Teksti: Helena Hyvärinen
Miten tuen nuorta, joka voi huonosti eikä jaksa hoitaa diabetestaan? Mistä voin hakea apua, kun omat keinot ovat lopussa? Näiden kysymysten kanssa painitaan monissa perheissä.
Kun Taysin diabeteshoitaja Marita Määttä kysyy nuorilta, mitä kuuluu, nuoret kuvailevat vointiaan usein sanalla stressi. On myös masennusta, ahdistusta, paniikkihäiriötä, unettomuutta, ongelmia syömisen kanssa ja sitä, ettei diabeteksen hoito onnistu. Näitä ongelmia nuoren ihmisen on vaikeampi ottaa puheeksi kuin aikuisen.
Määttä työskentelee 15–19-vuotiaiden nuorten kanssa. Hän muistuttaa, että nuoruusikään liittyvä oman identiteetin rakentaminen ja diabeteksen hoito vaativat nuorilta paljon. Kaikilta se ei suju ongelmitta.
– Meillä käy noin 250 nuorta ja joka viidennellä heistä on huono sokeritasapaino. Tuen nuoria pohtimalla heidän kanssaan keinoja tilanteen parantamiseksi ja kannustamalla heitä omahoitoon. Kaikki nuoret tarvitsevat diabetestietojen päivittämistä ja positiivista palautetta onnistumisesta, Määttä kertoo.
Päästäkseen kiinni nuoren mahdollisiin ongelmiin hän kysyy muun muassa, miten koulu sujuu, miten nuori nukkuu, mitä hän harrastaa ja paljonko hän käyttää aikaa somessa. Hän selvittää myös, miltä vanhempien huolenpito ja osallistuminen diabeteksen hoitoon tuntuu nuoresta, ja onko hän kokenut kiusaamista sairautensa takia. Myös mahdollinen syömishäiriö on pidettävä mielessä.
– Jos verensokeri aamulla on hyvällä tasolla, mutta päivällä korkea, insuliinia on pistetty liian vähän tai ei lainkaan, Määttä toteaa.
Kun hän yrittää selvittää syitä insuliinin puuttumiseen, vastaukset vaihtelevat unohtamisesta herkkujen naposteluun. Todelliseen syyhyn kiinni pääseminen ei ole helppoa.
– Usein ajatellaan, että nuoren ongelmat johtuvat diabeteksesta, mutta ei se niin ole. Diabeteksen kuormittavuus tosin kasvaa ja sen hoito vaikeutuu, kun nuori voi psyykkisesti huonosti, Määttä korostaa.
Vanhempien pitää tietää, missä mennään
Diabeteshoitajaan kannattaa ottaa yhteyttä viivyttelemättä, kun kotona huomataan, että nuorella on ongelmia koulussa ja kaverisuhteissa tai riskikäyttäytymistä diabeteksen hoidon tai vaikkapa nukkumisen kanssa. Näin ongelmiin päästään tarttumaan ajoissa.
– Vanhemmat ovat mukana ensimmäisillä käynneillä, kun nuori siirtyy lastenpolilta nuorten puolelle. Vanhempien mukana oloa toivotaan jatkossakin, jos huoli nuoresta on lisääntynyt. Moni nuori haluaa kuitenkin tulla ilman vanhempiaan. Käynnistä lähtee kirjoitettu yhteenveto kotiin, mutta emme tiedä, antaako nuori sen vanhemmilleen luettavaksi varsinkaan silloin, kun on keskusteltu omahoidon haasteista, Määttä kuvailee.
Alaikäisen hoito- ja huoltovastuu on aina huoltajalla. Jos vanhemmilla ei ole voimavaroja ja keinoja kohdata nuoren hätää, heidän on syytä hakea nuorelle apua. Haasteellisissa tilanteissa tarvitaan moniammatillista työotetta, koordinointia ja kokonaisvaltaista perheen huomioonottamista.
– Jos koulussa on ongelmia, yhteyttä voi ottaa kouluterveydenhoitajaan tai esimerkiksi koulukuraattoriin. Kouluterveydenhoitaja on avainasemassa koulupäivinä, jos syöminen ja insuliinin pistäminen eivät onnistu. Terveydenhoitaja vaihtuu usein, kun nuori siirtyy lukioon tai ammatilliseen koulutukseen. Hoitokontaktin jatkuminen tulee varmistaa, ja vanhempien on syytä olla tietoisia tilanteesta.
Määtän mukaan nuoret osaavat peittää ongelmansa, vaikka he eläisivät kovienkin taakkojen alla.
– Avuntarve voi olla huutava, kun tullaan noin 17 vuoden ikään. Minun työssäni yksi iso haaste on saada nuoren hätä ajoissa esiin. Jos tarvitaan psykiatrisen hoidon arviota, se käynnistyy oman kunnan nuorisopsykiatrian yksikössä, Määttä kertoo.
Apua voi hakea myös perheneuvolasta, jolla on käytössään erilaisia tukitoimia.
– Joskus nuoren tilanne voi huonontua nopeasti, jos insuliinihoito ei suju ja nuorelle kehittyy sairaalahoitoa vaativa ketoasidoosi eli happomyrkytys. Jos ketoasidoosit ovat toistuvia, avohuollon tukitoimien hyödyntäminen ja moniammatillinen työskentely voivat auttaa, niistä on hyviä kokemuksia, Määttä vinkkaa.
Ongelmista täytyy keskustella
Kun vanhemmilla ja isovanhemmilla on hätä oireilevasta nuoresta, muuta mahdollisuutta ei ole kuin keskustella siitä avoimesti. Tätä mieltä on Taysin nuorisopsykiatrian ylilääkäri Riittakerttu Kaltiala.
Ylilääkäri Kaltialan mukaan ei ole olemassa yhtä ohjekirjaa, jossa sanottaisiin, miten pitää toimia. Ihmisten toiveet ovat yksilöllisiä. Esimerkiksi masentunut nuori voi jälkeenpäin kertoa, että hän olisi toivonut tukea. Toinen taas kertoo halunneensa, että hänet olisi jätetty rauhaan.
– Aikuiset välttelevät hankalia puheenaiheita, koska pelkäävät nuoriaan tarpeettomasti. Kun vanhempia huolestuttaa jokin asia, siitä on avattava keskustelu nuoren kanssa. Jos nuori huutaa, että miksi kyselet, hänelle voi sanoa, että kyselen, koska olen vanhempasi ja olen sinusta huolissani.
Nuori kapinoi, koska hän tekee murrosiässä psyykkistä työtä irrottautuakseen vanhemmistaan ja löytääkseen oman identiteettinsä. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse hyväksyä.
– Nuoren ei tarvitse tätä kehitystehtävää läpikäydessään olla röyhkeä ja inhottava. Vanhemmat voivat edellyttää kohtuullista käytöstä. Nuorelle pitää sanoa, että tuntuu pahalta, kun sanot noin, Kaltiala opastaa.
Kun tilanne muuttuu huonommaksi
Vanhempien tuella on merkitystä erityisesti silloin, kun nuori alkaa saada paniikkikohtauksia. Heidän tehtävänsä on yrittää huolehtia siitä, ettei nuori ala vältellä kouluun menoa ja tilanteita, joissa kohtaus on tullut.
– Jos kyseessä on yksittäinen paniikkikohtaus stressitilanteessa, nuorelle pitää kertoa, että kyse ei ole vaarallisesta asiasta. Jo se voi auttaa, että nuori pystyy ottamaan tiedon vastaan. Jos nuorelle pääsee kehittymään pahoja pelkoja, psykiatrin tarjoama terapeuttinen apu on tarpeen, ja oireen kanssa voidaan joutua työskentelemään pitkään, Kaltiala tähdentää.
Jos puolestaan käy niin, että vanhempien voimavarat eivät riitä, kannattaa kääntyä lastensuojelun puoleen.
– Lastensuojelussa on avohuollon tukitoimia, jotka eivät tarkoita huostaanottoa. Perheet voivat saada tukea perheen vuorovaikutukseen, yhteisten pelisääntöjen rakentamiseen ja siihen, miten vanhemmat osaisivat ja jaksaisivat tukea nuorta. Näin voidaan tehdä ilman että syntyy lastensuojelun asiakkuus, Kaltiala toteaa.
HOT-terapia auttaa diabeetikkonuoria
Hyväksymis- ja omistautumisterapia (HOT) paransivat nuorten diabeetikoiden kokemaa elämänlaatua ja diabeteksen hoitoa lastenpsykologi Iina Alhon tekeillä olevassa väitöstutkimuksessa.
Myös nuorten psykologinen joustavuus koheni, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että nuori pystyy näkemään käyttäytymisensä seuraukset ja kykenee toimimaan hyvinvointinsa eteen. Nuoren tilanteen paraneminen vaikutti myönteisesti myös perheen ilmapiiriin ja vähensi vanhempien henkistä kuormitusta.
Alhon väitöstutkimuksen kohteena olivat 12–16-vuotiaat diabetesta sairastavat nuoret, jotka saivat tukea HOT-terapiasta. Työskentely tapahtui 5–6 hengen ryhmissä, ja tapaamiskertoja oli kahden viikon välein viisi.
– HOT-terapiassa omat tunteet opetellaan hyväksymään sellaisenaan, eikä ikäviäkään tunteita työnnetä syrjään. Jokainen osallistuja myös miettii, mitkä asiat ovat tärkeitä hänelle ja toimiiko hän niin, että hänen tärkeinä pitämänsä asiat voivat toteutua, Iina Alho kertoo.
Nuoret tekivät tapaamisissa muun muassa tehtäviä harjoituskirjasta, jonka Alho on koonnut Jyväskylän yliopistossa yhdessä ohjaajansa, psykologian professori Raimo Lappalaisen kanssa.
– Koska tutkimukseni tulokset ovat olleet myönteisiä, muuallakin on kiinnostuttu HOT-terapiaan perustuvasta ryhmätyöskentelystä. Harjoituskirja on siksi tarkoitus saada laajempaan käyttöön, Alho sanoo.
