet jääneet vähemmälle huomiolle. Ystäväpiiri on pienentynyt, tiivistynyt ja parantunut.”
•••
”Arki on säännöllisempää ja ennustettavampaa. Verensokeritasapainoni on parantunut, eikä minulla yli vuoteen ole ollut edes flunssaa.”
•••
”En ole himoliikkuja, mutta koronan takia ulkoilusta miehen kanssa on ollut huvia ja hyötyä.”
•••
”Viime vuonna olin lomautettuna maaliskuun lopulta juhannukseen, ja verensokeriarvoni olivat paremmat kuin koskaan, pitkän aikavälin verensokeri oli jopa liian alhainen. Käyn vuorotöissä, ja töissä verensokerini ovat noin 15 luokkaa, insuliinista ei ole juuri hyötyä. Nyt olen ollut taas kotona, ja sokerit ovat aivan loistavat. Jotain hyötyä siis lomautuksista!”
•••
”Ystävät ovat omilla kotipaikkakunnillaan, kun koulua käydään etänä. Hyvä jos kerran viikossa näen jotain läheistä, muuten kontaktit muodostuvat kaupan kassahenkilöstöstä.”
•••
”Kuntosali ja uimahalli ovat kiinni. Liikunnaksi ei riitä kotijumppa ja kävely. Verensokeritaso on huikeasti huonompi.”
•••
”Samat tavat ja tottumukset. Eläköidyin syksyllä 2019 juuri ennen koronaa. Ajatus oli enemmästä liikkumisesta maailmalla. Sitä odotellessa.”
•••
”Kärsin ylirasitustilasta. Töissä korona toi lisää huomioitavia ja muistettavia asioita, muutoksia ja toimintatapoja, jotka osaltaan kuormittavat normaalia enemmän.”
•••
”Korona aiheuttaa pelkoa, koska minulla on diabeteksen lisäksi myös munuaismuutoksia ja sepelvaltimotauti.”
•••
”Vuoden kestäneet etäopinnot yhdistettynä sairastumiseen ovat hajottaneet mielenterveyttä tehokkaasti. Pahinta on se, että tilanne tuntuu loputtomalta ja toivottomalta.”
