Teksti: Marika Lehto
Diabetes vaikuttaa monin tavoin myös mielialaan, eikä edes ammattilaiselle ole aina helppoa arvioida, milloin kyse on masennuksesta. Esko Vauhkonen on tuntenut ärtymystä, syyllisyyttä ja pelkoa diabeteksen vuoksi.
Kun mikkeliläinen Esko Vauhkonen, 30, sairastui ykköstyypin diabetekseen, hän ei ottanut diagnoosia kovin raskaasti. Sinä keväänä seitsemättä luokkaa lopetteleva Vauhkonen oli vähitellen alkanut juoda paljon, ravata vessassa ja väsyä. Kesäkuun alussa hän oli niin huonossa kunnossa, ettei jaksanut tehdä enää mitään.
Viimeiset päivät ennen sairauden toteamista ovat muistoissa sumeita.
– Olimme viikonlopun perheystävien kanssa mökillä ja makasin koko ajan, hän muistelee.
Diagnoosi tuntui lopulta helpotukselta, koska terveyden heikkeneminen oli huolestuttanut häntä. Olo koheni heti, kun hoito alkoi.
Vauhkonen ei ymmärtänyt, miksi vanhemmat itkivät. Hän on käsittänyt vasta aikuisena, mitä diabetes merkitsee myös henkiselle jaksamiselle.
– Tämä on ollut valtavampi asia kuin mitä 14-vuotiaana tajusin. Silloin en ajatellut, että sairauden hoitaminen voisi välillä tuntua paskalta, Vauhkonen sanoo nyt.
Masennusta vai hoitoväsymystä?
– Eräs asiakkaani kuvaili, että diabetes on pikemminkin aivojen sairaus. Koko ajan pitää miettiä ja pohtia, ja epäonnistuminen tuntuu pahalta. Se oli mielestäni osuvasti kuvattu, Tampereen kaupungin Diabetesvastaanoton psykologi Kirsi Ikuli sanoo.
Esimerkiksi omahoidon jatkuvat vaateet, pelko omasta terveydentilasta tulevaisuudessa ja hoitosuhteen laatu voivat kuormittaa henkistä jaksamista merkittävästi. Lisäksi verensokeri ja mieliala vaikuttavat toisiinsa.
Useimmilla korkea verensokeri tuo mukanaan esimerkiksi väsymystä, ärtymystä ja keskittymisvaikeuksia. Mielialaa muuttavat myös liian matala verensokeri ja verensokerin vaihtelut.
Lähes kaikilla diabeetikoilla on jossain vaiheessa hoitoväsymystä. Sairaus voi aiheuttaa ahdistusta, vihaa ja surua senkin vuoksi, että diabetekseen voi joutua sopeutumaan aina uudelleen esimerkiksi elämäntilanteen tai terveydentilan muuttuessa.
Masennus on diabeetikoilla kaksi kertaa yleisempää kuin perusterveillä. Oireet voivat olla samanlaisia kuin diabetekseen sopeutuessa tai hoitoväsymyksen vallatessa mielen.
Edes ammattilaisen ei ole aina helppoa tietää, milloin diabeteksen sairastamiseen liittyvissä tunteissa ja ajatuksissa on kyse masennuksesta, hoitoväsymyksestä tai sairauteen sopeutumisesta. Diabeetikon itsensä kannalta ei ole edes tärkeintä osata heti sanoa, mistä on kyse. Tärkeintä on, että omaan huonoon oloon saa apua.
Ikuli kehottaa seuraamaan oireita ja niiden kestoa.
– On normaalia, että välillä ottaa päähän, kun on hoitanut itseään parhaansa mukaan ja verensokerit silti seilaavat. Mutta jos menee viikkoja niin, että sairautta ei oikein jaksaisi hoitaa tai että mikään muukaan ei elämässä kiinnosta, on hyvä havahtua ja ottaa asia puheeksi esimerkiksi hoitajan kanssa.
Lisäkuormittaja elämässä
Esko Vauhkonen ei ole koskaan ollut masentunut, mutta hän ymmärtää, miksi riski mielenterveyden ongelmiin on diabeetikoilla muita korkeampi.
– Tämä on tosi suuri lisäkuormittava tekijä elämässä, jos muut palikat eivät ole kunnossa, hän huomauttaa.
Vauhkosella diabetes tuntuu henkisessä jaksamisessa monin tavoin. Jos verensokeri on matala, hänestä tulee levoton ja pinna kiristyy.
– Reagoin pieneenkin vastoinkäymiseen heti ihan täysillä.
Matalan verensokerin oireet häviävät, kun verensokerin saa nousemaan lisähiilihydraatilla. Henkisesti vaikeampaa on hyväksyä se, etteivät verensokerit aina pysy tavoitteissa, vaikka olisi tehnyt parhaansa.
– Se on samanlaista pettymistä kuin missä tahansa, minkä voisi tehdä paremmin, ja mistä sitten syyttää itseään. Alkaa ärsyttää ja ahdistaa, Vauhkonen kuvailee.
Hän on tuntenut myös pelkoa diabeteksen vuoksi. Muutama vuosi sitten häneltä lähti kesken illanvieton taju, kun verensokeri laski liian alas, vaikka kaiken piti olla kunnossa. Jälkikäteen hän tajusi, että hän ei ollut syönyt päivällisellä, ennen musiikkitreenejä, kovin paljon hiilihydraatteja.
Tapaus painoi mieltä pitkään.
– Tajusin, etten ole kuolematon. Hoidin itseäni jonkin aikaa sen jälkeen todella tarkasti.
Diabetes on tuntunut henkisesti raskaalta taakalta myös silloin, kun elämässä on tapahtunut isoja asioita. Teininä Vauhkonen poti sydänsuruja. Aikuisena mieltä painoi läheisen ystävän vakava sairastuminen.
– Silloinkin oli laskettava hiilareita, vaikkei se kiinnostanut yhtään, hän toteaa.
Riittävän hyvä omahoito
Kirsi Ikuli korostaa diabetesta sairastavan jaksamisessa paitsi elämäntilanteeseen sopivaa omahoitoa myös hyväksymistä ja myötätuntoa itseä kohtaan.
Sairauden hoitaminen joka päivä ilman hetkenkään taukoa on raskasta. Silloin on mietittävä, mikä on riittävän hyvää omahoitoa juuri nyt, tässä elämäntilanteessa ja näillä voimavaroilla.
Aivan kuten Esko Vauhkosella, kaikkien diabeetikoiden elämässä tapahtuu muitakin asioita kuin diabetes. Yhteiselon löytäminen sairauden kanssa on sitä, että ihminen elää elämäänsä ja sairaus kulkee siinä mukana, joskus helpommin ja joskus nahkeammin.
– Jos esimerkiksi läheinen menehtyy, on selvää, että omahoitoon on silloin vähemmän voimavaroja. Olisi hyvä löytää itselleen riittävän hyvä omahoidon taso, jotta voisi illalla nukkumaan käydessä olla tyytyväinen siihen, miten on tänään pitänyt itsestään huolta, Ikuli sanoo.
Ilokin voi sotkea sokeritasapainon
Esko Vauhkosesta tuli syyskuussa isä. Kuvaavaa on, että onnellinenkin perhetapahtuma on heilauttanut suhdetta diabetekseen. Muutama päivä pojan syntymän jälkeen Vauhkosen verensokeri laski hetkeksi yllättävän matalalle ja pysytteli sitkeästi siinä.
– Lapsen syntymän jälkeisinä päivinä mikään, mitä olin siihen asti tiennyt diabeteksesta, ei pitänytkään paikkaansa, Vauhkonen naurahtaa.
Ennen kaikkea oma lapsi kuitenkin auttaa jaksamaan. Vauhkonen on muutamista raskaammista ajoista huolimatta halunnut aina hoitaa itseään hyvin ja nyt motivaatio on entistä korkeammalla.
Häntä suojelee hoitoväsymykseltä ja masennukselta myös mieleinen työ, harrastukset ja läheiset. Vaimo Johanna on sairaanhoitaja ja tukee aina. Parilla hyvällä ystävällä on diabetes, muut ymmärtävät ilmankin. Omat vanhemmat kannustavat edelleen.
Iso merkitys on sillä, että Vauhkosella on valoisa luonne. Vaikka diabetes on osoittautunut vaativammaksi kumppaniksi kuin hän 14-vuotiaana ajatteli, hän ei edelleenkään koe itseään varsinaisesti sairaaksi.
Diabeteksesta on ollut etuakin.
– Olen tietoisempi kehostani ja tunnistan esimerkiksi väsymyksen paremmin. Kuva: Paula Myöhänen
