Ykköstyyppi

Painava vaippa ja koko ajan jano

Koska etenkin pienten lasten oireilua voi olla vaikeaa tunnistaa diabeteksesta johtuvaksi, ennättää lapsen tila helposti muuttua vakavaksi ennen kuin diabetes todetaan ja hoito aloitetaan. Näin kävi myös kotkalaiselle Sisulle, jolle ehti kehittyä happomyrkytys ennen diabetesdiagnoosia. Se on insuliininpuutteesta johtuva hengenvaarallinen tila, joka vaatii aina sairaalahoitoa. Happomyrkytys on yleistynyt vastasairastuneilla.

”Alamme vasta ymmärtää tyypin 1 diabetesta”

Professori Mark Atkinsonin mukaan käsitys tyypin 1 diabeteksesta on ollut liian yksioikoinen aina näihin päiviin saakka. On puhuttu yhdestä sairaudesta, vaikka sairastumisen polkuja on oletettavasti lukemattomia erilaisia. Tämän vuoksi parantavan hoidonkaan kehittäminen ei ole toistaiseksi onnistunut.

Jokaisen mutkan takana odottaa uusi alku

Eeva joutui vuonna 2015 auto-onnettomuuteen ja se johti tapahtumasarjaan, jossa hänen haimastaan poistettiin osa. Sen seurauksena hänelle kehittyi diabetes, mutta lääkärit eivät halunneet uskoa sitä, ja siksi hoidon aloittaminen viivästyi. Eeva uskoo, että hänen hoitoalan työssä hankkimansa ammattitaito ja periksi antamattomuutensa pelastivat hänen henkensä.

Kuka sairastuu diabetekseen, kuka ei?

Kenenkään sairastumista diabetekseen ei pysty ennustamaan varmasti. Tyypin 2 diabeteksen kehittymisessä perimällä on iso merkitys, ja myös esivanhempien elämäntavat voivat vaikuttaa. Tutkijoillekin on vielä arvoitus, mikä saa aikaan tyypin 1 diabeteksen. Kuusi asiantuntijaa kertoo, mitä eri diabetestyyppien synnystä nyt tiedetään.

Eroon häpeästä

Miksi juuri minä sairastuin? Mitä olen tehnyt väärin? Etenkin monet tyypin 2 diabeetikot häpeävät sairastumistaan, koska ylipainoa pidetään usein osoituksena laiskuudesta ja huonosta itsekurista ja sairautta itse aiheutettuna. Vertaistukiohjaaja Tanja Kauppinen sanoo, että se on turhaa, eikä auta sairauden kanssa elämistä.

Hyvällä meiningillä

Lastentarhanopettaja Outi Kanervan mottona on, että hyvä mieli on diabeteksenkin hoidossa erittäin tärkeä. Vapaa-ajalla hän harrastaa muun muassa kuorolaulua, rumpujen soittoa, korujen tekemistä ja vanhojen lamppujen tuunaamista.

Kertoako vai ei diabeteksesta?

Toiset kertovat avoimesti ystävilleen ja työkavereilleen sairastavansa diabetesta, jotkut arastelevat kertomista mahdollisten ilkeiden kommenttien vuoksi ja osa ei näe siitä olevan mitään hyötyä. Diabeteshoitaja Anneli Jylhän mielestä insuliinihoitoisten diabeetikoiden pitäisi kertoa ainakin lähimmille ystävilleen ja työkavereilleen diabeteksesta, jotta he osaavat auttaa verensokerin laskiessa yllättäen liian alas.

”Me kuullaan vain piippauksia, ei diabetes sen kummempaa ole”

Sari Järvelä suhtautuu rennosti ykköstyypin diabetekseensa, ja sen vuoksi hänen lapsilleenkin diabetes on enemmän elämäntapa kuin huolta aiheuttava sairaus. Äidin diabeteksesta on ollut jopa hyötyä lapsille koulussa terveystiedon tunnilla ja myös siten, että se suojelee heitä kakkostyypin diabetekselta, kun koko perhe syö terveellisesti ja liikkuu paljon. 

Hyvä kiertää

Mannerheimin lastensuojeluliiton lastenhoitajien diabeteskoulutus on yksi esimerkki monista palveluista, joita Diabetesliitto on viime vuosina tuottanut diabetesta sairastavien lasten perheille. Helmi Holmgrenin säätiöltä saatu pitkäaikainen tuki on pannut hyvän kiertämään, ja näin on syntynyt muun muassa verkkokurssi vastasairastuneiden lasten perheille, videoita, oppaita ja uudet verkkosivut. 

Hiilareiden laskeminen rasittaa

Kolmekymppisen Risto Pieskän mielestä ykköstyypin diabeteksessa rasittavinta on hiilihydraattien jatkuva laskeminen. Hoitoväsymyskin vaivaa häntä ajoittain, koska hänen elimistönsä käyttäytyy usein totutusta poikkeavasti. Pieskä on ammatiltaan lähihoitaja, vapaa-ajalla hän tekee biisejä ja joskus esiintyykin konemusiikkia soittavan Bodykomplex-bändinsä kanssa.

Diabeteksen hoito unohtui vauva-arjessa

Uupunut Anni Timonen ei jaksanut äitiyslomalla hoitaa ykköstyypin diabetestaan, kun hänen esikoisensa vauva-aika oli niin rankka. Kun hän nyt ajattelee aikaa taaksepäin, hän uskoo että olisi voinut tehdä tuolloin monia asioita toisin. Diabeteshoitaja Niina Shemeikka antaa vinkkejä siihen, miten imetysajasta selviää ilman että äidin verensokerin hoito menee raiteiltaan.

Luonto ja musiikki auttoivat Heidin takaisin elämään

Diabetekseen liittyvä kurinalaisuus oli liikaa teini-iässä sairastuneelle Heidi Kettuselle. Hän ahdistui ja sairastui masennukseen ja syömishäiriöön. Kyyneliä, lenkkitossuja ja bassonkieliä tarpeeksi kulutettuaan hän nousi vihdoin takaisin siivilleen.

 Kittilän D-Dream Team

Jenni Maansaaren hoitomotivaatiossa tapahtui käänteentekevä muutos, kun lääkäri patisti hänet Munuais- ja maksaliiton kurssille, ja mukaan lähti myös puoliso. Diabeteksesta on tullut pariskunnan yhteinen harrastus, ja mies paneutuu siihen jopa innokkaammin kuin Jenni. - Me ollaan todellinen D-Dream Team, Jenni iloitsee.

Vakuutuksia hankkimassa?

Diabetes voi vaikuttaa vakuutuksen myöntämiseen ja hintaan, ja se saatetaan ottaa huomioon myös korvauksissa. Kysyimme vakuutusyhtiöiden käytäntöjä tässä asiassa.

Vesiliikunta on lempeää ja tehokasta

Vesi on monipuolinen elementti liikkua, sillä se tarjoaa vastusta ja nostetta. Lisäksi se kehittää sekä aerobista että lihaskuntoa.  Kuopiolainen Leena Rosenberg käy säännöllisesti vesijuoksemassa. Hän pyrkii juoksemaan tunnin ajan voimiensa äärirajoilla niin, että treeni tuntuu koko kropassa. Kun hän nousee altaasta, hän on ihan poikki – ja tyytyväinen itseensä.

Maailmanmatkailija joka solulla

Tasan kahdeksassakymmenessä maassa matkustanut Ville Auranen on aina suhtautunut diabetekseen rennosti. Kun matkasuunnitelma on tehty ja asioista otettu selvää etukäteen, voi huoletta nukkua riippukeinussa tähtitaivaan alla tai sukellella valashaiden kanssa.

Pieni lapsi, iso vastuu

Ellen sairastui diabetekseen vuosi sitten. Vaikka hän osaa laskea ruokien hiilarit ja pistää insuliinin itse, vanhempia huolestuttaa, miten hän pärjää koulupäivän jälkeen yksin kotona. Sama huoli on monilla diabeetikkolasten vanhemmilla. Tilannetta helpottaisi, jos diabetesta sairastavan, alakouluikäisen lapsen oikeus aamu- ja iltapäivähoitoon varmistettaisiin lainsäädännöllä.

Lapsen sairastumisen aiheuttama järkytys vaihtui aktiiviseksi hyväntekeväisyydeksi

Ex-jääkiekkoilija Olli Jokisen tytär sairastui diabetekseen toissa keväänä. Se oli vanhemmille aluksi iso järkytys, mutta pian he innostuivat toimimaan aktiivisesti ykköstyypin diabeteksen tutkimusrahoituksen turvaamiseksi. Vakuutus korvaa Emman diabeteksen hoidon Yhdysvalloissa, mutta maassa on myös paljon diabeetikoita, joilla ei ole varaa edes päivittäisiin insuliiniannoksiin.

Mikä munasarjojen monirakkulaoireyhtymä?

Tyypin 1 diabetesta sairastavilla naisilla munasarjojen monirakkulaoireyhtymää eli PCOS:ää esiintyy enemmän kuin väestössä yleensä. Toisaalta monirakkulaoireyhtymää sairastavilla on selkeästi kohonnut riski saada tyypin 2 diabetes.

Simon Djupsjöbacka sai uuden haiman ja munuaisen

Diabetes ei ole päästänyt Simon Djupsjöbackaa helpolla. Neljä vuotta sitten hän sai uuden haiman ja munuaisen, ja hän on voinut lopettaa insuliinihoidon. Monien ongelmien jälkeen Simon voi nyt hyvin: hän opettaa historiaa, johtaa kahta kuoroa, laulaa itse kahdessa kuorossa ja haaveilee vielä kävelevänsä Santiago de Compostelaan.

Keinohaima innosti Ellan uuteen alkuun

Vielä vuosi sitten Ella Kähösen, 18, HbA1c huiteli pilvissä. Verensokeria tuli mitattua pari kertaa viikossa ja insuliinia annosteltua silmät kiinni. Sitten hänen miesystävänsä rakensi hänelle keinohaiman, ja hänen elämänsä mullistui. Ellan HbA1c-arvoi oli viimeksi 39 mmol/mol. Hänen mielestään kaikkien ykköstyypin diabeetikoiden pitäisi halutessaan saada insuliinipumppu ja sensori.

Kun lapsi sairastuu, läheisten tuki kannattelee vanhempia  

Lapsen sairastuminen diabetekseen kuormittaa vanhempia, toisia enemmän, toisia vähemmän. Leo-pojan sairastuminen oli iso järkytys hänen äidilleen Helinä Horilalle, eikä sitä helpottanut se, että sopivan hoitomuodon löytyminen pojalle osoittautui vaikeaksi. Jaksamisen kannalta on tärkeää, että perheellä on tukijoukkoja. Tavoitteena on, että diabetes ei muuta eikä hallitse kaikkea elämää.

Ajokortti hyllylle hypoglykemian takia?

Tiesitkö, että ajo-oikeuden voi menettää määräajaksi jo kahden vakavan hypoglykemian takia? Hanna Virtanen sai määräaikaisen ajokiellon, kun hän menetti kymmenisen vuotta sitten autonsa hallinnan hypoglykemian vuoksi. Trafi on viime vuosina tiukentanut ajoterveyttä koskevaa ohjeistusta, mutta diabeetikoita koskeviin ohjeisiin tuli viime kesänä yksi pieni lievennys.

Älypumput toimivat keinohaimoina

Ensimmäinen keinohaimateknologiaa käyttävä itsesäätelevä insuliinipumppujärjestelmä MiniMed 670G on nyt saatavilla Suomessakin. Se säätää insuliinin annostelua automaattisesti: pysäyttää insuliinin annostelun kun verensokeri on liian matala ja korjaa myös korkeita verensokereita. Ensimmäiset älypumput ovat niin kutsuttuja hybridikeinohaimoja, eli ne eivät ota vielä automaattisesti aterioita huomioon.

Sokerinpoistajat insuliinihoitoa tukemaan?

Kakkostyypin diabeteksen hoidosta tuttuja glukoosinpoistajia kokeillaan nyt insuliinihoidon tueksi tyypin 1 diabeetikoille. Äskettäin julkaistussa EASE-tutkimuksessa ne laskivat tutkittavien painoa, verenpainetta ja insuliinin tarvetta. Toistaiseksi niille ei kuitenkaan ole myyntilupaa tyypin 1 diabeteksen hoitoon. - Toivon, että lääkäreillä on vielä malttia odotella lisätutkimusten tuloksia, lääkäri Satu Vehkavaara sanoo.