Teksti: Mervi Lyytinen
Joskus verensokerin skannaaminen alkaa hallita elämää: hyvästä rengistä on tullut huono isäntä. Mikä meni pieleen?
Kierre alkaa vähitellen. Innostus uudesta hoitoa helpottavasta välineestä muuttuu pakonomaiseksi tarpeeksi tarkistaa verensokeri tämän tästä. Vähitellen kaikki menee yli: trendinuolten analysointi muuttuu ylianalysoinniksi ja verensokerin korjaaminen ylikorjaamiseksi. Verensokerit heittelevät. Ahdistaa.
Psykologi Kirsi Ikuli tunnistaa ilmiön. Hän kohtaa työssään Tampereen kaupungin diabetesvastaanotolla aina silloin tällöin aikuisia tyypin 1 diabetesta sairastavia, joita verensokerin skannaaminen ahdistaa. Hän kuitenkin varoittaa tulkitsemasta tilannetta liian kapeasti: laite sinänsä ei ole ahdistuksen syy. Taustalta löytyy yleensä oletuksia siitä, että verensokeria voisi tai pitäisi pystyä kontrolloimaan täydellisesti tai että verensokerin pitäisi olla koko ajan hyvin tasainen.
Sensorointi tuo näkyväksi verensokerin jatkuvan vaihtelun toisin kuin aikaisemmat yksittäiset sormenpäämittaukset.
Apuväline muiden joukossa
– On tärkeää muistaa, että jatkuva verensokerin seuranta on vain apuväline muiden joukossa. Jo välinettä valittaessa kannattaa miettiä, mitä hyötyä siitä on minulle ja miten voin itse hyödyntää laitteen antamaa tietoa, Ikuli sanoo.
– Suurin osa laitetta käyttävistä hyötyy jatkuvasta glukoosinseurannasta, hän muistuttaa.
Pakonomaisen, hyvinkin tiheän seurannan taustalta löytyy yleensä pyrkimys hyvään.
Tutkimusten mukaan jatkuva verensokerinseuranta parantaa useimpien hoitotuloksia, ja esimerkiksi hypoglykemian pelko lievittyy siitä kärsivillä, kun laite varoittaa verensokerin laskusta. Tämä helpottaa osaltaan myös läheisten huolta.
Ongelmaksi verensokeripitoisuuden jatkuva seuraaminen voi tulla, jos laitteen lukemiin ja verensokerin muutossuuntaa osoittaviin trendinuoliin reagoi liian herkästi ja alkaa korjata verensokeria liian aikaisin tai liian tiuhaan esimerkiksi annostelemalla jatkuvasti ja toistuvasti hieman lisää korjausinsuliinia.
Huolestuttavaa saattaa olla myös, jos tunnistaa skannaavansa glukoosiarvoja pakonomaisesti useita kertoja peräkkäin. Tällöin tiheä skannaaminen ei hoidon kannalta enää ehkä tuo lisäarvoa, vaan pyrkimyksenä voi ennemmin olla heräävän ahdistuksen kontrollointi.
Ole lempeä itseäsi kohtaan
Kenenkään verensokeri ei voi aina olla tavoitteessa, eikä verensokerikäyrä voi olla aina tasainen. Diabeteksen ympäri vuorokauden jatkuva omahoito on kuormittavaa, ja diabetes burnout on tutkittu ja tunnettu ilmiö. Odotamme usein itseltämme enemmän kuin muilta, ja se heijastuu myös omahoitoon.
– Pitää hyväksyä se, että meillä kaikilla on välillä parempia, välillä vaikeampia päiviä. Itseä kohtaan kannattaa harjoittaa lempeyttä ja armollisuutta, vaikka se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Usein olemme itsellemme kaikkein ankarimpia, Ikuli sanoo.
Siitä, mikä on riittävän hyvä, kannattaa keskustella oman diabeteshoitajan ja -lääkärin kanssa. Elämässä on erilaisia vaiheita, ja diabetekset ovat erilaisia. Se, mikä on riittävän hyvää omahoitoa juuri tällä hetkellä, vaihtelee tilanteesta toiseen. Tämän sietäminen ja hyväksyminen auttaa, kun omahoito kuormittaa.
Ota aikalisä mittaamiseen
Kirsi Ikulilla ei ole mitään yleisohjetta niille, joita jatkuva sensorointi alkaa ahdistaa. Tilanteet ovat aina yksilöllisiä.
– Jos ahdistus on pitkäaikaista, on hyvä pysähtyä miettimään, mikä tilanteessa itse asiassa ahdistaa. Mitä tunteita ja ajatuksia diabetes ja sen omahoito herättävät? Jos tunnistaa, että aikoo tarkistaa verensokerin ahdistuksen ohjaamana mutta hoidon kannalta turhaan, voi ottaa pienen aikalisän ja miettiä, mitä tarkoitusta mittaaminen sillä hetkellä palvelee. Pakonomainen yritys kontrolloida ja välttää ahdistusta saattaa enemminkin ylläpitää ja vahvistaa kuin lieventää sitä.
Ikuli toivoo, ettei kenenkään tarvitse miettiä näitä asioita yksin. Asia kannattaa ottaa puheeksi diabeteshoitajan tai -lääkärin kanssa. Jo pelkkä tilanteen tunnistaminen ja yhteinen keskustelu voi helpottaa oloa. Jos ahdistuneisuus ja pakkoajatukset eivät lievity, voi tarvittaessa hakeutua mielenterveyden ammattilaisen vastaanotolle lisätuen saamiseksi.
Elämää suurennuslasin alla?
Jotkut jatkuvaa sensorointia käyttävät ovat kokeneet menettävänsä yksityisyyden. Heistä tuntuu kuin verensokerikäyriä ja niihin vaikuttavia elämäntapahtumia tutkittaisiin diabetesvastaanotolla suurennuslasin kanssa. He sanovat, että aiemmin verensokeri tarkistettiin vain tietyissä mittauskohdissa, nyt tuntuu kuin tarkastelun kohteena olisi koko elämä.
Tämänkin kokemuksen taustalla psykologi näkee laajemman kuvion.
– Jos diabetesta sairastavasta tuntuu, että häntä kytätään tai että hänen elämäänsä tirkistellään vastaanotolla, on hyvä ottaa asia esille siellä ja pohtia yhdessä sensoroinnin tavoitteita. Luottamuksellisessa, hyvässä hoitosuhteessa diabetesta sairastava ja hänen hoitoonsa osallistuvat terveydenhuollon ammattilaiset ovat samalla puolella ja tekevät yhteistyötä. Parhaimmillaan sensorointi tarjoaa heille lisätyökalun, jonka avulla he voivat yhdessä miettiä diabetesta sairastavan omaan arkeen mahdollisimman sopivia hoidollisia ratkaisuja.
– Toki jokaisella on oikeus itse päättää, mistä elämänsä yksityiskohdista hän haluaa avautua, Ikuli muistuttaa.
