Olen usein lukenut lehdistä, että ykköstyypin diabeetikot eivät pääse tavoiteltuun hoitotasapainoon. Poikani hoito on saanut minut miettimään, onko syy ehkä lääkäreiden osaamisessa?
Poikani sairastui diabetekseen 10-vuotiaana kymmenen vuotta sitten. Hoidon aloituksen jälkeen hänet siirrettiin aluesairaalan lastenpolillle. Kaikki sujui hyvin: poika mittasi tunnollisesti verensokereitaan ja merkitsi jokaisen arvon vihkoon. HbA1C pysytteli seiskan tienoilla, useimmiten vähän alle.
Kun poika halusi aloittaa autokoulun, lastenlääkäri totesi, että hän ei voi puoltaa ajokorttia, koska pojan verensokeri on seurantavihkon mukaan ollut keskimäärin kerran viikossa alle 4 mmol/l. Sinä päivänä 17-vuotiaani tuli itkien kotiin ja päästi ilmoille kaikki mahdolliset voimasanat.
Tuon käynnin jälkeen poika siirtyi hoitoon aikuispuolelle, koska yhteistyö lastenlääkärin kanssa kävi mahdottomaksi.
Jokainen vähänkään diabeteksen hoitoa tunteva lääkäri tietää, että pyrittäessä hyvään hoitotasapainoon satunnaisia matalia verensokeriarvoja ei voi välttää. Yksi matala arvo viikossa ei ole mikään syy evätä ajokorttia, varsinkaan kun vakavaa hyoglykemiaa tai sokkia pojalla ei ole koskaan ollut.
Pidimme perheneuvottelun jossa sovimme, että poika ei enää merkitse mahdollisia matalia verensokeriarvoja vihkoon. Voi toki kysyä, mitä järkeä siinä on.
Poika sai lopulta ajokortin ja muutti kaksi vuotta sitten opintojen perässä suurempaan kaupunkiin. Hoitopaikka oli keskussairaalassa, jossa uusi lääkäri katsoi insuliinipumpun basaalin asetuksia ja totesi, että suhde basaalin ja bolusten välillä on väärä. Välittämättä lainkaan kotona vuosikausia tehdyistä verensokerinmittauksista, basaalin säätämisistä ja erittäin hyvästä hoitotasapainosta hän laski dramaattisesti basaalin määrää.
Nyt pojan HbA1C on liki 9 prosenttia, koska verensokeri on jatkuvasti korkea. Poika on yrittänyt selittää lääkärille ongelmaa ja sanonut olevansa huolissaan lisäsairauksien riskistä, mutta lääkäri ei muuta kantaansa. Lääkäri ei huomioinut pojan laihtumistakaan: korkeiden verensokereiden vuoksi hän ei saanut kunnolla edes syötyä.
Jatkuvan verensokerin seurannan eli sensoroinnin tulostetuista käyristä näkyy, että pojan verensokeri on joka yö välillä 14–16 mmol/l. Lääkäri ei silti suostu muuttamaan basaalia. Mietimme, kannattaisiko pumppuun ohjelmoida korkeampi basaalitaso ja lisäksi feikkibasaali lääkärikäyntejä varten. Jälleen herää kysymys: mitä järkeä?
Lääkäri ei joudu vastuuseen mahdollisista lisäsairauksista, eikä myöskään kärsimään niistä itse. Häntä huolettavat vain liian matalat arvot.
Ymmärtäväinen keskussairaalan hoitaja neuvoi meitä vaihtamaan lääkäriä. Mutta mistä löytyisi hyvä diabeteslääkäri, emme ole vielä tavanneet sellaista. •
Epätoivoinen äiti
