Teksti: Eeva Mehto
Valitettava totuus on, että suomalaiset kuuluvat kosketusta välttelevään kulttuuriin. Antropologi, filosofian tohtori Taina Kinnunen tarjoaa lukijoille otteita suomalaisesta kosketuskulttuurista kirjassaan Vahvat yksin, heikot sylityksin.
”Nämä ihmiset tekevät kuolemaa.” Niin elottomilta ja eristyneiltä oululaiset näyttivät Taina Kinnusen ulkomaisen lääkäriystävän mielestä.
Kinnunen sanoo olevansa kotoisin todennäköisesti maailman kosketuskammoisimmalta seudulta, Pohjois-Pohjanmaalta. Perheessä ja suvussa ei halailtu, hyvä jos puhuttiin, hän kirjoittaa.
Kinnunen alkoi pohtia kosketuksen merkitystä kulttuurissamme ja elämänhistoriassamme sekä sitä, kuinka kosketus ja sen puute kirjautuvat ruumiiseemme. Samalla hän on pohtinut omaa kosketushistoriaansa ja oman sukunsa eri sukupolvien kosketushistoriaa.
Ei helppo elämä
Taina Kinnunen on 51-vuotias lapseton nainen, nelilapsisen perheen esikoinen. Perheen kuopus menehtyi nuorena.
– En edes nuorempana halunnut hirveästi lasta. Yksi syy lapsettomuuteeni on luultavasti jonkinlainen sisäinen epävarmuus siitä, osaanko varmasti rakastaa riittävästi, Kinnunen paljastaa.
Lapsuudessa hänelle tärkeä ihminen oli hänen äitinsä äiti.
– Sain häneltä täysin ehdotonta rakkautta. Ajattelen, että se on kantanut minua, vaikka valitettavasti menetin hänet jo 14-vuotiaana.
– Koin, että minun on pakko käsitellä kirjassani myös omakohtaisia kokemuksia, sillä antropologiassa on sellainen ajatus, että meidän täytyy tuoda myös oma suhteemme tutkimusaiheeseen, Taina Kinnunen avaa kirjansa taustoja.
– Elämäni ei ole ollut erikoisen helppoa, mutta olen tehnyt paljon töitä itseni kanssa. Olen käynyt terapiassa ja tavannut sekä hyviä että vähemmän hyviä terapeutteja, hän lisää.
Kinnusen mukaan meidän kulttuurissamme on hyvin vahvana ajatus, että ketään ei saa syyllistää.
– Mielestäni asioiden rehellinen käsittely ei tarkoita syyttämistä. Päinvastoin, kirjani kertoo kulttuurista, jossa me olemme kasvaneet ja sen vaikutuksesta meihin, hän määrittelee.
Vain hoivattu osaa hoivata
Yhdysvaltalainen psykologi Harry Harlow aloitti 1950-luvulla tutkimukset kosketuksen elintärkeästä merkityksestä. Harlow ja hänen tutkimusryhmänsä panivat merkille, että emotta kasvaneet apinan poikaset eivät kyenneet vuorostaan hoivaamaan omia poikasiaan.
Harlowin oppilaan, Stephen Suomen apinakokeet taas todistivat, että syntymäarat apinanpoikaset kehittyivät koko laumansa älykkäimmiksi ja sosiaalisesti kyvykkäimmiksi yksilöiksi ja laumansa johtajiksi, jos nämä pääsivät taidokkaiden hoivaajaemojen hoivattaviksi.
Kun arkaa poikasta autetaan vähentämällä tämän ahdistusta halaamalla ja koskettamalla, arkuus jalostuu kyvykkyydeksi huomioida ympäristöä erityisen tarkasti. Siihen hyvä johtajuuskin perustuu, lasten psykiatri Jukka Mäkelä sanoo Kinnusen kirjassa.
Hoiva ja hellivä kosketus ovat lapsen terveyden kannalta yhtä tärkeitä kuin ruoka ja lämpö.
Kosketuksen merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille on tieteellistä näyttöä kaikissa ikäkausissa. Esimerkiksi parisuhde voi antaa ihmiselle toisen mahdollisuuden kiintyä ja korjata lapsuuden puutteita ja vaurioita. Vaikka hyvä kosketus voi nostaa pintaan kipeitä kokemuksia, niitä uskaltaa ehkä surra turvallisessa ja hyvässä parisuhteessa.
Ota lapsi lähellesi
Lastenpsykiatri Jukka Mäkelää kauhistuttaa kulttuurissamme vanhempien ja vastasyntyneiden lasten välinen vähäinen kosketus. Sen sijaan, että lasta kuljetetaan vaunuissa, sekä äidin että isän tulisi kantaa lasta lähellään. Tiivis kosketus lapseen nostaa kehon prolaktiini- ja oksitosiinitasoja, jotka kehittävät myös miestä huolehtivammaksi isäksi.
Mäkelän mielestä on myös käsittämätöntä, että pienet lapset nukkuvat yksin. Vanhempia ei vieläkään rohkaista hellimään lapsiaan riittävästi, vaikka vanhempien ja lasten välistä kiintymyssuhdeteoriaa on kehitetty ja tutkittu jo vuosikymmeniä. Mäkelä muistuttaa, että mitkään muut nisäkkäät kuin ihminen eivät jätä poikasiaan yksin nukkumaan, sillä poikaselle on aivan luonnollista olla kauhuissaan, kun se yöllä huomaa olevansa erossa emostaan.
Kiintymyssuhdeteorian näkökulmasta voidaan ymmärtää, että lasta ei osata pitää sylissä, ellei itsellä ole siitä kokemusta.
Tunnekylmyyden perinne
Arvostettu arkkiatri ja lastenlääkäri Arvo Ylppö opasti aikanaan äitejä imettämään ja ottamaan lapsiaan syliin vain neljän tunnin välein. Muut ajat lasten tuli antaa vaikka huutaa yksin. Huuto vain vahvistaa keuhkoja, Ylppö valisti.
Vanhemmille on myös uskoteltu pitkään, että jos lapsen itkuun aina vastataan, lapsesta kasvaa hoivan- ja huomionkipeä tyranni. Nykytietämyksen mukaan asia on pikemminkin päinvastoin.
Tunnekylmyydestä kasvoi pikkuhiljaa Suomen kovissa elinoloissa hyve ja sopiva käyttäytymismalli varsinkin miehille. Näin myös sodan käyneet sukupolvet kasvatettiin urheasti vaikenemaan rankoista sotakokemuksistaan.
Kinnunen on pannut merkille, että alkoholismin, parisuhdeväkivallan, koululaisten pahoinvoinnin, yksinäisyyden, työpaikkakiusaamisen ja joukkosurmien Suomessa ihmisillä on voimakas kaipuu läheisyyteen ja välittämiseen. Se näkyy muun muassa siinä, kuinka paljon suomalaiset tekevät vapaaehtoistyötä, hoivaavat eläimiä ja halaavat Äiti Ammaa.
Yhteys väkivaltaan ja kansansairauksiin
On surkuhupaisaa, että kosketusta kaipaavat ihmiset jonottavat tuntikausia saadakseen levätä hetken Äiti Amman sylissä, kun moni ei uskalla lainkaan koskettaa omia perheenjäseniään.
Tunnekylmyyden lisäksi Suomessa kärsitään paljon eritasoisesta väkivallasta. Ruotsi oli ensimmäinen maa maailmassa, joka kielsi lailla lasten ruumiillisen kurituksen vuonna 1979. Suomessa laki hyväksyttiin 1981, mutta lasten pahoinpitely ei siihen loppunut.
Suomi kuuluu valitettavasti maihin, joissa siedetään muun muassa parisuhdeväkivaltaa. Mäkelä uskoo, että myös suomalaisten väkivaltaisuus liittyy kosketusta välttelevään perinteeseemme. Päihteistä, monenlaisesta riippuvuuskäyttäytymisestä ja pornosta haetaan korviketta hoivan ja kosketuksen puutteesta johtuvaan syvään yksinäisyyteen teknologisoituneessa maailmassa.
Suomessa puhutaan paljon terveellisen ruokavalion ja liikunnan merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille. Kosketuksen ja hoivan merkitys on jäänyt vahvasti paitsioon, vaikka kosketuksen puutteella voi myös olla suora yhteys kansantauteihimme, sydän- ja verisuonitauteihin sekä masennukseen.
Psykoanalyytikko Susan Orbach onkin oikeutetusti ihmetellyt, miksi perinteisessä psykoanalyysissa ja psykoterapiassa vältetään aktiivisesti fyysistä kosketusta, siitä huolimatta, että kosketuksella tiedetään olevan ihmistä rauhoittava voima.
Itselleen ei kannata olla liian ankara
Taina Kinnunen on aina rakastanut ja halunnut hoivata eläimiä. Tuorein perheenjäsen on hänen edesmenneen afgaanivinttikoiransa lapsenlapsi.
– Liikun paljon, käyn jumpassa ja kävelen. Koiran kanssa tulee liikuttua vielä enemmän. Syön suhteellisen terveellisesti. Vältän kovia rasvoja, valkoisia jauhoja ja sokereita, mutta on minulla myös paheita. Poltan kaksi tupakkaa päivässä, se on pinttynyt tapa. Pidän myös hyvästä viinistä.
– Minun juttuni ei ole selvitä elämästä sellaisena sankarina, joka ei ikinä sorru mihinkään, Kinnunen sanoo.
Eläimet, luonto ja liikunta antavat hänelle voimaa. Kun kaupungin ja ihmisten äänet häipyvät, hän kuulee luonnon äänen. Se rentouttaa.
– Vaikka työ jota teen, on tavallaan kutsumustyötäni, olen jo tehnyt ja nähnyt aika paljon. Työ ei ole enää kaikki kaikessa. En ole liikaa kiinni ulkoisessa arvonannossa. Voisin työskennellä vielä vaikka luonnon tai eläinten parissa. Voisin perustaa vaikka koirien päiväkodin.
– Ennen yliopistouraa luulin, että minusta tulee jonkin sortin taiteilija, mutta se on jäänyt. Nyt haluan alkaa harrastaa käsitöitä.
– Ajattelen, ettei kannata olla liian ankara itselleen, eikä ottaa itseään liian vakavasti. Jos ottaa itsensä liian vakavasti, ollaan kohta sydänkohtauksen partaalla.
Juttu on ilmestynyt Diabetes-lehdessä 2/2014.
