Resilienssi auttaa kohtaamaan muutoksen

1129
Kuva: Shutterstock

Teksti: Tiina Eloranta

 Vastoinkäymiset kuuluvat ihmisen elämään.
– Tärkeintä on toivon säilyttäminen silloinkin, kun tilanteet ovat musertavia. Elämän pitää jatkua niistä huolimatta, psykologi Soili Poijula sanoo.

Kun sairaus, menetys tai suru kohtaavat, ihminen tarvitsee joustavuutta, soveltamista, ennakointia ja rohkeutta pyytää apua. Trauman ja surun tutkimukseen erikoistunut psykologi ja laillistettu psykoterapeutti Soili Poijula puhuu resilienssistä. 

– Sisu, meidän kansallinen erityispiirteemme, voi johtaa uupumukseen. Resilienssi taas on sisun jalostuneempi muoto. Se on myönteisempää muutoksen kohtaamisen taitoa, hän määrittelee.

Resilienssi tarkoittaa myös mielenterveyden säilyttämistä vastoinkäymisistä huolimatta.

– Resilienssi kehittyy vastoinkäymisten läpikäymisestä ja niistä oppimisesta. Pumpulissa kasvaminen ei kasvata resilienssiä, eikä tee ihmisestä resilienttiä, Poijula tarkentaa.

Aikuisuuteen mennessä stressinsietokykyä on ehtinyt kertyä enemmän. Suojaa syntyy myös sen käsittämisestä, että elämään kuuluu ikäviä asioita. Myönteiset tunteet suojaavat muutoksen tuomalta stressiltä.

– Ihminen ei joudu ajattelemaan resilienssiä, kun kaikki on hyvin. Esimerkiksi sairastuessa ihmisille voi tulla sellaisia tunteita, jollaisia he eivät aiemman kokemuksensa nojalla ymmärrä olevan olemassakaan. Useimmiten pinnalle nousee tunne, että on pakko selviytyä, Poijula sanoo.

Ensin on mietittävä omaa jaksamista ja toimittava sen puitteissa. Sitten vähitellen voi alkaa miettiä, miten elämää voi jatkaa.

Selviytyminen on monen tekijän summa 

Resilienssi tulee esille vasta vastoinkäymisissä. Resilientin ihmisen erityispiirteeksi nousee päättäväisyys hallita omaa kohtaloaan myös silloin, kun hän ei voi hallita olosuhteita. Vastoinkäymiset saavat merkitystä, ja hän keksii tapoja nähdä epäonnensa ymmärrettävällä tavalla. Tämä erityispiirre suojelee ihmistä siten, ettei kokemus muutu ylivoimaiseksi.

Selviytyminen ei ole yksilöpeliä, vaan taustalta löytyy toisten ihmisten tuki. Resilientti ihminen on myös tottunut ponnistelemaan ja oppinut asettamaan tavoitteita. Poijula mainitsee Pekka Hyysalon, joka joutui vakavaan onnettomuuteen yrittäessään freestylehyppyä Ylläksellä. Hyysalo on kohdannut rohkeasti tilanteen ja sopeutunut siihen.

– Urheilijan asenteella hän on ollut valmis säilyttämään toivon ja tavoitteellisuuden vastoinkäymisistä huolimatta.

Poijulan mukaan jotkut ovat selviytymiskykyisiä mutta eivät tiedosta sitä. Joillakin pitkäaikainen sairaus tai ikääntyminen kuluttaa selviytymiskyvyn ja kestävyyden loppuun. Kun vastoinkäymisiä kasaantuu, ihmisen on vaikeampi selviytyä. Joskus myös lähimmäisten voimavarat loppuvat.

– Silloin pitää miettiä, mitä voi tehdä sillä, mitä on jäljellä, Poijula neuvoo. 

Postitiivisten tavoitteiden ylläpitäminen

Muutoksesta selviytyminen etenee jokaisella omalla tavallaan. Kärsimyksen kestettyään ihminen kasvaa henkisesti ja hänen arvonsa muuttuvat. Hän saavuttaa vahvuuksia, joita ei muutoin olisi kehittynyt. Hän saattaa arvostaa elämäänsä ja läheisiään aiempaa enemmän ja pitää itseään selviytyjänä. Moni sairaudesta selvinnyt innostuu esimerkiksi vapaaehtoistyöstä ja kouluttautuu vertaistukihenkilöksi. 

Soili Poijula on kohdannut työssään ihmisiä, jotka ovat menettäneet useamman lapsen.

– Kuitenkin he ovat empaattisia ja haluavat auttaa toisia, jotka ovat kokeneet saman, hän mainitsee. 

Mitä selviytymiskykyisempi ihminen on, sitä paremmin ja nopeammin hän saavuttaa tasapainon, kestävyyttä ja kykyä jatkaa eteenpäin. 

Poijula huomauttaa, että resilientti toipuminen ei tarkoita sitä, etteikö kokemuksesta jäisi henkisiä arpia. Kuitenkin esimerkiksi syövän sairastanut voi kokea vahvaa kasvun tunnetta pikemmin kuin tarvetta vetäytyä syrjään. 

Resilienssiä voi vahvistaa

Resilienssi ei ole vain syntymälahjana saatu ominaisuus, vaan se kehittyy ajan kuluessa. Siihen kuuluu myös opittavia taitoja. 

– Omaa selviytymiskykyään voi onneksi kehittää, Poijula vakuuttaa. 

Traumaattiset tapahtumat masentavat, ahdistavat ja käyttäytyminen saattaa muuttua. Silloin on tärkeää, että luonnevahvuudet löytyvät ja näiden vahvuuksien käyttö lisääntyy. Lisäksi on tärkeää lisätä myönteisiä resilienssiä vahvistavia tunteita ja hyvien ihmissuhteiden määrää. 

Myös perhe, vertaisryhmät, koulu- ja työyhteisöt sekä muut sosiaaliset verkostot ovat vahvistavia ympäristöjä. Nuorille on tärkeää, että heille annetaan mahdollisuus tavoitteiden asettamiseen, itsenäistymisen käsittelyyn ja itsetunnon rakentamiseen.

– Nuoressa aikuisuudessa myös mielekäs työ ja kumppanin löytyminen vahvistaa selviytymistä, Poijula muistuttaa. 

Resilienssikoulutuksissa opetellaan psyykkistä stressin hallintaa ja optimistisuutta. Sitä, miten oppii muunlaisia näkökulmia ja toimintatapoja kuin vaan murehtimista ja asioiden märehtimistä.

– Se vaatii harjoittelua, Poijula myöntää.

– Resilienssi on arjen taikuutta. Sen avulla oppii nopeammin, kestää enemmän ja sopeutuu myönteisemmin.

Elämän mittaisia taitoja

Jo lapsuudessa opitaan sosiaalisia ja ongelmienratkaisuun liittyviä taitoja.

– On kuitenkin huomioitava, että lapsuusvaihetta elävät tarvitsevat ehdottomasti aikuisten tukea. Lapsuuden ympäristö vaikuttaa vielä aikuisenakin, Poijula korostaa.

Kun lapsi sairastuu, on tärkeää tukea perhettä selviytymään yhdessä.

– Tärkeää on myös, että perheenjäsenillä on yhteinen päämäärä. Voimia on keskitettävä siihen, että perhe saa parasta mahdollista apua ja sillä tavalla sairauden hoidon kuntoon.

Poijula korostaa myös koulunkäynnin, opiskelun ja tiedonhankinnan merkitystä.

– Positiivisessa psykologiassa ja niin sanotun kasvun mielentilassa korostuu asenne, ettei aseteta esteitä ja ennakkokäsityksiä oppimisen tielle. Ei ajatella, ettei suvussamme opita matematiikkaa, vaan että oppiminen edellyttää opiskelemista. Virheet eivät ole epäonnistumisia vaan oppimiseen kuuluva asia. 

– Ihannetilanteessa koulussa kerrotaan lapsen sairaudesta, jolloin siellä otetaan huomioon sairastumisen aiheuttamat tarpeet. Sairautta ei tarvitse salata ja lapsi voi olla täysivaltainen jäsen yhteisössä.

Sama koskee työyhteisöä. Sosiaaliset verkostot ja niissä syntyvä luottamus ja vastavuoroisuus voivat vahvistaa yhteisön terveyttä vastoinkäymisistä huolimatta.

Elämässä tulee eteen vaikeita aikoja ja vastoinkäymisiä. Kukaan ei voi hallita kaikkea, mutta omaa suhtautumista elämään kyllä voi: mitä tekee, miten ajattelee ja miten muovaa onnellisuuttaan. Soili Poijula muistuttaa toivon ja sen säilyttämisen merkityksestä.

– Vaikka on vastoinkäymisiä, niiden kanssa oppii selviytymään. 

Lisätietoa: Soili Poijula, Resilienssi – Muutoksen kohtaamisen taito. Kirjapaja 2018


Resilienssi tarkoittaa myönteistä muutoksen kohtaamisen taitoa: sitä että selviytyy vastoinkäymisistä musertumatta. Kuva: Antti Yrjönen

Vinkkejä resilienssin vahvistamiseen, kun lapsi sairastuu

  • Edistä perheeseen kuulumisen tunnetta.
  • Edistä erilaisia ystävyyssuhteita ja vahvista suhteita perheen ulkopuolisiin aikuisiin.
  • Vietä löhöilyaikaa, sillä hiljaiset ajat mahdollistavat lapsen luovuuden ja kekseliäisyyden kehittymisen.
  • Kehitä perherituaaleja.
  • Tue spontaanisuutta ja uteliaisuutta.
  • Rakasta lastesi erilaisuutta.
  • Autoritaarinen vanhemmuus luo lapselle selvät rajat ja tuottaa lapselle turvallisuuden tunteen.
  • Ole kasvatuksessa yhdenmukainen puolisosi kanssa.
  • Opeta itsetunnon taitoja.
  • Osaa olla eri mieltä.
  • Ole luotettavan ennustamaton.