Teksti: Riitta Ahonen
Maaottelutason jääpallo vaatii paljon nuorelta urheilijalta ja hänen lähimmiltään. Pikkulapsesta asti jääpalloa pelanneen Joonas Hiltusen isä toimii valmentajana ja äiti kannustaa kentän reunalla.
16-vuotiaalla torniolaisella Joonas Hiltusella oli viime talvena opettavainen kausi Haaparanta-Tornion miesten jääpallon edustusjoukkueessa. Muut HT-Bandyn pelaajat ovat 20–40-vuotiaita miehiä. Kaudella pelattiin Ruotsin toiseksi korkeinta sarjatasoa.
– Tämä vuosi on ollut Joonakselle henkisen kasvun paikka. Junioripeleissä hän on pärjännyt hyvin, eikä hänen ole tarvinnut taistella peliajasta. Miesten ympyröissä hän joutui istumaan penkillä, eikä peliaikaa annettu samoin kuin ennen. Mutta Joonas raivasi sieltä tiensä niin, että hän oli loppuajasta avauskokoonpanon mies, Joonaksen isä Pasi Hiltunen kertoo.
Hän toimii Joonaksen valmentajana niin seura- kuin maajoukkueessakin.
Vaikka HT-Bandy menetti sarjapaikkansa Ruotsissa, takana on myös voittoja ja hienoja kokemuksia. Hetkelliset tappiot eivät lannista 4-vuotiaasta asti jääpalloa pelannutta nuorta miestä.
– Vaikka sarjapaikan menetys tai muu tappio hetken ärsyttää, yön yli nukuttua tekee mieli taas treenaamaan, jotta seuraavalla kerralla menisi paremmin, Joonas Hiltunen sanoo.
Juniorimaajoukkueessa Joonas on pelannut jo monen vuoden ajan. Takana on 20 virallista maaottelua, joista on tullut yksi MM-hopea ja kaksi MM-pronssia. Suomen mestaruustasolla junioreissa on tullut yksi kulta torniolaisen jääpalloseuran ToPV:n väreissä ja yksi hopea torniolaisen jääpalloseura LRK:n paidassa.
Joonaksen tavoitteena on päästä lukion jälkeen pelaamaan Etelä-Ruotsiin ja tienaamaan pelaamisella. Ruotsissa parhaat pelaajat tienaavat noin 100 000 euroa vuodessa. Joonas pelaa puolustavaa keskikenttää ja puolustajaa.
Matalaan verensokeriin pitää varautua
Joonas sairastui diabetekseen vuonna 2013 ollessaan 12-vuotias. Hoitona on monipistoshoito: pumppuhoito ei oikein sovi, kun lajina on jääpallon kaltainen kontaktilaji.
Diabetes ei aiheuttanut katkosta pelaamiseen. Parisen viikkoa ennen diagnoosia Joonas oli loukannut pelissä törmäystilanteessa olkapäänsä, ja silloin pelaaminen oli jätettävä vähäksi aikaa. Aluksi luultiin, että Joonaksen kova väsymys ja jano johtui hänen syömistään kipulääkkeistä.
– Diabetesdiagnoosin jälkeen suurin muutos entiseen on se, että kun ennen menin vaan pelaamaan ja söin, kun oli nälkä, nyt minun on tarkkailtava verensokeria ja syötävä harkitusti. Välipalat ovat tärkeitä, Joonas summaa.
Hän sanoo uskaltavansa lähteä pelaamaan, kun verensokeri on 7,5–8,5 mmol/l.
– Pelipäivinä verensokeria on seurattava tavallista tarkemmin aamusta saakka. Ennen peliä syön proteiinipatukan ja mukana on myös proteiinirahkoja. Minulla on aina jotain naposteltavaa siltä varalta, että verensokeri lähtee laskemaan kesken pelin.
Joskus treenien aikana Joonaksen verensokeri on päässyt hiukan laskemaan, mutta tilanteesta on selvitty hiilihydraattipitoisen ruuan tai juoman avulla.
– Kotona verensokerini on joskus televisiota katsoessani laskenut tosi matalalle, enkä ole huomannut sitä ennen kuin on tullut vähän omituinen olo, Joonas mainitsee.
Sairauden alkuvaiheessa isä Pasi Hiltunen kävi kertomassa Joonaksen muille valmentajille poikansa diabeteksesta ja antoi ohjeita siitä, miten pojan verensokerin voi huomata olevan matalalla ja miten siinä tilanteessa pitää toimia.
Terveellinen ruoka kehittää myös fysiikkaa
Diabetes on pakottanut kiinnittämään enemmän huomiota terveelliseen ruokailuun. Viimeisen vuoden aikana Joonas on alkanut syödä ja elää kuin urheilijat.
– Terveellinen elämäntapa on kehittänyt Joonasta myös fyysisesti paremmin, kun proteiinit ja hiilihydraatit ovat suunnilleen oikeassa suhteessa. Kaikki niin sanottu roskaruoka on jäänyt pois ja tilalle on tullut puhdasta kotiruokaa. Hienoa on, että kunnossa pysyminen vaatii pysymisen myös erossa tupakasta ja alkoholista. Minun täytyy sanoa, että olen ylpeä Joonaksesta, Pasi Hiltunen toteaa.
Viime kaudella treenejä oli HT-Bandyn ja HSKT:n kanssa yhteensä 6–8 kertaa viikossa, ja viikonloppuisin oli pelejä. Harjoitusohjelmaan kuuluu lisäksi kuntosali ja omaehtoinen harjoittelu. Vapaapäiviä on kaudella vain yksi viikossa.
– Joonas on himotreenaaja. Välillä häntä täytyy muistuttaa, että hänen pitäisi olla enemmän kavereiden kanssa, isä nauraa.
Jo pikkupoikana pojalla oli sellainen palo jääpalloon, että vanhempien piti välillä pistää maila jäähylle. Siitä seurasi, että poika teki itse itselleen uuden jääpallomailan.
– Kyllä ne ilon hetket, kun onnistuu pelissä ja saa tehtyä maalin, tuovat lisäpotkua tähän harrastukseen. Treenaan voittoja ja menestystä varten, Joonas tiivistää.
Golf jäi, mutta jääpallo jatkuu
Joonas asuu vuoroviikoin äitinsä ja isänsä luona. Myös äiti on kuulunut alusta lähtien Joonaksen tukijoukkoihin ja kannustaa poikaansa kentän laidalla.
Joonas harrasti toissa kesään saakka myös golfia kilpatasolla ja kuului ikäluokassaan terävimpään kärkeen Suomessa. Hän suoritti Green Cardin jo 6-vuotiaana poikkeusluvalla, koska ei vielä osannut lukea. Kisamatkat suuntautuivat viime vuosina aina eteläiseen Suomeen.
– Toissa kesän lopussa minulla ei ollut enää yhtä kovaa poltetta lähteä etelään pelaamaan kuin aikaisemmin. Jääpallo vei voiton, ja golf jäi pois, Joonas sanoo.
Moni nuori lopettaa urheiluharrastuksen 15–16 ikävuoden paikkeilla. Joonas on juuri ohittanut sen iän. Isän mukaan on aika selvää, että Joonas jatkaa jääpalloharrastustaan nyt, kun hänellä on olemassa selvä tavoite siinä. Isän mielestä pojalla on nyt hyvät mahdollisuudet pysyä urheilun parissa.
Isä on itsekin joskus harrastanut jääpalloa, ja Joonaksen setä Pekka Hiltunen on pelannut jääpalloa A-maajoukkueessa. He ovat vahvasti vaikuttaneet pojan kiinnostukseen lajia kohtaan. Kun Torniossa ei muutama vuosi sitten ollut seuraa, Joonas kävi muutaman muun pelikaverin kanssa Oulussa pelaamassa jääpalloa. Matkaa kertyi edestakaisin noin 270 kilometriä. Perheet vuokrasivat minibussin, ja kerran viikossa ajeltiin Ouluun.
Ensin koulu päätökseen
Nyt Joonaksen on käytävä lukio loppuun ja katsottava sitten, onko kykyjä jatkaa jääpalloa ammattilaisena. Yläkoulun keskiarvo oli Joonaksella 8,9, joten pelaaminen ei ainakaan ole haitannut koulunkäyntiä.
Lukiossa Joonas valitsi pitkän matematiikan, fysiikan ja ruotsin. Niillä voisi päästä moneenkin paikkaan opiskelemaan, jos ammattiurheilu ei enää myöhemmin kiinnosta.
– Tällä hetkellä toinen kiinnostava vaihtoehto on fysioterapeutiksi opiskeleminen. Mutta jääpallo on se ehdoton ykkönen, Joonas paljastaa.
Tulevalla kaudella hän todennäköisesti tulee pelaamaan Ruotsin divisioona ykkösessä pelaavassa haaparantalaisessa HSKT-joukkueessa. Valmentaja on ruotsinkielinen, joten hyödyllinen ruotsin kielen taito kehittyy samalla kuin pelitaito.
