Teksti: Krista Korpela-Kosonen
Diabulimia on ykköstyyppien oma syömishäiriö, jossa insuliinihoitoa laiminlyödään laihtumisen toivossa. Syömishäiriöt ovat yleistyneet viime vuosina, mutta ne voivat jäädä terveydenhuollossa havaitsematta.
Syömishäiriöt ovat yleistyneet viime vuosina Suomessa, kuten monin paikoin muuallakin maailmassa. Diabetes lisää riskiä sairastua syömishäiriöihin: diabetesta sairastavilla niitä esiintyy kaksi kertaa enemmän kuin muilla. Kansainvälisten arvioiden mukaan jopa 25–40 prosentilla diabetesta sairastavista saattaa olla jonkinlaista syömishäiriöoireilua. Suomessa aiheesta on tehty hyvin vähän tutkimuksia.
– Syömishäiriöt voivat olla diabetesta sairastavilla alidiagnosoituja. Oireita voi olla vaikea tunnistaa, niitä voidaan piilotella ja niistä voi olla vaikea puhua, sanoo endokrinologian erikoislääkäri ja hallinnon apulaisylilääkäri Reeta Rintamäki Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.
Syömishäiriöön voi sairastua missä iässä tahansa, mutta tyypillisimpiä syömishäiriöt ovat 12–24-vuotiailla. Diabetesta sairastavilla ilmaantuvuus on suurimmillaan 15–30-vuotiaina.
Tunnetuimmat syömishäiriöt ovat laihuushäiriö anoreksia ja ahmimishäiriö bulimia. Diabetesta sairastavilla esiintyy eniten epätyypillisiä syömishäiriöitä, joihin kuuluu esimerkiksi kakkostyypin diabeetikoilla yleinen ahmintahäiriö BED (binge eating disorder). Ykköstyypin diabeetikoiden oma syömishäiriön muoto on diabulimia, jossa insuliinihoitoa tietoisesti laiminlyödään laihtumisen toivossa.
Diabetes edellyttää syömisen tarkkailua
Tutkimuksissa on havaittu, että tyypin 1 diabetesta sairastavalla voi olla perinnöllinen alttius sairastua myös syömishäiriöön. Kohonneeseen syömishäiriöriskiin on useita muitakin syitä. Keskeistä on esimerkiksi se, että ruuan merkitys usein korostuu diabeteksen hyvässä hoidossa.
– Tyypin 1 diabeteksen hoito edellyttää syömisen tarkkailua. Joka aterialla on tarkastettava verensokeri ja laskettava hiilihydraatteja. Hyvään hoitoon kuuluu myös painon seuranta. Jos paino alkaa jossain vaiheessa tavalla tai toisella ahdistaa, se voi lisätä syömishäiriön riskiä, kuvailee asiantuntijaylilääkäri Elina Pimiä Diabetesliitosta.
Diabeteksen hoitoon voi muutenkin liittyä painon muutoksia. Ennen diagnoosia tai kun diabeteksen hoitotasapaino on huono, paino saattaa laskea, kun taas sopiva ja riittävä insuliinihoito saa tilapäisesti laskeneen painon jälleen nousemaan.
– Tyytymättömyys omaan kehoon ja painoon saattaa altistaa syömishäiriölle, Pimiä sanoo.
Seuraukset terveydelle haitallisia
Insuliinihoidon toistuva laiminlyönti voi olla tyypin 1 diabetesta sairastavalle tietoinen keino painon hallitsemiseen. Kun insuliinia jätetään pistämättä, verensokeri kohoaa, jolloin sokeria ja energiaa menetetään runsaasti virtsan mukana.
– Tästä diabulimiassa on kyse, Pimiä toteaa.
Insuliinihoidon toistuvan laiminlyönnin huomaa pian omassa olossa. Aivot tarvitsevat energiakseen hiilihydraatteja, mutta insuliinivajeessa niistä tulee pulaa. Se tekee olosta väsyneen ja voimattoman. Keskittyminen takkuaa, ja päätöksiä voi olla vaikea tehdä. Usein diabulimiaan liittyy myös mielialan laskua ja ahdistusta.
Kun elimistö kärsii insuliinin puutoksesta, kasvaa myös ketoasidoosin vaara. Ilman insuliinia elimistö ei pysty käyttämään hiilihydraatteja energianlähteenään, jolloin energiaa yritetään saada rasvakudosta hajottamalla. Samalla syntyy ketoaineita, joiden runsas kertyminen elimistöön johtaa elimistön happamoitumiseen ja ketoasidoosiin. Se voi olla hengenvaarallinen tila.
Diabulimian seurauksia voivat olla myös kuukautiskierron häiriintyminen sekä elimistön kuivuminen ja suolatasapainon häiriöt. Elimistön rasva-aineenvaihduntaan voi tulla epäedullisia muutoksia, jotka ilmenevät esimerkiksi kolesteroliarvojen nousuna.
Pitkään jatkuessaan diabulimia kasvattaa silmänpohjanmuutosten ja munuaisvaurioiden riskiä. Hyvin voimakkaassa nälkiintymisessä voi kehittyä merkittävä sydämen hidasrytmisyys, jonka vaarallisin seuraus on akuutti sydänpysähdys.
– Diabulimian varhainen tunnistaminen on tärkeää, sillä se heikentää diabeteksen hoitotasapainoa ja lisää lisäsairauksien mahdollisuutta. Kun oireilu jatkuu pitkään, siitä voi olla vaikeampi päästä eroon, Rintamäki sanoo.
Ammattilainenkaan ei aina tunnista
Diabulimiaa tai muuta syömishäiriöoireilua ei ole terveydenhuollon ammattilaisenkaan välttämättä helppo tunnistaa. Pimiän mukaan kokenut diabeteshoitaja tai -lääkäri kyllä havaitsee, että verensokeritasapaino on jo pitkään voinut olla huono, mutta sen juurisyy saattaa jäädä piiloon.
– On helppo katsoa verensokerikäyrää ja sanoa, että tuossa olet varmaan syönyt ja unohtanut pistää insuliinia. Ihminen ja hänen syynsä toimia tällä tavalla saattaa kuitenkin jäädä kohtaamatta, Pimiä sanoo.
Rintamäen mukaan viimeistään silloin pitäisi pysähtyä kysymään mahdollisesta syömishäiriöoireilusta, kun diabeetikolla on hoitoväsymystä tai heikentynyt hoitotasapaino tai kun kehonkuva ahdistaa häntä.
– Syömishäiriö ei välttämättä liity mitenkään painon laskuun, vaan se voi päinvastoin liittyä ylipainoisuuteen, Rintamäki muistuttaa.
Amerikan diabetesyhdistyksen ADA:n mukaan diabetesta sairastavilta nuorilta tulisi vuosittain seuloa syömishäiriöoireilua. Kuopion yliopistollinen sairaala on sovittanut diabeteksen syömishäiriöoireilun kansainvälisen DEPS-R-kyselylomakkeen Suomen oloihin. Kysely soveltuu tyypin 1 diabetesta sairastavien syömishäiriöoireilun selvittämiseen.
– Toivomme, että kyselylomakkeesta tulisi työkalu, jota voisi vastaanotolla käyttää ainakin siinä vaiheessa, kun epäily syömishäiriöoireilusta herää. Oireiden puheeksi ottaminen on tärkeää ja niistä pitäisi uskaltaa kysyä vastaanotolla. Syömishäiriöiden varhainen tunnistaminen parantaa hoidon ennustetta, Rintamäki sanoo.
– Yhdessä keskusteleminen on hoidon ensimmäinen askel. Vastaanotolla on tärkeää luoda luottamuksellinen ilmapiiri, jossa aiheesta uskaltaa puhua, Pimiä jatkaa.
Toipuminen vaatii aikaa
Diabulimian hoitoon on hyvä ottaa mukaan moniammatillinen tiimi, johon kuuluvat diabeteshoitaja ja -lääkäri, psykologi ja ravitsemusterapeutti. Joskus eteenpäin päästään jo sillä, että sairastuneen kanssa käydään läpi, millaisia terveysriskejä insuliinihoidon laiminlyönti aiheuttaa.
Usein syömishäiriöstä toipumiseen tarvitaan kuitenkin pitkäkestoista hoitoa ja tukea. Tarvittaessa yhteistyötä tehdään erikoissairaanhoidon syömishäiriöyksikön kanssa.
– Mitä pidempään syömishäiriöoireilu on kestänyt ja mitä vaikeampaa se on, sitä todennäköisemmin tarvitaan myös psykiatrista hoitoa. Vakavassa oireilussa voidaan tarvita myös osastohoitoja sairaalassa, jos psyykkinen tai somaattinen vointi on kovin huono, Rintamäki kertoo.
Syömiseen liittyvistä ongelmista ei voi toipua ilman, että syöminen korjaantuu. Diabulimian hoidon tavoitteena on normalisoida syömistä ja insuliinihoitoa. Toipumista tukeva syöminen on säännöllistä, riittävää, monipuolista ja sallivaa. Syömisen tiukasta kontrolloinnista pyritään irrottautumaan.
– Juuri se voi tehdä toipumisesta haasteellista, sillä diabetesta sairastava ei voi koskaan kokonaan lopettaa hiilihydraattien tarkkailua. Toipuminen voi vaatia aikaa, mutta se on mahdollista, Pimiä sanoo.
Perheen ja läheisten tuki on tärkeää toipumisen kaikissa vaiheissa. Mitä nuorempi sairastunut on, sitä enemmän läheisten rooli korostuu hoidossa.
– Jos nuori on ollut jo itsenäisesti vastuussa insuliinihoidosta, voi olla, että toipumisvaiheessa vanhempien roolia siinä pitää taas vahvistaa, Pimiä pohtii.
Syömishäiriöstä toipuminen vie yleensä aikaa pikemminkin vuosia kuin kuukausia. On tavallista, että toipumiseen sisältyy myös takapakkeja. Välillä voi olla parempia, välillä vaikeampia kausia sairauden kanssa. Oireet voivat myös muuttua ajan kuluessa. Vaikeastakin syömishäiriöstä on silti mahdollista toipua.
– Armollisuus omaa kehoa ja päivittäistä syömistä kohtaan on tärkeä osa toipumista, samoin insuliinihoidosta huolehtiminen. Joka aterialla on tehtävä päätös, että pistää insuliinia oikein, Pimiä ja Rintamäki rohkaisevat.
Tunnista muut yleiset syömishäiriöt
Laihuushäiriö (anoreksia nervosa)
Anoreksian tyypillinen oire on pakonomainen laihduttaminen syömistä rajoittamalla. Anoreksiaa sairastavalla on yleensä vääristynyt kehonkuva eli huomattavasta laihtumisesta huolimatta hän on mielestään liian lihava ja pelkää lihomista. Monilla oirekuvaan kuuluu myös pakkoliikuntaa.
Ahmimishäiriö (bulimia nervosa)
Bulimialle ovat ominaisia toistuvat ahmimiskohtaukset sekä erilaiset keinot, joilla syömistä pyritään kompensoimaan. Tavallisia kompensaatiokeinoja ovat oksentelu, paastoaminen tai liiallinen liikunta. Bulimiaan liittyy kehonkuvan häiriintymistä ja voimakasta lihomisen pelkoa.
Ahmintahäiriö (binge eating disorder eli BED)
Ahmintahäiriö ilmenee toistuvina ahmintakohtauksina, joihin ei liity kompensointia esimerkiksi oksentelun avulla. Tyypillistä on tunne hallitsemattomasta syömisestä, johon yhdistyy voimakasta ahdistusta, syyllisyyttä, itseinhoa ja häpeää.
Syömisen välttämis- ja rajoittamishäiriö (ARFID)
Syömisen välttämis- ja rajoittamishäiriön oirekuvaan kuuluu rajoittunut ja valikoiva syöminen, mutta siihen ei liity painon kontrollointia tai kehonkuvan haasteita. Rajoittuneen syömisen taustalla voi olla esimerkiksi aistiherkkyyttä, syömiseen liittyvää pelkoa tai vähäistä mielenkiintoa ruokaa kohtaan.
Ortoreksia
Ortoreksialla tarkoitetaan pyrkimystä mahdollisimman terveellisiin ruokatottumuksiin siinä määrin, että ruuan terveellisyydestä tulee pakkomielle, joka alkaa hallita elämää. Ortoreksia ei ole virallinen syömishäiriödiagnoosi, mutta se saattaa liittyä esimerkiksi alkavaan muuhun syömishäiriöön.
Lähteet: Syömishäiriöiden Käypä hoito -suositus, Terveyskirjasto, Mielenterveystalo
Älä jää yksin syömisen haasteiden kanssa. Tukea ja ensitietoa erilaisiin syömisen ongelmiin tarjoaa Syömishäiriöliitto SYLI ry, syomishairioliitto.fi
