Välipala koulussa kuuluu diabeetikolle

4275
Kuva: Annika Rauhala.

Teksti: Minna Kinnari

Osa diabeetikkolapsista ja -nuorista tarvitsee koulupäivän aikana välipalan. Tarve on yksilöllinen ja riippuu insuliinihoidon toteuttamistavasta. Välipalan saaminen näyttäisi sujuvan kouluissa hyvin.

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan Syödään ja opitaan yhdessä -kouluruokailusuositus pureutuu myös diabeetikon koulupäivän aikaiseen ruokailuun ja välipaloihin.

– Välipalaan liittyvät järjestelyt sovitaan aina lukuvuoden tai -kauden alussa kouluruokailusta ja oppilashuollosta vastaavan henkilön, vanhempien ja diabeetikkolapsen kanssa yhdessä. Lähtökohta on, että lapsi saa tarvitessaan välipalan koulusta, opetusneuvos Marjaana Manninen Opetushallituksesta kertoo. 

Manninen ei ole kuullut, että välipalan saamisessa kouluissa olisi ollut ongelmia. Diabetesliiton sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Laura Tuominen-Lozic näkee oikeudella välipalaan laajemmankin yhteyden.

– On tärkeää taata lapselle ja nuorelle perusopetukseen osallistuminen, ja välipalan saaminen tarvittaessa on osa tätä. Kyseessä on positiivinen erityiskohtelu, Tuominen-Lozic toteaa.

Välipala erityistilanteissa

Kouluruokailusuositus antaa selkeät välipalaohjeet myös hypoglykemiatilanteisiin, liikuntatunneille ja retkipäiville.

Suosituksen mukaan hypoglykemian hoitamista varten koulussa on välttämätöntä olla jotakin helposti nautittavaa hiilihydraattipitoista juotavaa tai syötävää. Yhteisessä palaverissa sovitaan, missä ne säilytetään, kuka ne toimittaa kouluun ja kuka niistä vastaa. Hypoglykemian hoitamiseen tarvittava juoma tai ruoka ei voi olla paikassa, josta se ei ole saatavilla kaikkina aikoina, kun diabeetikkolapsi on koulussa. Esimerkiksi ruokapalveluhenkilöstö saattaa lähteä pois töistä jo klo 13.

Useimmat diabeetikot tarvitsevat ylimääräistä syötävää liikuntatunneilla, ainakin kun liikuntaa on kaksi tuntia peräkkäin. Tarve riippuu tunnin ajankohdasta ja monista yksilöllisistä tekijöistä. Järjestelyt sovitaan lukukauden alussa pidettävässä palaverissa. 

Retkistä tulee aina ilmoittaa diabeetikkolapsen vanhemmille, jotta he osaavat antaa ohjeet insuliinihoidosta ja syömisestä. Koulusta järjestetään tarvittavat eväät. Eväitä on oltava niin paljon, että ne riittävät silloinkin, jos retkeltä paluu jostain syystä viivästyy ehkä paljonkin. Jos retki tehdään lähimaastoon ja siitä päätetään vasta samana päivänä, mukana olevan aikuisen on huolehdittava, että diabeetikkolapsella on riittävästi hypoglykemian ehkäisyyn ja hoitoon sopivaa syötävää.


”Mulla on vain positiivisia kokemuksia”

Välipalan saamisesta ja syömisestä koulussa on pääosin myönteisiä kokemuksia sosiaalisessa mediassa käydyn keskustelun perusteella. Joidenkin koululaisten mielestä välipalan syöminen saa tuntemaan, että on erilainen kuin muut. 

”Meillä on vain positiivisia kokemuksia ala- ja yläkoulusta sekä perusopetuksen jälkeisistä ammatillisista opinnoista. Aina on saanut välipalaa ja hypoeväitä.”

”Omat kokemukseni on ammattikoulusta. Jos oli tarvetta välipalalle, sain mennä koulun keittiöstä itse pyytämään. Yleensä tarjolla oli hedelmää/leipää ja mehua.”

”Omat kokemukset opiskellessa kansanopistolla ammattia oli tosi hyvät. Keittäjät aina kyseli tarvetta ja sain viikonlopuksi ja illaksi ylimääräisiä aterioita, vaikka ne eivät kuuluneet koulun normaaliin ruokailuun. Yövartija kävi tarvittaessa katsomassa yöllä ja toi mehua tai jonain kertana myös haki verensokerimittarin ensiavun kautta, kun omani hajosi.”

”Lääkärin lapulla sain itse välipalaa peruskoulussa, tosin en tykännyt käydä syömässä sitä, kun siitä tuli sellainen olo, että olen erilainen kun muut.”

”Sairastumisesta lähtien peruskoulu tarjosi välipalat. Ala-asteella välipala oli usein leipäviipale. Yläasteella sain hakea välipalaksi ja matalien sokerien yhteydessä keittiöstä pikkumehun. Olisivat hankkineet leipää tai muuta sellaista, mutta sanoin että mehu on ok. Lukioon mennessä olin luopunut vakituisista välipaloista, mutta tarvittaessa kävin keittiössä syömässä näkkileipää.”

”Välipalat jäi heti pois, kun inskat vaihtui erityyppisiin yläasteella.”

”Mun kokemukset on vuodesta 1995 alkaen, kun olin luokilla 3–9. Välitunnilla piti käydä keittiössä, pakko oli syödä, kun oli valmiiksi laitettu leipä ja hedelmä ja insuliini pistetty. En tykännyt syödä, monesti teki pahaakin, kun en aamuisin ollut tottunut syömään. Tähän päälle toiset koululaiset vielä kiusasivat ja haukkuivat, koska muut ei saaneet välipalaa. Toivottavasti enää ei ole tuollaista, kun insuliinitkin on erilaisia, on pumppuja ja muuta.”