Sokeritauti, diabetes – sokeritautinen, diabeetikko – vai jotain muuta?

Kuva: Janne ViinanenIlmaisu ”sotien jälkeen” ei enää ole tuttu läheskään kaikille niin sanotuille kantasuomalaisille, saati uussuomalaisille. Kuitenkin juuri silloin eli toisen maailmansodan jälkeen maahamme syntyi vireää kansalaistoimintaa erilaisten epäkohtien poistamiseksi ja hankaliin tilanteisiin joutuneiden ihmisten elämän helpottamiseksi.

Sokeritauti – kuten vielä 1940-luvun lopulla yleisesti sanottiin – alkoi yleistyä, ja suurin este sen hoitamiselle oli vähävaraisuus insuliinin hinnan tuntuvasti noustessa. Ei ihme, että sokeritautia sairastavat läheisineen huolestuivat ja alkoivat viritellä yhdistystoimintaa tukalan tilanteensa korjaamiseksi. Ensimmäinen sokeritautisten yhdistys perustettiinkin 1948. Sen kotipaikka oli Helsinki mutta toimialue aluksi koko maa.

Mielenkiintoista on, että tienraivaajayhdistyksen jo vuonna 1949 perustama julkaisu sai nimekseen kansainvälisen nimen Diabetes. Kenties yksi syy oli artikkelien kääntäminen eri puolilla maailmaa ilmestyneistä sisarjulkaisuista. Oltiin osa diabeteslehtiperhettä.

Sokeritauti-sana alkoi vuosien myötä tuntua vanhahtavalta, ja varmaan hoidon kehittyminen teki tehtävänsä: tultiin vakuuttuneiksi siitä, että hyvin hoidettuna sokeritautia sairastava ei ole ollenkaan sairas, vaan hänellä on – neutraalimmin – diabetes.

Toukokuussa 1955 Tampereella perustettiin Sokeritautisten liitto, jonka jäseninä oli tuolloin puolisen tusinaa sokeritautiyhdistystä. Sokeritautiliitto-nimi päätettiin ottaa käyttöön1957 ja Suomen Diabetesliitto 1975.

Vielä pari vuosikymmentä sitten monet lääkärit ja toimittajat suosivat selvästi suomenkielistä sokeritauti-termiä, mutta Diabetesliiton viestinnässä diabetes on ollut poikkeuksetta käytössä jo nelisenkymmentä vuotta.

Nyt tuntuu olevan vuorossa keskustelu siitä, puhutaanko diabeetikoista vai diabetesta sairastavista vai henkilöistä, joilla on diabetes. Jos käytämme diabeetikko-sanaa, onko se merkki kapeasta näkemyksestä: ihminen on vain sairautensa?

Viestijän näkökulmasta kyse on ennen muuta tekstin sujuvuudesta. Monissa kielissä on todella näppäriä vaihtoehtoja ”diabeetikko”-termille, mutta suomen kielessä joudutaan melkoisen monimutkaisiin rakenteisiin, jos ja kun tuota sanaa ruvetaan aktiivisesti välttelemään.

Nuorten diabetesyhdistys ennätti jo facebookissa kysellä yhteisöönsä kuuluvilta mielipidettä nimityksistä. Tuossa porukassa diabeetikko-sana oli mutkaton tapa kuvata yhtä osaa itsestä.

Mitä mieltä sinä olet? Oletko diabeetikko, diabetesta sairastava vai oletko henkilö, jolla on diabetes?

Tarja Sampo

60_logo

 

4 KOMMENTIT

  1. Mielestäni diabeetikko on hyvä nimike. Piti lukea oikein useampaan kertaa tuo pääkirjoituksen kohta: ”Jos käytämme diabeetikko-sanaa, onko se merkki kapeasta näkemyksestä: ihminen on vain sairautensa?”
    Tätä kommenttia kirjoittaessani luin sen vielä pari kertaa ja nyt tunnustan: En ymmärrä tuota lausetta vieläkään!
    Onko diabetes vienyt minulta viimeisenkin älyn? Onko diabetes iskenyt edellämainitulla tavalla päätoimittajaan? Mistä oikein on kysymys tuossa lauseessa?
    Me, minä muiden mukana, elämme nykypäivää. 2000-luvulla on turha ”jahkailla” sokeritauti-aikaa muuten kuin historian tuntemuksen osalta.
    Onnea ja menestystä kuuskymppiselle liitolle. Olen ylpeä Sinusta, olen saanut Sinun ansiosta uudelleen kiinni elämän syrjästä.

    • Lämmin kiitos palautteesta ja onnitteluista.
      Diabeetikko-sanan vierastamista on alkanut esiintyä niiden joukossa, jotka ammatikseen tekevät töitä ihmisten parissa, joilla on diabetes. Heidän ajatuksistaan esimerkki: diabeetikko-sana tuntuu kokonaisvaltaiselta määrittelyltä, ikään kuin diabetes olisi ominaisuutena ykkössijalla ennen muita ihmisyyteen liittyviä puolia.
      Itse olen vahvasti sekakäyttäjä, sana ja ilmaisu tilanteen mukaan. Sokeritauti ja -tautinen, hmm. Eilen eräässä tilaisuudessa kuulin sokeritauti-sanaa käytettävän pitkästä, pitkästä aikaa. Sille tielle emme liiton viestinnässä tietenkään palaa.

  2. Olen diabeetikko, erityisesti hoitohenkilökunnalle. Tärkeintä ei ole sana, vaan se, miten se sanotaan. Arvot ja arvottaminen, tutun tai tuntemattoman ihmisen kunnioitus tai kunnioittamattomuus tulee ilmi tavasta sanoa sana sekä läsnäolosta – ei sanasta itsestään. Sokeritauti-sanakin lipsahtelee huuliltani aina välillä, koska olen sairastunut silloin kun se oli yleisessä käytössä.

    Mutta kun eräänä yönä tk-päivystyksen mennessä kiinni minut siirrettiin odottelemaan tuloksia toisaalle ja minulta kysyttiin, olenko ”se umppariepäily”, vastasin että ”en kun olen Piia”. Ensinnäkään en tiennyt olevani umppariepäilty ja toisekseen kysyjän sävy ja olemus paljasti hänen kiinnostuksen tasonsa.

  3. Minulla ei ole koskaan sokeritautia, koska en sairasta vaan elän. Minulla on diabetes, se on elämänkumppani.

Vastaa käyttäjälle DM1 Peruuta vastaus

Please enter your comment!
Please enter your name here