Ulkomailla

Pyörällä Gran Canarian vuorille

Jos juokseminen räntäsateessa ei innosta, kiinnostaisiko pyöräilyretki jossain lämpimämmillä leveyspiireillä? Reijo Mylläri pyöräili viikon ajan Gran Canarian vuorilla. Matkan varrella oli paljon nähtävää ja koettavaa: upeita vuoristomaisemia, sieviä kyliä, hienoja rantoja ja viihtyisiä tavernoja.

Onko Ruotsissa kaikki paremmin?

Ruotsissa insuliinit ovat ilmaisia diabetesta sairastaville, mutta ovatko kaikki asiat diabeteksen hoidossa paremmin Ruotsissa kuin meillä? Tukholmassa asuva nelikymppinen Cecilia kertoo, miten hänen elämänsä ykköstyypin diabeetikkona sujuu.

Asumaan muille maille

Unelmien työ- tai opiskelupaikka voi löytyä ulkomailta. Tai työnantaja voi lähettää maailmalle. Moni etsii myös eläkepäiviinsä paikkaa auringosta. Heti kun muutto ulkomaille varmistuu, diabetesta sairastavan kannattaa ottaa yhteyttä sekä Kelaan että omaan hoitopaikkaansa. Sosiaaliturvan ja diabeteksen hoidon järjestelyissä on omat kiemuransa.

Britannian diabetestilanne on hälyttävä

Kakkostyypin diabetes lisääntyy Britanniassa epidemian tavoin väestön ikääntymisen, lihomisen ja epäterveellisten ruokatottumusten vuoksi.  Maan diabetesliito vaatii parempaa hoitoa diabetekseen sairastuneille, sillä diabeteksen lisäsairauksien hoidosta koituu maalle jättisuuret kustannukset.

TV-kokki Jamie Oliver julisti sodan sokeria vastaan

Britanniassa 60 prosenttia aikuisista ja 30 prosenttia lapsista on lihavia. Tv-kokki Jamie Oliver julisti sodan sokeria vastaan kansalaisten lihomisen vähentämiseksi. Hänen esittämänsä sokerivero kohtasi ensin ison vastalauseryöpyn, mutta nyt monet arvovaltaiset tahot kannattavat sitä.

Diabetes on the road – matkalla pienen diabeetikon kanssa

Venla Heiskanen ehti jo huolestua, loppuvatko reissuperheen seikkailut maailmalla, kun perheen tytär sairastui diabetekseen juuri nelivuotissynttäreidensä kynnyksellä. Mutta toisin kävi. Nyt Venla rohkaisee blogissaan Diabetes on the road muitakin matkustamaan pienen diabeetikkolapsen kanssa. 

Tanssijan askelin halki erämaan

Pariisin liepeillä asuva tanssitaiteilija Tuomas Lahti on ammatissaan kiertänyt maailmaa ja tutustunut moniin eksoottisiin paikkoihin. Hänen sydämensä sykkii kuitenkin pohjoisen luonnolle. Viime kesänä hän toteutti yhden unelmansa ja vaelsi yksin seitsemän päivää Lapissa.