Teksti: Irma Heiskanen-Haarala
Nelli Lindillä ja Anniina Ruotsalaisella on yhteinen, monenlaisia taitoja vaativa harrastus, cheerleading. Molemmilla on myös ykköstyypin diabetes, mikä tuo omat haasteensa lajin harrastamiseen.
Anniina Ruotsalainen kirjoitti keväällä ylioppilaaksi Siilinjärven lukiosta. Nyt edessä on välivuosi, mahdollisuus huokaista ja pohtia, mihin suuntaan lähtisi lukion jälkeen.
Nelli Lind aloitti juuri opinnot Helsingissä Mäkelänrinteen lukiossa. Nyt matka cheerleadingtreeneihin Keravalle on kätevämpi kuin kotoa Tervakoskelta, missä Nelli asuu vanhempiensa ja veljensä kanssa.
Tytöt osallistuivat keväällä cheerleadingin MM-kisoihin Yhdysvaloissa, ja joukkue voitti siellä hopeaa.
Halu päästä kärkeen
Nelli kuuluu Spirit Shakin’ Cheerleadersien edustusjoukkueeseen Blizzardiin ja on mukana juniorien All Girl -maajoukkueessa. Koulun ja cheerleadingin lisäksi aikaa ei juuri muuhun jää. Tavoitteet ovat korkealla sekä urheilussa että ammatinvalinnassa.
– Haluan vielä voittaa juniorien MM-kultaa cheerleadingissa, ja joskus myöhemmin haluan yrittää naisten maajoukkueeseen. Lukion jälkeen aion pyrkiä lääkikseen, hän kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan.
Anniina ei ollut kaudella 2020–2021 missään seurajoukkueessa. Hän osallistui ainoastaan cheerleadereiden MM-projektiin. Aiemmin hän harrasti cheerleadingia Kuopiossa nelisen vuotta Cheers Stars Finlandissa ja Keravalla kauden 2018–2019 Spirit Shakin’ Cheerleadersien Blizzardissa.
– Halusin päästä kärkeen, isompiin tavoitteisiin. Äiti sai töistä virkavapaata ja pääsi muuttamaan minun kanssani Keravalle. Asuimme vuoden yksiössä, Anniina kertoo.
Nyt hän on avoin erilaisille suunnitelmille.
– Kuopiossa ei ole minulle sopivaa cheerleadingin naisten joukkuetta. Jos haluaisin kilpailla korkeimmassa naisten sarjassa, minun pitäisi muuttaa jonnekin muualle. Aion treenata pienemmällä ryhmällä stuntteja ja keskittyä yksilötaitojen kehittymiseen.
Stuntit tarkoittavat nostoja. Lisäksi lajiin kuuluu ilma-akrobatiaa eli pyramideja, permantoakrobatiaa sekä korkeita heittoja.
Kärryillä omasta hoidosta
Anniina sairastui diabetekseen 11-vuotiaana. Hänellä on monipistoshoito ja nyt käytössä glukoosisensori Libre kakkonen. Hän haluaisi Libre kolmosen, kunhan sellaisia saadaan Kuopioon.
– Mitä paremmin on kärryillä omasta hoidosta, sitä helpommalla loppujen lopuksi pääsee, Anniina toteaa.
– Verensokeria pitää treeneissä tarkkailla jatkuvasti ja korjaillakin joskus. Siihen tottuu, eikä se estä harrastamista. Omanlaistaan jaksamista se kyllä vaatii, hän lisää.
Anniina kannustaa diabeetikoita kokeilemaan urheilua ja erilaisia lajeja.
– Oli mukava, kun omassa joukkueessa oli toinenkin diabetesta sairastava, ja saimme toisiltamme tukea, hän sanoo.
Nelli sairastui diabetekseen 8-vuotiaana. Hänellä on käytössä insuliinipumppu, joka on urheilijalle mainio apu. Hän seuraa läpi treenien, ettei verensokeri vajoa liian alas, eikä kohoa liian korkealle.
– Muuten pitää vain huomioida, että saa tarpeeksi ravintoa pitkin päivää. En koe, että diabetes olisi estänyt mitään. Sen kanssa voi päästä vaikka kuinka pitkälle, Nelli tuumii.
Nopea tempo, sinnikäs asenne, tiivis joukkue
Huhtikuussa Suomen cheerleadingin juniorijoukkue Team Finland Junior All Girl voitti hopeaa MM-kisoissa Orlandossa, Yhdysvalloissa. Suomen naiset nappasivat kultaa. Anniina Ruotsalainen ja Nelli Lind kertovat, millainen laji on cheerleading: mitä se vaatii, mitä se antaa ja kenelle se sopii.
Miten ja milloin innostuit cheerleadingista?
Anniina: Harrastin 7-vuotiaasta lähtien telinevoimistelua. Joskus 10-vuotiaana näin cheerleadingjoukkueita treenaamassa ja innostuin kokeilemaan sitä. Jo 11-vuotiaana olin juniorien SM-kilpailuissa.
Nelli: Alkuvuodesta 2018 Tervakosken ala-asteella minua vanhemmat oppilaat tekivät välitunneilla cheerleadingnostoja. Innostuin siitä ja menin kokeilemaan Hämeenlinna Cheer Teamin karsintoihin ja pääsin joukkueeseen. Turengissa yläasteella olin liikuntaluokalla, jossa ymmärrettiin harrastuksen vaatimukset tosi hyvin, ja korvasin koululiikuntatunteja tekemällä omaa kehonhuoltoa.
Millainen tämä joukkuelaji on ja mitä se vaatii harrastajaltaan?
Anniina: Varmaan sitä, että pärjää joukkueessa erilaisten persoonien kanssa. Siihen oppii kyllä. Tarvitaan myös urheilullisuutta ja paljon halua kehittyä. Hyvä asenne on tärkeä, jotta kehittyy myös akrobatiassa. Tämä on niin monipuolinen laji.
Nelli: Se on tosi nopeatempoista ja tiivistä yhdessä tekemistä. Tässä saa uusia kavereita, ja kaikille löytyy oma paikka joukkueessa. Aina voi kehittyä, eikä ikinä ole valmis. Motivaatiolla, sinnikkyydellä, halulla kehittyä ja hyvällä yhteistyökyvyllä pääsee jo pitkälle.
Ketkä ovat tärkeimmät tukijasi harrastuksessa?
Anniina: Perhe ja poikaystävä.
Nelli: Oma perhe ja kaverit. Paras kaverini ei harrasta tätä lajia, mutta on tosi tärkeä tuki minulle.
Onko joukkueen jäsenillä erilaisia rooleja vai tekevätkö kaikki kaikkea?
Nelli: Joukkueessa on erilaisia rooleja. Stunttiryhmässä on nousija, joka nousee stunteissa ja pyramideissa, sekä kaksi pohjaa eli he nostavat kengänpohjista. Takari nostaa nilkoista. Minun paikkani on pohja.
Anniina: Minä olin MM-kisaohjelmassa pääpohja. Kaikki tekevät stuntteja eli nostoja ja ovat mukana pyramideissa. Akrobatia on arvokas osa cheerleadingia ja vaatii paljon omaa treeniä. All girl tarkoittaa, että kaikki joukkueessa ovat tyttöjä.
Miten usein harjoittelet ja mitä harjoituksissa tehdään?
Anniina: MM-projektin aikana treenasimme Kuopiossa omalla stunttiryhmällä muutamia kertoja viikossa, ja tein lisäksi omatoimisesti kuntosali- ja fysiikkaharjoituksia. Seurajoukkueella oli 4–6 treenikertaa viikossa. Välissä otimme yhteyttä valmentajiin ja kävimme läpi videoita harjoituksista.
Nelli: Harjoittelen 5–6 kertaa viikossa: neljä kertaa joukkueen kanssa ja kerran stunttiryhmän kanssa. Kerran viikossa on omatoiminen lihaskuntotreeni. Alkukaudesta kehitämme fysiikkaa lihaskuntotyyppisillä harjoituksilla. Lähempänä kisoja rakennamme ohjelmaa ja hiomme siitä kisakuntoisen ja teemme erilaisia harjoitteita esimerkiksi akrobatiassa.
Millainen kokemus MM-kisa oli?
Anniina: Ikimuistoinen ja ainutkertainen viimeinen tapahtuma junnuissa. Kun muutin Keravalle, tavoittelimme jo MM-paikkaa, mutta emme saaneet sitä. Nyt minulle oli täyttymys, kun pääsin reissuun. Kisasuorituksemme joukkueena onnistui. Halusimme esittää sellaista, mitä ei ole ennen nähty Suomen junioreilta. Meillä oli hyvät mahdollisuudet voittaa kultaa, mutta onhan hopeakin hieno saavutus.
Nelli: Tosi hieno kokemus. Opin paljon uutta ja näin, mitä kaikkea laji voi antaa. Opin tietenkin uusia taitoja, mutta sain myös uusia ystäviä ja ikimuistoisia hetkiä.
Sattuiko Orlandossa jotain mieleenpainuvaa?
Anniina: Oli hieno nähdä yhdysvaltalaista kulttuuria. Kisoissa oli tosi kansainvälinen tunnelma, ja mieleen jäi kisapäivän lisäksi cultural exchange -ilta, siellä oli musiikkia ja vaihdoimme tavaroita ja treenivaatteita.
Nelli: Meidän suorituksemme oli tosi onnistunut, joukkueen paras koko kaudella! Kaikki stuntit ja pyramidit pysyivät ylhäällä. Kyllä sen vain tuntee ja tietää, kun onnistumme hyvin. Kulta oli tosi lähellä.
