Teksti: Hanna Vilo
Vagushermo on elimistömme monimutkainen, mutta äärimmäisen tärkeä rentoutumisen kytkin. Se on helppo aktivoida syvällä hengityksellä.
Miltä kuulostaisi vipu, jota kääntämällä saisit voimakkaan stressin kytkettyä milloin tahansa pois päältä? Elimistö palaisi takaisin rennoksi, vaikka mielessä myllertäisi ärtymystä, vihaa tai pelkoa. Jo ajatus tuntuu varmasti houkuttelevalta.
Vipuja meihin ihmisiin ei valitettavasti voi asentaa, mutta hyvä uutinen on, että elimistössämme on jo vastaava järjestelmä, tosin aika monimutkainen sellainen. Oikeanlaisella stimulaatiolla tämä kytkin saa kehomme ja mielemme rentoutumaan nopeasti. Sitä kutsutaan vagus- eli kiertäjähermoksi.
Vagushermo on ihmisen pisin aivohermo, joka lähtee liikkeelle aivorungosta ja ulottuu lähes kaikkiin sisäelimiin keuhkoista paksusuolen alkupäähän asti. Se on parasympaattisen hermoston eli autonomisen hermoston tyynnyttävän haaran tärkein hermo.
Monia hyviä vaikutuksia
Vagushermon stimuloinnin aikaansaama parasympaattisen hermoston aktivoituminen lisää monia terveyden kannalta hyviä vaikutuksia elimistössä. Se laskee muun muassa sydämen sykettä ja elimistön tulehdustilaa, parantaa ruuansulatusta ja suoliston toimintaa, vahvistaa vastustuskykyä, syventää hengitystä ja piristää mielialaa.
Kasvatustieteen professori ja neuropsykologi Nina Sajaniemi Itä-Suomen yliopistosta toteaa, että parasympaattisen hermoston aktivoimisen tarve korostuu nykyajan hektisessä elämäntyylissä. Esimerkiksi kiireen ja huolien takia sympaattinen, aktivoiva hermosto jää monilla jatkuvaan toimintatilaan, jolloin keho ja mieli eivät ehdi palautua riittävästi.
– Stressi itsessään ei ole pahasta, sillä stressi antaa muun muassa energiaa ryhtyä toimimaan. Ongelma siitä tulee vasta silloin, jos sympaattisen hermoston aktiivisuus jää jatkuvasti päälle, eikä riittävää palautumista tapahdu.
Sajaniemi ottaa esimerkiksi kuluneen koronapandemiavuoden, jolloin elämiseen on liittynyt tavallista enemmän epävarmuutta ja uhkakuvia.
– Monella mieli on täyttynyt kielteisistä asioista, joiden takia elimistö on ollut jatkuvassa valmiustilassa. Sen tasapainottamiseksi tarvitaan rentouttavaa tekemistä ja hyviä ihmissuhteita.
Paljon tutkittu hermo
Anatomian professori Matti Airaksinen Helsingin yliopistosta kertoo, että vagushermoon liittyvää tutkimusta tehdään maailmalla nykyään paljon. Hänen mielestään vagushermon stimulointiin liittyy valtavan paljon mahdollisuuksia terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi.
– Tällä hetkellä vagushermon stimulaatiota käytetään jo muun muassa epilepsian ja astman hoidossa. Lisäksi sitä on tutkittu esimerkiksi masennuksen ja päänsäryn hoidossa, mutta niissä vaikutuksista ei ole saatu kovin selvää näyttöä.
Suuresta tutkimusmäärästä huolimatta vagushermon toimintaa ei vielä kovin hyvin tunneta. Tutkiminen on haasteellista, sillä vagushermon toiminta-alue on erittäin laaja.
– Oman haasteensa tuo myös se, että vagushermon toimintaa tutkitaan yleensä koe-eläimillä. Helsingin yliopistossa olemme tutkineet sitä hiirillä. Niillä saadut tulokset eivät välttämättä päde ihmisiin.
Vagushermosta kuitenkin tiedetään, että se säätelee muun muassa sydämen, keuhkojen ja ruuansulatuksen toimintaa välittämällä sekä motorisia että sensorisia viestejä. Se siis vie informaatiota aivoista sisäelimien kohdekudoksiin ja niistä takaisin. Lisäksi se vastaanottaa aisti-informaatiota, josta suuri osa on ihmiselle tiedostamatonta.
– Käytännössä tiedetään esimerkiksi, että suoliston mikrobit vaikuttavat vagushermon kautta aivoihin. Ihminen ei kuitenkaan ole itse tapahtumasta tietoinen, Airaksinen kertoo.
Hengitys aktivoi vagushermon
Miten elimistön monimutkaista rentoutumiskytkintä sitten käytetään? Käytännössä rentoutumisen aloittaminen on helppoa: täytyy vain muistaa hengittää syvään.
Stressitilassa hengitys muuttuu automaattisesti pinnalliseksi, jolloin myös sisään- ja uloshengityksen tahti on liian nopea. Kun ihminen tuo huomion hengitykseensä ja hengittää nenän kautta syvään sisään palleaan asti, uloshengitys muuttuu luonnostaan pitkäksi ja rauhalliseksi. Hengityksen aikaansaama venytys aktivoi vagushermoa, mikä ilmeisesti saa kehon rentoutumaan.
Hyvän ja syvän hengityksen oppimiseksi Airaksinen suosittelee kokeilemaan esimerkiksi joogaa tai mindfulness-harjoituksia, sillä niillä on tutkitusti hengitystä rauhoittava vaikutus.
– Aivan tarkkaan ei tunneta, miksi syvä hengitys saa vagushermon aktivoitumaan. Käytännössä kuitenkin tiedetään, että niin käy, ja vieläpä nopeasti, hän rohkaisee.
Sajaniemen mukaan vagushermoa ja samalla parasympaattista hermostoa aktivoivat myös erilaiset sosiaaliset tilanteet, joissa tulee hyvä ja arvostettu olo. Siksi turvalliset ihmissuhteet ovat terveyden ja hyvinvoinnin kannalta äärimmäisen tärkeitä.
– Kun vuorovaikutustilanteessa saa kokemuksen, että tulee nähdyksi ja kuulluksi ja toinen ihminen on läsnä ja samalla aaltopituudella, ihminen kokee olevansa turvassa. Silloin parasympaattinen hermosto aktivoituu, Sajaniemi kertoo.
Kiireetön ja välittävä yhdessäolo lisää myös muun muassa dopamiini- ja oksitosiinihormonien tuotantoa. Dopamiini saa olon tuntumaan hyvältä ja oksitosiini tuo tunteen, että toisiin ihmisiin voi luottaa.
– Nämä hormonit rakentavat vahvasti yhteenkuuluvuuden tunnetta, Sajaniemi sanoo.
Vagaalinen jarru rauhoittaa
Erityisen tärkeitä hyvät ja turvalliset ihmissuhteet ovat lapsena, sillä siiloin opitaan muun muassa vagaalisen jarrun käyttöä. Vagaalinen jarru on kielikuva, jolla tarkoitetaan, että ihminen oppii itse rauhoittamaan itseään stressaavissa tilanteissa.
Pieni lapsi ei vielä osaa itse rauhoittaa itseään. Kun häntä alkaa pelottaa tai ärsyttää, hänen elimistönsä pomppaa välittömästi valmiustilaan. Silloin hän tarvitsee lähelleen aikuisen, joka pystyy rauhoittamaan tilannetta.
– Kun lapsi saa useita kertoja kokemuksen siitä, että stressaavassa tilanteessa aikuinen on rauhallinen, hän oppii, että epämukava asia ei ole vaarallinen. Vähitellen lapsi sisäistää rauhoittumisen omaksi toimintatavakseen, Sajaniemi kertoo.
Toistuvat turvan signaalit saavat siis aikaan sen, että lapsi alkaa vähitellen kehittää keinovalikoimaa, joilla hän voi itse rauhoittaa omaa mieltään. Käytännössä keinovalikoima alkaa olla tarpeeksi kattava vasta murrosiän jälkeen. Silloin aivojen etuotsalohko on riittävän kehittynyt, jotta ihminen voi itse antaa itselleen sisäisen käskyn ruveta rauhoittamaan itseään.
Aikuisena vagaalisesta jarrusta eli itsensä rauhoittamisen taidosta on monin tavoin hyötyä. Kun taito on sisäistetty, ihminen huomaa rauhoittumisen tarpeensa jo ennen kuin pinna palaa lopullisesti.
– Kun tunnesäätely toimii, ihminen tiedostaa itse hetket, jolloin olisi syytä rauhoittua ja hengittää syvään tai laskea vaikka kymmeneen, Sajaniemi sanoo.
Jos lapsena stressitilanteissa ei ole saanut riittävästi turvallisia vuorovaikutuskokemuksia, aikuisena ihmisellä on taipumus ahdistua, provosoitua ja mennä erilaisiin tiloihin nopeasti. Sajaniemi kuitenkin vakuuttaa, että asioita voi muuttaa vielä myöhemmälläkin iällä.
– Tunnesäätelyä ja vajaaksi jääneitä turvan kokemuksia voi korjata esimerkiksi intensiivisellä terapialla. On kuitenkin olennaista ymmärtää, että turvan kokemusten syntymiseen tarvitaan toisia ihmisiä, Sajaniemi korostaa.
