‒ Onko nesteitä?
‒ Vain insuliinit kylmäpussissa, vastaan lentoaseman turvatarkastuksessa.
‒ Ota ne sieltä ulos, tarkastaja pyytää.
Pois kylmäpussistako? Kyllä.
Kaivan vastahakoisesti ampullit pussista ja vilautan niitä tarkastajalle. Se ei riitä. Tarkastaja kehottaa ojentamaan ampullit hänelle tutkittaviksi.
Diabeteksen kanssa pärjää kotioloissa, mutta matkailu tuo lisähaasteita.
Lähdetpä reissuun viikoksi tai viikonlopuksi, mukaan pitää ottaa laukullinen diabetestarvikkeita. Riittävästi insuliineja. Kanyyli, säiliö, sensori, asetin, latauslaite, teipit. Paristoja, verensokerimittarin latausjohto, liuskoja, ketomittari, kynät ja kynäneulat. Paristokotelon kansi ja vyöklipsi. Ja tietenkin varakanyylit, varasäiliöt, varaverensokerimittari…
Varajärjestelmät tarvitaan, sillä tekniikka ei aina toimi niin kuin pitäisi. Se kerta, kun jätimme varasensorin kotiin, sensori tilttasi ennen aikojaan kesken matkan.
Diabeetikolla on aina yksi laukku enemmän kannettavaa kuin muilla.
Arkena verensokerin saa pidettyä kuta kuinkin sallituissa rajoissa, mutta matkalla kaikki on toisin. Lennolla tai junassa sokeri nousee herkästi pilviin ennakoinnista huolimatta.
Ravintolassa ei aina osata kertoa ruokien hiilihydraattipitoisuuksia ja omakin arvioi voi mennä vieraassa paikassa väärin. Terveellistä ruokaa joutuu etsimään, mutta aina ei jaksa, joten annan lapsen syödä nugetteja ja pitsaa, niin kuin muutkin lapset syövät. Yöllä sitten korjaillaan.
Nipottaa ei pidä, lomalla kun ollaan. Kyllä vauvaperheissäkin heräillään pari kertaa yössä.
Kun menin lapsen kanssa luistelemaan kodin lähistölle, pakkasin taskuun mehun, patukan ja Siripirin.
Puolen tunnin luistelun jälkeen pumppu pysähtyi ja näytti lukemaa 3,3, kaksi nuolta alas. Lapsi otti mehun, mutta vointi ei kohentunut. Annoin myös patukan ja samalla soitin kotiin, jotta perheenjäsen voisi tuoda lisää hiilaria varalle.
Puhelin sammui pakkasessa, eikä enää avautunut, joten oli pärjättävä sillä, mitä oli mukana. Onneksi käyrä kääntyi ja pääsimme kävellen kotiin. Jäljelle jäi puolikas Siripiri-pakkaus.
Tapaus opetti, ettei kännykkä välttämättä toimi hädän hetkellä ja että riittävä hiilihydraattivarasto on kannettava aina mukana, tietenkin myös matkoilla.
Diabetes on tehnyt minusta varovaisen matkailijan, joka ei kaipaa ylimääräisiä seikkailuja. Eksoottiset matkakohteet eivät enää kiinnosta. Eurooppalaiset sairaanhoitokortit on hankittu, vakuutukset tarkistettu ja rokotusarsenaali täydennetty.
Muistutan itselleni, ettei diabetes saa rajoittaa elämää. Siksi en ole kokonaan lopettanut matkailuakaan.
Mutta miten meille käy lentoaseman turvatarkastuksessa?
En ojenna tarkastajalle ampulleja, koska koen tilanteen diabeetikon simputukseksi. Kerron, etten halua ulkopuolisen koskevan lapseni lääkkeisiin hygieniasyistäkään.
Tarkastaja kutsuu esimiehensä paikalle. Tunnen olevani hankala matkustaja. Jono kasvaa takanamme.
Esimies lukee todistuksen lapsen lääkityksestä ja antaa laittaa insuliinit takaisin kylmäpussiin. Hyvää matkaa, hän sanoo.
Heli Väyrynen
Kirjoittaja on Lääkärilehden toimittaja ja uutispäällikkö, jonka lapsi sairastui diabetekseen 8-vuotiaana.
Kuva: Mikko Käkelä