Teksti: Mari Vehmanen
Diabetesyhdistykset ovat Pirkanmaalla aloittaneet yhä tiiviimmän yhteistyön, jonka avulla ne pyrkivät vaikuttamaan epätasa-arvoisiin hoitokäytäntöihin. Tuloksia on jo tullut.
Edellisen hallituksen sote-uudistus kaatui lopulta pitkästä valmistelusta huolimatta. Ainakin Pirkanmaalla soten suunnittelu jätti kuitenkin jälkeensä uudenlaisia verkostoja.
Maakunnassa toimivat 11 diabetesyhdistystä ovat muiden muassa jatkaneet yhteistyötään.
– Alkujaan pyrkimyksenä oli yhdistää voimat ja vaikuttaa näin siihen, että järjestöjen ääni kuuluisi uusien maakuntien ja sote-palveluiden suunnittelussa. Hyvin vauhtiin päässyttä toimintaa on nyt jatkettu säännöllisissä kokoontumisissa, ryhmän puheenjohtaja Mikael Rinnetmäki Tampereelta kertoo.
Hänen mukaansa yhdistysten tavoitteena on oppia toisiltaan ja jakaa tietoa. Yhteistyö myös auttaa näkemään yhä selkeämmin, että paikallisilla yhdistyksillä todella on merkitystä ja mahdollisuus vaikuttaa.
– Tapaamisissa on ollut tosi hyvä ja innostunut fiilis, mikä taas on ruokkinut tekemistä edelleen. Paras palaute on varmaankin se, että kaikki yhdistykset eri puolilta Pirkanmaata ovat pysyneet mukana, Rinnetmäki sanoo.
Erityisen hedelmälliseksi on osoittautunut diabeetikoiden saamien palveluiden konkreettinen vertaileminen eri kuntien välillä. Eroja on paljon.
– Vasta kun tiedämme tilanteen, on mahdollista lähteä ajamaan palveluiden saattamista tasavertaisiksi asuinkunnasta riippumatta. Eikä tämä suinkaan tarkoita, että hoidon pitäisi olla pilkulleen samanlaista joka paikassa. Esimerkiksi digitaaliset etävastaanotot voivat pienissä kunnissa olla aivan perusteltu ratkaisu, jos ne vain toimivat hyvin, Mikael Rinnetmäki tähdentää.
Sensoroinnissa isoa vaihtelua
Tampereen Diabetesyhdistyksessä yli 40 vuotta toiminut, Pälkäneellä asuva Marjatta Stenius-Kaukonen on ottanut vetovastuun Pirkanmaan kuntakohtaisten vertailutietojen koostamisesta yhteen. Toistaiseksi on selvitetty sensoroinnin yleisyyttä, silmänpohjakuvauksien maksukäytäntöjä, diabeteksen hoidon keskittämistä ja jalkojenhoidon tarjoamista.
Kaikissa selvitetyissä asioissa on paljastunut isoja eroja Pirkanmaan eri kuntien välillä. Jatkuvan sensoroinnin käyttäjämääriä kysyttiin ja verrattiin ensimmäisen kerran jo 2017. Tuolloin luku oli ylimmillään 61 prosenttia kunnan insuliininpuutosdiabeetikoista ja alimmillaan vain 7 prosenttia.
– Selvityksiä on jatkettu seuraavina vuosina, ja jo tässä ajassa tilanne on parantunut todella paljon. Viimeisin yhteenveto jatkuvaa sensorointia käyttävien osuuksista on vielä kesken, mutta useimmissa kunnissa määrä on jo 40−60 tai jopa 70 prosenttia insuliinia käyttävistä diabeetikoista, Marjatta Stenius-Kaukonen kertoo.
Selvitettäessä diabeetikoiden silmänpohjien seulontakuvauksien maksukäytäntöjä huomattiin, että Pirkanmaan kaikista 24 kunnasta neljässä tutkimuksesta perittiin poliklinikkamaksu.
– Toimitimme taulukon näihin neljään kuntaan. Nyt kaikissa niissä on päätetty noudattaa muiden esimerkkiä ja poistaa maksu. Kahdessa se tosin peritään vielä osana terveyskeskusmaksua. Joskus siis pelkästään tieto käytäntöjen eriarvoisuudesta voi saada aikaan muutoksen, Marjatta Stenius-Kaukonen iloitsee.
Diabeteksen hoidon järjestämistä selviteltäessä huomattiin, että yhdeksässä kunnassa vaativaa diabeteksen hoitoa ei ollut keskitetty aiheeseen perehtyneille lääkäreille ja diabetestiimeille kuten Diabetesliitto suosittaa.
Päinvastaista linjaa edustaa Tampere, jossa on lähes 50 vuotta toiminut erillinen diabetesvastaanotto. Sen moniammatillinen diabetestiimi vastaa kaikkien tyypin 1 diabeetikoiden hoidosta ja ottaa tarpeen mukaan vastaan myös tyypin 2 diabeetikoita.
– Hoidon organisoimisessakin on jo tapahtunut pientä parannusta, kun olemme olleet yhteydessä kuntiin ja kertoneet havainnoistamme. Kyllä nämä asiat otetaan kunnissa pääsääntöisesti vakavasti, Stenius-Kaukonen kiittää.
Hiljainen tieto käyttöön
Marjatta Stenius-Kaukonen haluaa rohkaista yhdistyksiä myös muualla Suomessa tekemään yhteistyötä ja vaikuttamaan tällä tavoin konkreettisesti diabeetikoiden palveluihin.
– Se on nimenomaan meidän tehtävämme, eikä sitä hoida kukaan muu, hän korostaa.
Valtavat paikkakuntakohtaiset erot diabeteksen hoidossa on Stenius-Kaukosen mukaan tehtävä nähtäväksi kuntapäättäjille ja viranhaltijoille. Pirkanmaan esimerkki osoittaa, että yhdistysten ääni kyllä kuuluu.
Vertailujen laatiminen vaatii aikaa ja vaivaa. Pirkanmaalla paikallisten diabetesyhdistysten toimijat ovat auttaneet tietojen keräämisessä, ja lopuksi Stenius-Kaukonen on laatinut yhteenvedot.
– Monella yhdistyksellä on tiivis suhde oman kunnan terveydenhuoltoon ja realistinen kuva tilanteesta. Tätä hiljaista tietoa kannattaa ehdottomasti hyödyntää.
Yhdistysten verkosto tekee jatkuvaa yhteistyötä myös Pirkanmaan sote-valmistelijoiden ja sairaanhoitopiirin kanssa.
Vaikuttamistyössä on Marjatta Stenius-Kaukosen mukaan syytä varautua joka tapauksessa monenlaisiin kuntapolitiikan kiemuroihin. Usein asioiden edistyminen on kiinni yhdestä henkilöstä.
– Tasavertaisia palveluita pitää ensin ajaa paikallisesti ja alueellisesti. Toki meidänkin haaveemme on, että lopulta ne toteutuvat koko maassa. Emme Pirkanmaalla halunneet odottaa sote-uudistusta tai muuta ylhäältäpäin tulevaa muutosta. Kyse on palveluista, joita ihmiset tarvitsevat tässä ja nyt, Marjatta Stenius-Kaukonen toteaa.
Hänen mielestään Diabetesliitto voisi auttaa yhdistyksiä alueellisten tietojen keräämisessä esimerkiksi laatimalla niiden käyttöön valmiita kysymyspohjia.
