Lähihoitaja, elämysmatkaopas Antti Appelgrén:
Lapsena isoisä vei kalaretkille. Nykyään oma poikani etsii itselleen sopivia vieheitä pakistani, viime talvena hän lähti mukaani pilkille. Tyttärelle hommasin synttärilahjaksi virvelin, mato-ongella kävimme usein viime kesänä.
Nuorisolle tekee hyvää oppia kalastamaan ja pysyä vähän aikaa pois älypuhelinmaailmasta.
Opiskelin oppisopimuksella lähihoitajaksi tehostetun palvelun asumisyksikössä. Sen jälkeen valmistuin TAMKin Ictyocare-kurssilta erityisryhmien vesistöohjaajaksi. Luontohoiva on nostamassa päätään kuntoutuspuolella.
Järjestän elämyksellisiä kalastusretkiä muun muassa mielenterveyskuntoutujille, lapsille ja nuorille, palvelukotien asukkaille, iäkkäille muistisairaille. Eri ryhmillä on hiukan omat juttunsa. Esimerkiksi muistisairaiden joukossa voi olla diabeetikoita, ja silloin ohjelman aikataulutus, tauot ja välipaloista huolehtiminen korostuvat. Jokainen retki pitää suunnitella tarkkaan, miettiä ruuat, esteettömyydet, sääolot, turvallisuus.
Kalastusporukoissa on ollut sellaista perinnettä, että päivä ollaan vesillä ja vasta illalla syödään, yleensä paistetaan makkaraa. Insuliinihoitoisen diabeetikon on pidettävä välillä taukoa ja pysähdyttävä pistämään. Itse otan evääksi hedelmiä, tuoremehua, ruisleipää – siis en turhia pikahiilareita.
Kymmenen vuotta sitten sairastuin diabetekseen, 39-vuotiaana. Isällä ja isoisällä on ollut sama sairaus. Viime syksynä 13-vuotias tyttäreni liittyi joukkoon. Ajattelen niin, että diabetes on yksi osa elämää. Positiivista oli nähdä, kuinka tyttö alkoi heti sairaalassa hoitaa itseään. Arjessa hän oli tottunut näkemään, kuinka isä mittaa ja pistää. Ruokavaliota ja hiilarien laskemista opettelimme sitten yhdessä.
Asumme Mänttä-Vilppulan kaupungissa Kolhossa, Kaijanselän rannalla. Järvestä nousee haukea, kuhaa, ahventa ja särkeä, ja perhe tietenkin himoitsee siikaa savustukseen. Särjistä teen purkkikalaa. Perkaan, palastelen ja uuniin 11 tunniksi – siinä ajassa ruodot kyllä pehmiävät. Mausteina käytän öljyä, valkosipulia, punasipulia ja ketsuppia. Herkullista!
Tällä hetkellä perhokalastus koskilla kiehtoo minua eniten, perhonsidonnasta tykkään myös. Molemmat vaativat täydellistä keskittymistä ja siinä unohtuu kaikki muu.
Kalastaessani en välttämättä vastaa puhelimeen. Syvennyn siihen, mitä teen, kuuntelen kosken kuohua, katselen lintuja. Nautin luonnosta, vesi on rauhoittava elementti. Tämä on paras latauskeino, jota suosittelen kaikille.
Teksti: Pirjo Silveri
Julkaistu Diabetes-lehdessä 3/2017.