Teksti: Hanna Vilo
Kosketus on ihmiselle sisäänrakennettu tapa rakentaa yhteyttä toisiin. Hyvältä tuntuva kosketus luo turvallisuutta ja luottamusta muihin ihmisiin. Se on hyvien ihmissuhteiden perusta.
Kosketus on ihmisen yhteyden muodoista kaikkein vahvin. Juuri siksi se kuuluu olennaisesti elämän ensimmäisiin ja viimeisiin hetkiin ja myös niiden väliajalle.
Ensimmäinen yhteys, jonka vauva kokee tullessaan maailmaan, on yleensä äidin kosketus. Vauva ei ymmärrä äidin puheesta vielä mitään, mutta äidin sylissä se tuntee olevansa turvassa ja osa koko ihmisyhteisöä.
Kun elämä alkaa tulla lähelle loppuaan, ihmisen monet aistit eli näkö, kuulo, haju ja maku yleensä heikkenevät. Poikkeuksen tekee kuitenkin tuntoaisti, joka yleensä toimii elämän loppuun asti. Se on usein viimeinen tapa olla yhteydessä toisiin ihmisiin.
Kosketus lisää hyvän olon hormoneja
Kulttuuriantropologi Taina Kinnunen Itä-Suomen yliopistosta on tutkinut koskettamista monen vuoden ajan. Hän tietää, että koskettamisella on valtavan suuri vaikutus sekä kehon että mielen hyvinvointiin koko ihmiselämän ajan.
– Kosketus on ihmiselle sisäänrakennettu tapa rakentaa yhteyttä toisiin. Hyvältä tuntuva kosketus viestittää automaattisesti, että olen turvassa ja voin luottaa toisiin. Se on hyvien ihmissuhteiden perusta.
Fysiologisesti kosketusaisti on monimutkainen. Ihmisen iholla on valtava määrä reseptoreja, jotka ottavat vastaan erilaisia kosketuksen kautta välittyviä viestejä. Kun kosketus tuntuu hyvältä, kehossa alkaa tapahtua monia myönteisiä prosesseja.
– Kosketus lisää muun muassa rakkaushormoni oksitosiinin sekä hyvää oloa lisäävien hormonien serotoniinin, dopamiinin ja endorfiinin tuotantoa, Kinnunen kertoo.
Hyvän olon hormonit saavat monen muun hyvän asian ohella sydämen sykkeen laskemaan ja hengityksen tasaantumaan. Silloin olo tuntuu mukavalta ja rennolta.
Kosketus auttaa arvostamaan itseä
Erityisen tärkeää kosketusta on saada pienenä lapsena, sillä se vaikuttaa koko loppuelämään. Kun lapsi saa vanhemmiltaan hellyyttä ja sylissä olemisen kokemuksia, hän oppii arvostamaan itseään ja asettamaan rajat oman itsen ja toisten välille. Hän osaa esimerkiksi erottaa omat halunsa ja tunteensa muiden ihmisten haluista ja tunteista. Lisäksi hän osaa tarvittaessa suojella omaa koskemattomuuttaan ja reviiriään.
– Jotta ihminen voi siis kasvaa terveellä tavalla erilliseksi, hänen täytyy ensin saada toisen ihmisen suojaavaa kosketusta, Kinnunen kertoo.
Suomalaiseen kulttuuriin on kuitenkin perinteisesti kuulunut koskettamisen välttäminen. Siksi läheskään kaikki ihmiset eivät ole lapsena saaneet olla riittävän paljon vanhempiensa sylissä.
Jos lapsena ilman suojaavaa kosketusta jääneet eivät saa korjaavia turvallisen kosketuksen kokemuksia, heitä vaivaa usein aikuisena epämääräinen turvattomuuden ja huonommuuden tunne.
– Moni turvallista syliä vaille jäänyt ei esimerkiksi osaa arvostaa itseään. Sen seurauksena he eivät myöskään osaa edellyttää ja vaatia, että tulevat ihmissuhteissa hyvin kohdelluiksi, Kinnunen tarkentaa.
Kosketusta vaille jäänyt myös masentuu, ahdistuu ja stressaantuu usein muita helpommin.
On myös mahdollista, että kosketuksen puute johtaa myöhemmin elämässä fyysisiin ja psyykkisiin sairauksiin. Ruotsalainen oksitosiinitutkija Kerstin Uvnäs Moberg on todennut, että oksitosiinin puute saattaa olla yhteydessä muun muassa sydän- ja verisuonisairauksiin, alkoholismiin ja syömishäiriöihin.
Korjaavat kokemukset paikkaavat vajetta
Vaikka lapsena kosketusta ei olisi saanut tarpeeksi, peli ei ole aikuisena vielä suinkaan menetetty. Ihminen voi saada paljon korjaavia kokemuksia, jotka vähitellen lisäävät omanarvontuntoa ja parantavat ihmissuhteita.
Kinnusen mielestä ihanteellinen tilanne on löytää kumppani, jonka kanssa lapsuuden vajetta voi paikata.
– Kumppanilta saatu hellyys voi vähitellen parantaa lapsuuden haavat. Jos on omia lapsia, voi myös tietoisesti päättää, että toimii toisin kuin omat vanhemmat. Silloin omia lapsia hellimällä voi saada korjaavia kosketuksen kokemuksia.
Jos kumppania tai lapsia ei ole, turvallista kosketusta voi saada myös koskettamisen ammattilaisilta, kuten hierojilta tai kampaajilta.
– Nykyään on jopa hoivaavaan kosketukseen erikoistuneita ammattilaisia, tuntologeja. He hierovat esimerkiksi kasvoja ja käsiä keskittyen nimenomaan kosketuksen hyvää tekevään vaikutukseen, Kinnunen kertoo.
Myös professori Lauri Nummenmaa Turun yliopistosta on tutkinut kosketusta. Hänen mielestään kosketuksen tarvetta voi tyydyttää myös silittämällä ja paijaamalla lemmikkiä. Tutkitusti tiedetään, että yksin asuvalle ja yksinäiselle ihmiselle lemmikki voi olla tärkeä sosiaalisten ihmiskontaktien korvike.
– Kun ihminen asuu yksin, hän alkaa usein kohdella lemmikkiään paljolti ihmisen kaltaisesti. Lemmikki voi siis auttaa tyydyttämään inhimillisiä yhteyden tarpeita.
Kaikki ihmiset eivät pidä kosketuksesta
Nummenmaa tietää myös, että ihmisten välillä on paljon eroja siinä, miten hyvältä kosketus tuntuu. Joskus taustalla voi olla pelkästään fyysisiä syitä siihen, miksi joku pitää koskettamisesta ja toinen taas ei. Kosketuksen kokeminen miellyttäväksi tai epämiellyttäväksi voi johtua esimerkiksi geeneistä tai jostakin sairaudesta.
– Esimerkiksi tuntohermojen vaurioituminen jostakin syystä voi aiheuttaa tuntopuutoksia, minkä takia koskettaminen ei tunnu enää nautinnolliselta, Nummenmaa mainitsee.
Jos kosketus ei tunnu miellyttävältä, yleensä taustalla on kuitenkin opittuja syitä. Kosketusta vierastava ihminen on todennäköisesti kasvanut kodissa, jossa perheenjäsenet eivät ole juurikaan koskettaneet toisiaan.
– Silloin ihminen ei ole voinut saada myöskään kokemusta kosketuksen tuomasta turvan tunteesta, Nummenmaa sanoo.
Vieraan ihmisen kosketusta vältellään
Suurimmalla osalla ihmisistä on vähintään yksi läheinen, jonka kosketus tuntuu hyvältä. Tutkitusti tiedetään, että koskettamisen hierarkia on ympäri maailmaa samanlainen. Vieraan ihmisen kosketusta yleensä pyritään välttämään. Häntä korkeintaan kätellään, mutta silloinkin hänet pidetään mielellään käsivarren mitan päässä itsestä.
Ystävä voi halata ja koskettaa esimerkiksi käsivarsia. Elämänkumppani sen sijaan saa yleensä koskettaa mihin kehonosaan tahansa mukaan lukien kaikkein yksityisimmät alueet, kuten pää ja sukupuolielimet.
– Poikkeuksia kuitenkin on. Esimerkiksi hierojat ja lääkärit saavat ammattinsa puolesta yleensä koskettaa sellaisiakin paikkoja, joihin ei muuten annettaisi koskettaa, Nummenmaa huomauttaa.
Ihminen myös tarkkailee luonnostaan jatkuvasti toisen ihmisen liikkeitä ja ennakoi tapahtumia. Kun toinen ihminen ilmaisee omilla eleillään, että hän aikoo pian koskettaa, vastaanottajan aivot alkavat jo etukäteen valmistautua ja kuvitella, miltä se tuntuu.
– Se kertoo siitä, että kosketus on hyvin luonnollinen osa ihmisten välistä sosiaalista vuorovaikutusta, Nummenmaa tiivistää.
Tuntoaistia voi herätellä myös omin päin
Aina tuntoaistin aktivoiminen ei kuitenkaan vaadi toisen ihmisen kosketusta. Kinnusen mukaan monissa länsimaissa eletään nykyään yleistä kosketuksen puutteen aikaa muun muassa nopean digitalisaation takia. Sen vastapainoksi tuntoaistia kannattaa ravita tietoisesti esimerkiksi liikkumalla luonnossa.
– Esimerkiksi hiekkarannalla tai -tiellä kannattaa ottaa kengät pois ja tietoisesti tunnustella, miltä maa jalkojen alla tuntuu. Silloin tuntoaisti alkaa herätä.
Luonnossa voi kosketella myös esimerkiksi puita, kukkia, kiviä ja vettä. Erilaiset aistiärsykkeet aktivoivat puutostilassa olevaa kosketusaistia.
Kosketusta voi myös itse antaa itselleen esimerkiksi hieromalla tai silittämällä jalkoja tai käsiä.
– Kun vaikka aamulla levittää kosteusvoidetta, kannattaa tehdä se tietoisesti ja samalla pysähtyä kuulostelemaan, miltä se tuntuu. Omakin kosketus voi tehdä todella hyvää, Kinnunen rohkaisee.
