Keho&Mieli

Puoli tuntia päivässä – vaikka pätkissä

Yhdysvalloista kantautuu hyviä uutisia, sillä uusimman tutkimustiedon mukaan jo parin minuutin liikuntahetkillä on myönteisiä terveysvaikutuksia, jos päivän aikana tulee liikuttua yhteensä puolisen tuntia. - Lyhyistä liikuntapätkistä on hyötyä etenkin niille, jotka eivät muuten juuri liiku, Diabetesliiton liikuntasuunnittelija, fysioterapeutti Eira Taulaniemi sanoo.

Hei, me liikutaan!

Jotta liikunnasta tulisi pysyvä harrastus, sen pitää tuottaa iloa ja hyvää oloa. Janne Mikkonen, Jouko Puustinen, Kaisa Mäki-Petäjä, Anneli Heiskanen ja Kati Multanen kertovat, millaisesta liikunnasta he pitävät ja miksi.

Hyvästi kakkostyyppi!

Brittitutkimuksesta saatiin lupaavia tuloksia painonpudotuksesta: 86 prosentilla diabeetikoista, jotka onnistuivat pudottamaan painoa 15 kiloa, sokeriaineenvaihdunta palautui normaaliksi. Mutta mitä sanovat suomalaiset asiantuntijat: voiko kakkostyypin diabeteksen parantaa?

Lisää liikkuvuutta

Diabetekseen liittyvä kudosten sokeroituminen kiristää jänteitä ja jäykistää niveliä, mikä voi aiheuttaa liikerajoituksia etenkin käsiin. Arjen aktiviteetit pitävät yllä liikkuvuutta, mutta esimerkiksi suurten pallonivelten liikelaajuuden turvaamiseksi tarvitaan myös venyttelyä.

Olli Rahnasto, tennisammattilainen

Olli Rahnasto pelasi kolmikymppiseksi asti tennistä ammatikseen, ja peliuran jälkeen hän ryhtyi valmentajaksi. Hän kannustaa nuoria pelaajia kolmella ohjeella: nauti, treenaa monipuolisesti, älä kiirehdi. Hän on sitä mieltä, että liian nuorena ei pitäisi keskittyä yhteen ja samaan lajiin.

Markku Saraheimon neuvot aktiiviliikkujille

Insuliinihoitoinen diabeetikko voi urheilla tavoitteellisesti siinä missä muutkin. Osaamista diabeteksen hoidon ja aktiiviurheilun yhdistäminen kuitenkin vaatii. Lääkäri Markku Saraheimo on hoitanut useita urheilijoita, joilla on tyypin 1 diabetes. Poimi tästä Markun parhaat neuvot.

Martin Berger, ammattijääkiekkoilija

Martin Berger on pelannut jääkiekkoa 3-vuotiaasta asti isänsä jalanjäljissä ja nyt 21-vuotiaana hän pelaa ammattilaisena SM-liigassa. Kolmen vuoden takainen sairastuminen diabetekseen oli suuri järkytys mutta samalla helpotus: se selitti, miksi pelaaminen oli ollut vaikeaa tuolla kaudella. Verensokerilukemilla on suora yhteys Martinin pelisuorituksiin, joten diabeteksen hoidossa on oltava tarkkana.

Myötätunto loiventaa stressiä

Taipumus kokea kielteistä stressiä on yksilöllistä, ja siihen vaikuttavat pitkälti persoonallisuuden piirteet. Stressiherkällä ihmisellä kuormitus kasvaa usein huomaamatta siihen pisteeseen, että turvavyöhykkeen rajat ylittyvät.

Rahatilanne voi katkaista hyvän hoidon

Diabeteslääkäri Atte Vadén on huolissaan siitä, että lääkekorvausleikkausten vuoksi osa diabeetikosta on joutunut luopumaan tarpeelliseksi kokemastaan hoidosta. Vastaanotolla pohditaan nykyään usein, millaiseen lääkitykseen potilaalla on varaa. Eivätkä lääkemenot huoleta pelkästään eläkeläisiä ja työttömiä vaan myös pienipalkkaisia työssäkäyviä.

Pysy pystyssä

Kaatumistapaturmat yleistyvät vanhalla iällä. Kaatumisesta aiheutuvat vammat voivat heikentää merkittävästi toimintakykyä ja elämänlaatua. Kaatumisriskiä voi vähentää säännöllisellä, monipuolisella liikunnalla. Liikuntasuunnittelija, fysioterapeutti Eira Taulaniemi antaa ohjeet helppoihin tasapaino- ja lihasvoimaharjoituksiin.

Rahkjärven perheessä elää toivo terveemmästä tulevaisuudesta

Molempien lasten ykköstyypin diabetes, perheen isän vakava sairauskohtaus ja isoäidin etenevä muistisairaus. Rahkjärven perheen elämäntilanne on haastava, mutta siitä huolimatta he jaksavat uskoa parempaan huomiseen. Aino ja Eevi iloitsevat siitä, että he eivät tunne itseään koskaan yksinäisiksi: he voivat jakaa kaikki diabetesasiat keskenään.

Diabetes ja urheiluharrastus – palkitseva ja sopivan haasteellinen yhtälö!

11-vuotiaat Tobias Syrjä ja Emil Törmälä ja 12-vuotias Antti Sainio ovat energisiä nuoria, joille on yhteistä intohimo yleisurheilua kohtaan ja tyypin 1 diabetes. Pojat harrastavat yleisurheilua Tampereen Pyrinnön valmennusryhmässä, jossa orientoidutaan kilpailemiseen. Miten he ovat yhdistäneet diabeteksen hoidon ja tavoitteelliseen urheiluharrastukseen?

Sopivasti lihava

Itseruoskinta ja oman kehon vihaaminen eivät auta painonhallinnassa. Kehoonsa hyväksyvästi suhtautuva haluaa itselleen hyvää ja pitää itseään hyvinvoinnin arvoisena, vaikka hän ehkä on tyytymätön painoonsa. Näistä lähtökohdista on helpompi muuttaa elintapoja.

Koukussa kävelyyn

Kakkostyypin diabetesta sairastava Erkki Savolainen oli aiemmin liian väsynyt liikkumaan, mutta vuosi sitten hän päätti, että hänen täytyy tehdä jotakin terveytensä eteen. Nyt hän on kävellyt itsensä 20 kiloa kevyemmäksi ja saanut diabeteksensa hallintaan. Samalla liikunnasta on tullut elämäntapa.

Uusi Minä voin -palvelu tukee diabeteksen omahoitoa

Joulukuun alussa avattiin uusi verkkopalvelu tukemaan ykköstyypin diabeetikoiden omahoitoa. Palvelu tarjoaa työkaluja, joiden avulla heidän on mahdollista parantaa jaksamistaan diabeteksen hoidon ylä- ja alamäissä.

Unelmansa toteuttanut Heidi Hintikka: Vahvakin väsyy joskus

Heidi Hintikalle sanottiin nuorena, että hän ei saisi koskaan lapsia. Nyt hän on viiden pojan äiti ja unelmatyössään maaseutuyrittäjänä. Elämään kuuluu silti vaikeitakin päiviä. Voimaa hän ammentaa eläimistä ja maalaamisesta, ja keskustelut psykologin kanssa ovat auttaneet ymmärtämään lapsuuden arpia.

Onnellinen jäätikön ylittäjä

Tuulentytöt-retkikunta starttasi huhtikuussa pienestä Kangerlussuaqin kylästä Grönlannin länsirannikolta päämääränään itärannikolla sijaitseva Isotorq. Naisilla oli mukana 90 kiloa tavaraa henkilöä kohti, ja matkaa tehtiin hiihtäen. Vaelluksen haastetta lisäsi Jenni Nurmisen diabetes ja hänen hiukan aikaisemin käyttöön ottamansa uusi insuliini. Silti isomman haasteen tarjosivat vaihtelevat sääolot.

Elintavat taltuttavat piilevää matala-asteista tulehdusta

Monen kansantaudin taustalla vaikuttaa elimistön matala-asteinen tulehdus. Tulehdustila syntyy, kun ihminen lihoo, ja vatsaontelon rasva lisääntyy. Silloin kudoksissa alkaa syntyä yhä enemmän tulehduksen välittäjäaineita. Miksi ja miten se lisää sairastuvuutta, sitä ei tiedetä vielä tarkkaan. Selvää kuitenkin on, että elintavoilla on merkitystä matala-asteisen tulehduksen synnyssä.

Painonnostaja ei kehity pelkällä pinaatilla

13-vuotias Timi Niemelä harrastaa painonnostoa tätinsä, olympiaedustaja Anni Vuohijoen jalanjäljissä – tosissaan ja maailmanennätystä tavoitellen. Painonnosto vaatii paljon energiaa, ja etenkin kisapäivinä Timin on syötävä tasaisesti ja riittävän paljon. Jos verensokeri laskee liian matalaksi, tanko ei nouse. Ruuaksi kelpaa ihan tavallinen kotiruoka: - Kyllä silläkin lihakset kasvavat, Timi sanoo.

Sensoroiva pumppu auttaa Jennaa rinteessä

Jenna Saranpäätä ei talven tulo haittaa. Hän harrastaa lumilautailua ja toivoo, että tulevaisuudessa siitä tulee hänelle myös ammatti. Välillä hänen verensokerinsakin haluaa lasketella, mutta siihen hänellä on kätevä apu.

Sopivaa joogaa jokaiselle

Teija Enorannalle, Anneli Rautiaiselle ja Kirsi-Hannele Varhimolle joogasta on ollut iso apu, kun oma terveys on ollut vaakalaudalla. Kaksi heistä vakuuttui joogan myönteisistä vaikutuksista niin, että sen opettamisesta tuli heille elämäntehtävä. Joogasta löytyy lempeitä ja vaativampia suuntauksia – jokaiselle jotakin.

Hetki hellyydelle

Jokaisella ihmisellä on oikeus hyvään seksiin, vaikka olisi sairauksia ja ikä alkaisi painaa, seksologi ja psykoterapeutti Tarja Santalahti sanoo. Rakastavat sanat, hellyys ja kosketukset auttavat löytämään iloa ja nautintoa silloinkin, kun seksielämä elämäntilanteiden mukana muuttuu. Paljon riippuu omasta asenteesta: suhtaudunko itseeni, kumppaniini ja seksiin myönteisesti?

Erektiolääkkeiden kirjo lisääntyi

Fimea on antanut tänä vuonna luvan kahdelle uudelle erektiohäiriöiden paikallishoitolääkkeelle. Toinen on pistettävä lääke, toinen geeli. Dosentti Juhana Piha arvelee, että ainakin uusi pistoslääke saavuttanee Suomessa suuren suosion.

Pöytään on katettu kolme verensokerimittaria

Kun kolmas lapsi neljästä sairastui diabetekseen, lasten äiti Merja Hoviniemi mietti, miksi juuri heille on käynyt niin. Arki on aika haastavaa, vaikka Melindalla, Matildalla ja Joukalla ei ole ollut mitään vakavia ongelmia diabeteksen kanssa. Perhe ei ole kuitenkaan antanut diabeteksen rajoittaa elämää: esimerkiksi kaikki lapset harrastavat vaativan tason liikuntaa.

Ruokarytmi tahdittaa elimistön toimintaa

Elimistön sisäiset kellot säätelevät lukuisia elintoimintoja. Kello järjestelmään kuuluu aivoissa sijaitseva keskuskello sekä lukuisia laitakelloja, joita on lähes kaikissa elimistön kudoksissa. Säännöllinen ruokarytmi on yksi tärkeä sisäisten kellojen tahdittaja.