Teksti: Eeva Mehto
Taina West ei vuosikausiin piitannut sairauksistaan. Nyt hän on lopettanut tupakoinnin ja alkoholin käytön ja hoitaa diabetestaan liikunnalla, lääkkeillä sekä entistä terveellisemmällä ruokavaliolla. Niin ja naurulla.
Taina West tuli Aune-sketsihahmonsa kanssa koko Suomen kansan tietoisuuteen 80-luvun lopulla. Hahmo kehittyi sattumalta, kun YLEn viihdesarjalle, Suomen hovi kaivattiin juontajaa. Suorasanainen ja kärjekäsluonteinen Aune herätti laajalti ihastusta mutta myös suunnatonta vihastusta.
Aune sai jopa tappouhkauksia. Kansa luuli Aunen olevan oikea ihminen.
– Erityisesti taksinkuljettajat vihasivat Aunea. Iltalehti jopa valitsi Aunen vuoden vihatuimmaksi ihmiseksi. Mediamaailma oli tuolloin varsin erilainen kuin nyt. Siksi kukaan ei oikein ymmärtänyt, että Aune oli sketsihahmo. Aune antoi jopa lehtihaastatteluja, Taina West muistelee.
Westillä on ollut vuosia diabetes, mutta suurpiirteisenä ihmisenä hän ei muista, saiko tietää sairastumisestaan 10 vai 15 vuotta sitten.
– En hoitanut sairauksiani mitenkään, vaikka edesmenneellä äidilläni oli myös diabetes, hän tunnustaa.
Vasta viitisen vuotta sitten hän havahtui ottamaan sairautensa vakavasti. Diabeteslääkäri Timo Valle sai potilaansa ymmärtämään tilanteen vakavuuden.
– Valle on no nonsense- tyyppi, eli ei höpötä turhaan. Kun verenpainelääkkeeni olivat loppuneet, enkä saanut aikaiseksi hankkia uutta reseptiä, oli yläpaine yhtäkkiä 240 ja alapaine 180. Silloin aloin huolestua.
– Olin ollut hirveän väsynyt ja päänsärky vaivasi. Minulla on ollut migreenitaipumus, mutta nyt päänsäryt olivat erilaisia. Myös verensokeriarvot olivat korkeat. Sen sijaan kolesterolit olivat kohdillaan, West kuvailee.
Terveysremontti
Kun Taina West alkoi hoitaa itseään, ensimmäisenä jäivät tupakanpoltto ja alkoholinkäyttö. Seuraavana oli vuorossa ruokavalion muokkaaminen terveellisempään suuntaan.
– Poltin aikoinani kuin mielipuoli. Lopetin ja aloitin taas uudestaan, kunnes huomasin, etten voi polttaa yhtäkään savuketta sortumatta. Olen addiktioluonne. Tupakka on minulle kuin viina alkoholistille.
Alkoholi jäi pois pitkien antibioottikuurien takia, sillä lääkkeet eivät sopineet alkoholin kanssa.
– Alkoholi ei yksinkertaisesti enää maistunut. Aluksi se oli hämmentävää, mutta nyt olen tyytyväinen. Pitää vain löytää uusia terveellisempiä nautintoja entisten tilalle.
– Sitten päätin, etten osta enää mitään sokerituotteita. Rakastan lakritsia ja salmiakkia. Tiedän hyvin, että ne nostavat myös verenpainetta. Onneksi rakastan myös hedelmiä. Sen sijaan vihannekset ovat vaikeita. En ymmärrä, miksi en pidä niistä, West miettii.
Hän tekee itse ruokaa, eikä harrasta usein ravintolasyömistä. Kun tekee itse ruokansa, voi tarkkaan suunnitella ja seurata, mitä ainesosia oma ruokavalio sisältää.
– Osaan tehdä hyvää ruokaa. Valmistan aika paljon kalaa. Mutta napostelu on heikkouteni, hän toteaa.
Taina West kertoo hoitavansa diabetestaan tableteilla, liikunnalla ja ruokavaliolla. Seuraavaksi hän sanoo jotain yllättävää:
– Rakastan muuten sanaa diabetes.
Eroon kivuista
Taina Westiltä on leikattu nilkat, polvet ja toinen olkapää. Polvileikkauksen jälkeen lihakset oli saatava kuntoon. Ensin oli vuorossa vesijuoksu ja myöhemmin kuntosaliharjoitukset. Nykyään hän fillaroi paljon.
– Nyt minut on syynätty perin pohjin, sillä kun polveni leikattiin ja jouduin syömään leikkausten jälkeisten komplikaatioiden takia hirveät määrät eri lääkkeitä, veriarvojani mitattiin jatkuvasti, hän mainitsee.
Kuntosalilla West käy ystävänsä, näyttelijä Leena Uotilan kanssa. Elämä ilman jatkuvia kipuja on ihanaa.
– Elämänarvoni ovat muuttuneet. Nyt mittaan elämässä kaikkea siihen, sattuuko vai ei. Kuntosaliliikuntakin on nastaa kun mihinkään ei satu. Leikattu käsi ei vain nouse tarpeeksi ylös. Siksi en voi pelata sulkapalloa. Siitä tykkäsin jo lapsena.
Hän arvelee, että kivut vaikuttivat psyykeenkin.
– Niitä oli vain pakko sietää. Sisareni sanoi, että hän oppi näkemään silmistäni, milloin mitäkin asioita kannattaa ottaa esille. Kivut olivat niin kovat.
Oma uimaseura
Taina Westillä, Raila Leppäkoskella, Laura Jäntillä, Leena Uotilalla ja Marja Packalenilla on myös uimaseura, joka kokoontuu yleensä Helsingin Mäkelänrinteen uimahallissa. Nyt hallin ollessa kiinni ystävykset uivat vaihtelevasti eri halleissa. Kesäisin West ui meressä.
Lapsena Taina oli hevostyttö, ratsasti, fillaroi ja harrasti lukemista. Siihen maailman aikaan lapset leikkivät luonnostaan liikkuen, eikä liikuntaa erityisesti harrastettu. Viihde-elektroniikasta ei tuolloin vielä edes haaveiltu.
– Tehtiin pihalla majoja, lumilinnoja ja leikittiin erilaisia pihaleikkejä. Hypättiin narua ja ruutua. Liikunta oli hauskaa leikkiä. Viideltä oli aina ruoka, jonka jälkeen sai vielä mennä ulos.
– Itse asiassa leikin ulkona vielä 13–14-vuotiaana. Kun leikit loppuivat, loppui myös liikunta, West muistaa.
Hän viihtyi koulussa, etenkin lukiossa.
– Koulussa oli tosi nastaa. Meillä oli hyvä luokka. Tykkäsin erityisesti historiasta, englannista ja äidinkielestä.
Valitettavasti koulun terveyskasvatus ei ollut aina kannustavaa.
– Koululiikunta ei innostanut liikkumaan, ja kotitalousopetus oli kaoottista. Muistan vieläkin muutamia ruokia, joita tehtiin. Yksi oli se hirvittävä sipatti, eli siansiivuja maitovalkokastikkeessa.
Sanatyöläinen
Taina West lukee paljon ja kaikkea mahdollista kirjallisuutta. Kun polvien leikkaus epäonnistui ja toipumiseen meni aikaa, West vietti sairaalassa pitkiä aikoja, ja silloin ei edes lukeminen maistunut.
– Sairaala on lamaannuttava paikka, jossa elämä muuttuu apaattiseksi, hän toteaa.
West on vapaa toimittaja ja käsikirjoittaja. Hän on pitkän uransa aikana kirjoittanut kirjoja ja kolumneja, käsikirjoittanut viihdeohjelmia ja opettanut journalistiikkaa.
Tällä hetkellä hän tekee muun muassa Jukka Puotilan kanssa Jukka Puotila -iltoja. Valmisteilla on myös Annina Holmbergin ja Olli Löytyn kanssa kirja Valamosta, jossa kuvaillaan Valamon arkea ja sitä, mitä muuta luostarissa tehdään kuin rukoillaan. Lisäksi suunnitteilla on projekteja, jotka ovat vielä sen verran vaiheessa, että niistä ei voi puhua.
– Valamo-kiinnostus lähtee siitä, että olen ortodoksi. Pyrin myös käymään palveluksissa, sillä ne rauhoittavat ja ovat hienoja. Minua rauhoittaa ajattomuus, joka vallitsee ortodoksisessa kirkossa. Se ei yritä olla tässä ajassa. Ja ortodoksimusiikki on jumalattoman kaunista, West kehuu.
Organisaatiokauhu
Friilanseriksi Taina West jäi, sillä hän ei voi sietää byrokratiaa.
– Minun on vaikea olla organisaatioissa. Kokouksissa minulla on ehdoton maksimi 45 minuuttia. Sen jälkeen alan suunnilleen heittämään lennokkeja.
– Sen olen oppinut, että elämä on mielenkiintoista, jos antaa ihmisten olla sellaisia kuin ovat. Se ei tarkoita sitä, ettenkö yrittäisi vaikuttaa asioihin. On mielenkiintoista tutkia maailmaa ja miettiä ilmiöiden syitä ja selityksiä.
Kun Taina West teki muinoin Ylelle sarjaa Karjalainen heinäkuu, hän haastatteli ohjelmassaan muun muassa professori Matti Klingeä, joka tuntee hyvin Karjalan historian.
– Matti Klinge on hieno tyyppi, tykkään hänen päiväkirjoistaan. Klingen kanssa en tietenkään ole tehnyt sinunkauppoja. Olin ilahtunut, kun hän kysyi: oletteko opiskellut yliopistossa? Vastasin heti innoissani, että juu olen, Tampereen yliopistossa.
– Klinge oli vähän aikaa hiljaa ja sanoi sitten: “ Siis ette.” Se oli ihanaa. Minua nauratti. Klinge itse on käynyt Helsingin keisarillisen yliopiston.
West sanoo olevansa optimistinen ihminen.
– Välillä tulee silti masennus- ja ahdistuskausia, mutta ajattelen, että nekin kuuluvat elämään. Voin huonosti, ellen saa nauraa päivittäin. Tarvitsen myös ei voi olla totta -ajatuksia. Onneksi maailma jaksaa jatkuvasti hämmästyttää.
Yksi Taina Westin takuuvarma ihmetyksen aihe on rikkaiden halu saada aina vain lisää rahaa. Tällä hetkellä West työstää Kansallisteatteriin monologinäytelmää köyhyydestä.
Taina Westin liikunnallinen haave on päästä vaeltamaan Skotlannin nummille. Nummimaisemat ovat kuulemma erityisen rauhoittavia. •
