Teksti: Riitta Ahonen
Satu ja Antti Marinin sairastuminen koronavirusinfektioon muutti perheen elämän viikkokausiksi. Kummankin oireet olivat erilaisia.
Torniolaisten Satu ja Antti Marinin oireet alkoivat maalis-huhtikuun vaihteessa. Tyypin 2 diabetesta sairastavan Antin oireilu alkoi ensin pienellä lämpöilyllä ja kurkkukivulla, jota hän ei osannut yhdistää koronavirusinfektioon. Viikon kestettyään oireet katosivat ja Antti tunsi itsensä terveeksi. Muutaman päivän kuluttua tilanne muuttui.
– Minulle tuli yhtäkkiä huono olo ja mietin, olenko syönyt jotain sopimatonta. Pahoinvoinnin ja oksentamisen lisäksi tuntui, että kaikki ei ole kohdallaan. Mittasin verenpaineen ja sykkeen. Syke oli kohonnut 120–130:een ja pysytteli niissä lukemissa, ja silloin otin yhteyttä Länsi-Pohjan keskussairaalaan, Antti Marin kertoo.
Miestä kehotettiin menemään infektiopolille, jossa häneltä otettiin koronavirusnäyte ja annettiin lääkitys rytmihäiriöön. Lääkkeen avulla syke saatiin laskemaan ja tasoittumaan ja jatkohoidoksi suunniteltiin rytminsiirtoa.
Koronavirustestin tulos ilmoitettiin seuraavana päivänä ja se oli positiivinen.
Antti Marinilla todettiin tyypin 2 diabetes viime vuoden lopulla, eikä hänellä ole koskaan aikaisemmin ollut rytmihäiriöitä.
– Lääkärin mukaan tämäkin kuuluu koronavirusinfektion oireisiin. Podin sairautta kaksi viikkoa kotona. Jatkossa minulla ei ollut muita oireita lukuun ottamatta kovaa väsymystä. Yskää tai nuhaa ei ollut missään vaiheessa, ja lämmön nousukin jäi pois. Pääsin palaamaan oireettomana töihin 27. huhtikuuta. Uusintatestiä ei oireettomuuden vuoksi tarvinnut enää ottaa.
Satu Marinilla erilaiset oireet
Satu Marinin oireilu alkoi samana viikonloppuna, jolloin puolison koronavirusinfektio varmistui.
– Aluksi oli pientä lämpöä ja yskitytti. Tunsin, etten ole aivan kunnossa. Seuraavana iltana lämpö nousi kuumeen puolelle, ja yskä voimistui. Kävin antamassa koronavirusnäytteen ja se osoittautui positiiviseksi, Satu Marin kertoo.
Hänellä on ollut tyypin 1 diabetes 4-vuotiaasta saakka ja sen lisäksi hän sairastaa astmaa.
– Minulle ei yleensä juuri koskaan nouse kuume, eikä se nytkään noussut korkeammaksi kuin 38,1 astetta. Mutta kun lämpöä oli hiukan yli 37 astetta, palelin voimakkaasti ikään kuin kuumetta olisi ollut enemmänkin.
Sadulla on glukoosisensori ja hän pyrki pitämään verensokerin tarkoituksella kymmenen paikkeilla.
– Ajattelin, että jos minulle tulee hengenahdistusta ja joudun sairaalaan, ei ole hyvä, jos verensokeri on lisäksi matala.
Kurkkukipua Sadulla ei ollut, mutta kurkkua karvasteli. Hän välttyi sairaalakäynneiltä, eikä astmankaan kanssa tullut ongelmia. Noin parin viikon ajan hän otti astmalääkitystä normaalia enemmän.
Kahden viikon ajan hänelle ilmaantui eri puolille kehoa kutisevia näppylöitä, joita hän hoiti hydrokortisonilla.
– Muuna lääkityksenä minulla oli yskänlääke ja Panadol-tabletit. Lisäksi otin C-vitamiinia ja D-vitamiinia.
Marinin perheen 11- ja 13-vuotiaat tyttäret säilyivät terveinä. Toisella tyttärellä oli hiukan yskää, joka ei kestänyt päivää kauempaa. Koronatestejä heille ei tehty.
Koko perhe oli karanteenissa parin viikon ajan. Vanhemmat olivat aluksi väsyneitä ja tarvitsivat paljon lepoa. Ruokahalua ei ollut, mutta molemmat yrittivät syödä jotain. He tilasivat verkkokaupasta ruokaa ja ravintoloista ruoka-annoksia kotiin. Myös ystävät auttoivat ja yllättivät usein ruokatuomisilla kotiovelle.
Satu Marinin yskä ja nuha jatkui toukokuulle saakka. Hän kävi uusintatestissä, joka osoittautui rajatilaksi, eli aluksi tulos oli positiivinen, mutta tarkemmassa tutkimuksessa se todettiin negatiiviseksi. Sairauslomaa jatkettiin viikolla.
Voimavaroja perheestä
Monet kyselivät Marineilta pelottaako koronavirusinfektioon sairastuminen.
– Kun Antti joutui käymään rytmihäiriöiden takia sairaalassa, se pelotti, mutta onneksi hän sai hyvän hoidon ja pääsi pian kotiin, Satu Marin sanoo.
Muuten molemmat vastasivat kyselijöille, että ei auta ruveta pelkäämään.
– Kerroimme, että yritämme elää päivän kerrallaan ja välttää huolehtimista. Sairastaessa henkinen puoli voi tosin olla fyysistä puolta raskaampi, Antti Marin sanoo.
Kun koko perhe oli karanteenissa, he yrittivät keksiä yhteistä tekemistä, jotta mieliala olisi pysynyt hyvänä. Perhe teki muun muassa lyhyitä videoita sairaudesta ja lähetti niitä WhatsAppin ja Messengerin kautta tutuilleen.
– Niitä tehdessä meillä oli hauskaa keskenämme ja kyllä katselijatkin kai tykkäsivät niistä, Satu Marin kertoo.
Kävely tuntui aluksi raskaalta, ja henkeä alkoi ahdistaa. Tyttäret hoitivat koirien ulkoilutuksen, kun vanhemmat olivat sairaita, mutta toipumisen jälkeen pariskunta alkoi taas viedä koiria ulos. Ulkoilureitti muutettiin kodin lähistöltä hiukan kauempana olevalle lenkkipolulle, jossa ei ole vaaraa vastaantulijoista.
– Vietämme aina paljon aikaa yhdessä, karanteeni ei tuottanut meille ongelmaa. Sairastuminen yhdisti meidät tiukemmin yhteen. Huomasimme olla kiitollisia kaikesta hyvästä, ja pienetkin asiat tulivat tärkeiksi. Selviytymiskeinomme oli huumori, periksi emme antaneet, Satu Marin kuvailee.
