Teksti: Katja Holopainen
Tuntuuko, siltä että diabetesta sairastavasta lapsesta tai nuoresta on tullut perheenne päättäjä? Menevätkö diabeteksen hoitotilanteet usein tuskastuttaviksi neuvotteluiksi?
Psykologi Minttu Niemi sanoo, että tilanteen korjaaminen kannattaa aloittaa itsestä.
Diabetesta sairastava koululainen vannoo opettajalle, että äiti on pakannut hänelle reppuun varaevästä metsäretkelle, mutta metsässä hän tunnustaa jättäneensä eväät pulpettiin. Pikainsuliinin pistämisen jälkeen diabeetikkotyttö kieltäytyy laittamasta suuhunsa mitään, ellei äiti lupaa ostaa hänelle uutta puhelinta.
Lapset ja nuoret voivat joskus hyödyntää diabetestaan saadakseen tahtonsa läpi tai enemmän huomiota aikuisilta. Ongelmaksi asia muodostuu, jos tällainen ”pelaaminen” alkaa hallita perheen arkea, ja hoitorutiineista pitää usein käydä jonkinlaiset neuvottelut.
Psykologi, nuorisopsykoterapeutti Minttu Niemi ei puhuisi tästä asiasta pelaamisena, pompottamisena tai sairauden hyödyntämisenä.
– Arvelen, että usein kyse on monimutkaisemmasta asiasta, ei tietoisesta pelaamisesta tai diabeteksen hyödyntämisestä. Jos diabeteksen hoito koetaan tahtojen taisteluna tai valtakiistana, on hyvä pysähtyä miettimään, voisiko tätä tunnelmaa jotakin kautta hieman löysätä, hän pohtii.
Mikä on todellinen ongelma?
Lapsen pitää saada vähitellen ottaa yhä enemmän vastuuta oman terveytensä hoitamisesta. Lasta ei saa kuitenkaan jättää liian isojen asioiden kanssa yksin liian pienenä. Vanhempien pitäisi kuunnella herkällä korvalla sitä, mihin lapsi jo pystyy ja antaa hänelle sananvaltaa sellaisissa asioissa, joissa se on mahdollista.
Pienelle lapselle vaikka laastarin värin päättäminen merkitsee paljon ja auttaa sietämään niitä tilanteita, joissa aikuiset hääräävät hänen ympärillään.
– Puhuminen vastuusta ja valinnoista turvallisten rajojen sisällä on hedelmällisempää kuin pakosta ja pelaamisesta puhuminen, Minttu Niemi sanoo.
Hän muistuttaa, että kiistalla ja vallankäytöllä on aina kaksi osapuolta. Hän heittäisi pallon lapselta vanhemmille: Mikä vanhemman oma tunnetila on diabeteksen hoitoon liittyvissä ongelmatilanteissa? Onko hän rauhallinen, säikähtänyt, ahdistunut, kyllästynyt tai vihainen?
Ongelmatilanteita on helpompi ratkoa, jos vanhempi on sinut lapsen sairauden ja siihen liittyvien omien tunteidensa kanssa.
– Myös vanhemmat voivat laittaa diabeteksen – kuten muidenkin sairauksien – syyksi perheessä olevia ja eteen tulevia pulmia, ja myös omia ongelmiaan, Minttu Niemi huomauttaa.
Hän pyytää vanhempia miettimään, voisiko riitatilanteet irrottaa diabeteksen hoidosta.
– Mitä on sen taustalla, että lapsi tai nuori pyrkii hyödyntämään diabetestaan ja näin ottamaan vallan perheessä? Ovatko vanhemmat ylihuolehtivaisia? Tai liian kiireisiä? Tai jos perheessä ei riideltäisi diabeteksen hoidosta, riideltäisiinkö sitten jostakin muusta asiasta?
Lapsen diabetes voi myös sekoittua vanhempien keskinäisissä väleissä oleviin erimielisyyksiin ja tunteisiin.
– Diabeteksen hoidosta voi muodostua asia, jossa lasta tai puolisoa pompotellaan, eikä huomata, että harmistuksen syy onkin jossain aivan muualla, Minttu Niemi sanoo.
Positiivinen kierre
– Kun kyse on pienen lapsen sairaudesta, aikuinen määrää suunnan ja on vastuussa hoidosta, Minttu Niemi määrittelee.
Esimerkiksi, kun pieni lapsi kiristää vanhemmiltaan herkkuja verensokerin laskiessa, Minttu Niemi kehottaa miettimään, onko paha asia antaa lapselle tuolloin yksi keksi tai pala suklaata. Kun tilanne toistuu, vanhempi voi kuin ohimennen todeta, että suklaata ei nyt ole, otetaan sen sijaan SiriPiriä.
– On kummallekin osapuolelle helpottavaa, kun hankala tilanne ratkeaa ilman että jää tunne, että toinen ”voitti”, Niemi sanoo.
Kun pienen lapsen kanssa syntyy kiistaa insuliinipistoksista tai verensokerin mittaamisesta, kannattaa miettiä johtuisiko se pistospelosta. Onko lapsi huolissaan pistämisen tuottamasta kivusta vai pistämiseen liittyvästä pakosta? Vai sittenkin jostakin ihan muusta?
Pelon tunnetta voi lievittää se, että vaikka on pakko pistää, on kuitenkin jotakin josta voi itse päättää, kuten esimerkiksi pistospaikka. On myös tärkeää, että lapsi saa kehuja ja hän saa iloita siitä, miten hienosti pistäminen sujui. Positiivinen kierre alkaa monesti vahvistaa itseään: seuraavalla kerralla on jo helpompaa.
Hoitorutiineissa hankalaksi heittäytymisen taustalla voi toki olla muutakin. Kun tilanne rauhoittuu, lapsen kanssa kannattaa keskustella ja kysellä häneen omaa näkemystään siitä, miksi diabeteksen hoito tuntuu niin harmittavalta. Lapsi saattaa esimerkiksi haluta olla kuten muut lapset tai omatoimisempi ja tehdä asioita omaan tahtiinsa.
Vanhempien vastuu
Lapsi oppii säätelemään omia tunteitaan ja kehoaan vanhemman avulla. Jos vanhempi hermostuu herkästi ristiriitatilanteissa, tunne siirtyy lapseen.
– Olisi hyvä, että vanhemmat kävisivät omia tunnelmiaan läpi, jotta kiistatilanteissa ei syntyisi turhan voimakkaita reaktioita, Minttu Niemi neuvoo.
Lisäksi vanhemmilla olisi hyvä olla yhtenäinen näkemys hoidosta. Jos vanhemmat ovat kovin erimielisiä, lapsi voi yrittää liittoutua toisen vanhemman kanssa.
Minttu Niemi sanoo myös, että vanhemman tulisi aina kohdella lastaan kunnioittavasti. Arjessa kaikki ei kuitenkaan mene oppikirjojen mukaan. Kun kuusivuotias kieltäytyy syömästä makaronilaatikkoa pikainsuliinin pistämisen jälkeen, on vaikea ottaa rauhallisena huomioon lapsen tarpeita.
Jos tilanne kotona tuntuu luisuvan käsistä, Minttu Niemi neuvoo ottamaan yhteyttä ulkopuoliseen asiantuntijaan. Apua kannattaa kysyä diabetespoliklinikan kautta tai kunnan perheneuvolasta.
Tilaa nuoren omille valinnoille
Kun lapsi saavuttaa murrosiän, vanhempien mahdollisuudet vaikuttaa häneen väistämättä vähenevät. Toisaalta diabetes hankaloittaa lapsen eriytymistä vanhemmistaan, sillä hän tarvitsee aikuisen tukea pidempään kuin terveet nuoret.
– Tärkeä kysymys on, kuka päättää nuoren kehosta ja siitä, miten hän haluaa elämäänsä elää, Minttu Niemi tiivistää.
Lapsen murrosikä tarkoittaa vanhemmille usein pitkää kautta, jolloin he joutuvat elämään jännitteisessä tilanteessa. Välillä pitää kiristää ja välillä löysätä liekaa. Vanhempien tehtävä on sietää jännitteisyyttä ja pysyä kasvavan nuoren tukena mahdollisista ristiriidoista huolimatta.
Nuoret ovat taitavia havaitsemaan vanhempien heikot kohdat ja he osaavat käyttää niitä hyväkseen.
– Jos vanhemman ja nuoren välille syntyy taistelu, se on katkaistava nopeasti, Minttu Niemi neuvoo.
Murrosikäisen nuoren pitää saada ottaa itse vastuuta omasta hoidostaan. Vanhemmat ja nuori voivat yhdessä miettiä, mistä kaikesta nuori voi itse vastata.
Säännöistä voidaan sopia myös diabetesvastaanotolla.
– Suunnitelmia on helpompi tehdä, jos mukana on kolmas osapuoli. Näin kaikki ei jää lapsen ja vanhemman välille. Vanhemmat voivat olla liian huolissaan, eivätkä näe, että lapsi tai nuori tarvitsee tilaa, kun pyrkii itsenäistymään ja ottamaan oman elämän haltuunsa, Minttu Niemi kuvailee.
Kannattaa muistaa myös, että kasvavan nuoren käsitys ajasta on toinen kuin vanhempien. Vuosi voi tuntua nuoresta ikuisuudelta. Eikä elämä aina mene suunnitelmien ja sopimusten mukaan.
Nuoren itsenäistyminen tuottaa vanhemmalle iloa, mutta samaan aikaan vanhempi voi tuntea haikeutta. Vanhemman tärkeä tehtävä on kunnioittaa nuoren omia valintoja silloinkin, kun ne eivät ole vanhemman toiveiden mukaisia.
En usko lapsen, nuoren tai vanhemman lähtökohtaisesti käyttävän diabetesta hyväkseen. Asiat vain luisuvat tiettyyn suuntaan, eikä syitä ja seurauksia osata enää erottaa toisistaan. Psykologi Minttu Niemi
Vanhemman vinkkilista
- Älä vaadi itseltäsi tai lapselta liikaa.
- Pieni askel hyvään suuntaan on parempi kuin ei mitään.
- Täydellistä ratkaisua ei tarvitse löytää.
- Selkeät sopimukset voivat helpottaa tilannetta.
- Sekin saattaa helpottaa, että saa löysättyä jotakin omassa mielessään.
- Jos tilanne luisuu käsistä, etsi ulkopuolista apua.
