Teksti: Veli-Matti Jusi
Aikaisemmin melko harmittomana vanhuuden sairautena pidetystä kakkostyypin diabeteksesta tuli kuin salaa Suomessa kansantauti 1980-luvulla. Professori Jaakko Tuomilehdon mukaan tilanne ei ole vieläkään hallinnassa, mutta se ei myöskään ole toivoton.
Ajallisesti diabetes ja eritoten sen kakkostyyppi on laajamittaisena kansantautina Suomessa varsin tuore sairaus. Jaakko Tuomilehdon mukaan diabetes alettiin ottaa vakavasti vasta 1980-luvulla. Sitä ennen se oli jäänyt – tai jätetty – etenkin syövän ja sydän- ja verisuonisairauksien varjoon.
– Olennaista on myös se, että 1980-luvulla diabetekseen sairastuneiden määrä lisääntyi räjähdysmäisesti ja taudin muuttuminen kansantaudiksi ajoittui myös samaan aikaan. Samaan aikaan tajuttiin etenkin kakkostyypin diabeteksen salakavaluus. Vaikka siihen ei liity näkyvää ulkoista dramatiikkaa, lisäsairauksineen se on vaarallinen ja ennen kaikkea parantumaton tauti, Tuomilehto tähdentää.
Suomalaisia olivat säästäneet taudilta alhainen elintaso ja toinen maailmansota. Diabetes ei ollut uhka 1920- ja 1930-luvulla syntyneille. He elivät nuoruutensa ja varhaisen aikuisikänsä toisenlaisessa ympäristössä, ja heillä oli vaivanaan muut sairaudet. Diabetes pysyi vielä piilossa. Kuolema muista syistä johtuen korjasi nykymittapuulla varhain.
Kun olot selkeästi paranivat ja keskimääräinen elinikäodote kohosi nopeasti, tyypin 2 diabetes alkoi nostaa päätään kuin viiveellä ja salakavalasti. Kaupungistuminen, autoistuminen, ruumiillisen työn väheneminen ja epäterveet ravintotottumukset, kuten sokeroidut virvoitusjuomat ja ruuan ylenmääräinen saatavuus, muuttivat nopeasti olosuhteet diabetekselle otollisiksi.
– Ratkaisevaa oli ulkoisten olosuhteiden muutos. Ihminen on perimältään sopivampi siihen, että ravintoa on tarjolla rajallisesti ja että se on hankittava isolla vaivalla suurin fyysisin ponnistuksin, Jaakko Tuomilehto filosofoi.
Oma vastuu kasvaa hoidossa
Nyt diabeteksesta tiedetään jo paljon enemmän. Laajoilla seurantatutkimuksilla on voitu kartoittaa taudin mekanismeja ja sen leviämistä.
Alkuaikoina ongelmina olivat nykyajan näkökulmasta katsottuna perusasiat kuten esimerkiksi yhteisesti sovitut standardit siitä, mitkä ovat kakkostyypin diabeteksen toteamisessa oikeat raja-arvot ja siitä, miten ja milloin ne mitataan.
Jatkossa kakkostyypin diabeteksen hoito on entistä enemmän tautia sairastavan omalla vastuulla. Vaikka lääkkeet ja tekniset välineet ovat kehittyneet huimasti, edelleenkin on tärkeää, että taudin hoidossa otetaan huomioon elintavat – ennen kaikkea oikeat, monipuoliset ravintotottumukset ja runsas liikunta.
Diabeteksen omahoidossa oli suuri edistysaskel se, kun verensokerin mittaaminen kotioloissa tuli mahdolliseksi. Myös muiden hoitovälineiden, erityisesti insuliinikynien, kehittyminen on ollut huimaa. Välineiden puutteeseen hyvä hoito ei kaadu.
Kakkostyypin diabeteksen hoito painottuu Suomessa edelleen aikaan, jolloin tauti on todettu laboratoriokokein. Tällöin yksi tärkeä seikka jää piiloon: ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka kauan diabetes on ollut jo piilevänä tautina.
– Otollisinta kakkostyypin hoidon kannalta tietysti olisi, että hoito voitaisiin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Taudin riskiryhmät kyllä jo varmasti tiedetään.
– Totuus kuitenkin on, että vaikka Suomessa on kehitetty halpa ja hyvin toimiva joka miehen ja naisen riskitesti, joka poimii tehokkaasti mahdolliset tulevat diabeetikot, vain 10–15 prosenttia sairastumisvaarassa olevista ihmisistä tarttuu vakavasti asiaan, Tuomilehto harmittelee.
Mitä diabeteksen hoitoon halutaan satsata?
Vaikka diabeteksen hoito on Suomessa suhteellisen hyvällä tolalla ja yhteiskunta osallistuu hoitokuluihin melko kattavasti, tulevaisuus ei ole välttämättä yhtä auvoinen. Peruskysymys kuuluu, miten koko ajan kasvavan diabeetikkojoukon hoito järjestetään ja kuinka paljon yhteiskunta on valmis satsaamaan hoitoon.
– Tämänhetkisessä taloudellisessa tilanteessa lienee odotettavissa, että diabeetikot joutuvat jatkossa itse maksamaan enemmän myös lääkkeistään. Tautia sairastavien määrä kasvaa ja siten myös lääkekulut. Kansantaloudellisesti on pakko miettiä, mitä se kaikki maksaa ja millaiset yhteiskunnan voimavarat ovat, Tuomilehto arvioi.
Toisaalta tarvittaisiin rakenteellisesti uudenlaista kehitystä, muun muassa ravitsemusalan koulutuksen omaavia asiantuntijoita tarvittaisiin moninkertainen määrä nykyiseen verrattuna.
Jaakko Tuomilehto pelkää myös, että jatkossa ei riitä edes nykyisiä voimavaroja taudin ehkäisyyn, vaikka se olisi tehokkainta diabeteksen hoitoa.
– Kakkostyypin diabeteksen ehkäisyssä on ehkä se ”vika”, että se ei näytä ulospäin komealta. Se on hiljaista, näkymätöntä, mutta tehokasta työtä.
– Tiedon puute ei nykyisin ole diabeteksen hoidon suurin haitta. Oikeaa tietoa on jaossa paljon, mutta edelleenkään se ei johda toivottuihin tuloksiin. Aika ajoin taudin ympärillä on tarjolla myös selkeää huuhaata, mutta ne ovat onneksi ohimeneviä ilmiöitä, Tuomilehto toteaa.
Valistustyö kannattaa aina
Teknologia tarjoaa tulevaisuudessa diabeteksen hoidossa hyviä uusia innovaatioita, mutta siihen liittyy sama ongelma kuin lääkkeidenkin kehittelyyn. Niihin ei satsata entiseen tapaan, koska uusien lääkkeiden hyvin pitkäaikainen ja runsaasti varoja vaativa kehitystyö on entistä harvempien valmistajien käsissä. Se on hyvin kallista, ja kilpailu on kovaa.
– Diabetes oli aiemmin lääketehtaiden suosikkitauteja, mutta nykyisin sen ohi ovat menneet etenkin syöpäsairaudet. Monet syövät ovat kokonaan parannettavissa olevia sairauksia, kun taas diabetes on tauti, joka ei parane. Kuitenkin sen eteneminen ja vakavat lisäsairaudet voidaan pysäyttää, Jaakko Tuomilehto pohtii.
Hän uskoo joka tapauksessa valistustyön tehoon. Tuberkuloosi selätettiin aikoinaan. Suomessa Pohjois-Karjalassa saatiin pudotettua sydän- ja verisuonitautien määrä sitkeällä ja määrätietoisella työllä pysyvästi ja jyrkästi. Myös tupakkasairaudet ovat vähentyneet maassamme.
Diabeetikot yhä nuorempia
Ongelmia silti riittää. Tulevaisuudessa ehkä suurin huolenaihe on se, että kakkostyypin diabeteksen sairastuu entistä nuorempia ihmisiä. Jaakko Tuomilehto sanoo sen olevan seurausta lasten ja nuorten epäterveellisistä elintavoista, vähäisestä liikunnasta ja vääristä ravintotottumuksista.
Diabeteksen hallinta on vaikeaa, koska Suomessa on yksinkertaisesti liian hyvä elintaso, kaikenlaista ruokaa ja juomaa on tarjolla, ja luonnollinen liikkuminen vähentynyt.
– Nyt voidaan puhua jo jopa toisen tai kolmannen polven diabeetikoista. Se ei ole pelkästään geneettisistä syistä johtuvaa, vaan yhtä suuret syyt on ulkoisissa tekijöissä. Huonot tottumukset periytyvät sukupolvesta toiseen, isältä pojalle, äidiltä tyttärelle. Ylipaino on iso ongelma, Tuomilehto sanoo.
Vielä on matkaa Naurusaarille
Jaakko Tuomilehto arvioi, että Suomessa ei kuitenkaan ole menty vielä niin pitkälle kuin muun muassa Yhdysvalloissa ja Britanniassa, joissa ylipaino ja sen seurauksena diabetes liittyvät erityisen vahvasti ihmisten sosio-ekonomiseen asemaan.
– Karkeasti yleistäen vähävaraisilla on huonot elintavat, he liikkuvat liian vähän ja syövät epäterveellisesti. Monilla heistä ei matalan koulutustason vuoksi ole välttämättä edes oikeaa tietoa siitä, miten pitäisi elää.
– Tämä asia on mielestäni hoidettavissa asiallisella valistuksella, mutta siihen on tartuttava heti ja valistus on kohdistettava oikealla tavalla. Esimerkiksi hyvä ravinto ei ole välttämättä kallista – kaurapuuro, ruisleipä, juurekset ja kala ovat varsin edullisia, kotimaisia marjoja saa metsästä ilmaiseksi ja puhdasta vettä riittää juotavaksi, Tuomilehto korostaa.
Alan klassinen tapaus on Tyynellä merellä oleva Naurusaaret, jossa hieman liioitellen sanottuna diabetes on kirjaimellisesti koko kansan tauti, jokamiehen sairaus. Kun vaurautta saatiin yllin kyllin fosfaatista, naurusaarelaiset sanamukaisesti söivät itsensä hengiltä.
Onneksi Suomessa on siihen vielä pitkä matka.
Koodi 103
- Suomessa ei ole virallista vuosittain tai muutaman vuoden välein julkaistavaa tilastoa diabeetikoiden määrästä. Arvioidaan, että hoidossa on noin 350 000 diagnosoitua diabeetikkoa. Heistä noin 50 000 on tyypin 1 ja noin 300 000 tyypin 2 diabeetikkoja.
- Lisäksi Suomessa on arviolta jopa 150 000 ihmistä, jotka tietämättään sairastavat tyypin 2 diabetesta.
- Kelan koodi 103 kertoo paljon diabeetikkojen määrästä, mutta luvuista ei näy eritellysti esimerkiksi tyypin 1 ja tyypin 2 diabeetikkojen määriä. Koodin 103 voi saada diabeetikko, jonka diabeteksen lääkäri on todennut ja jonka diabetes ei ole tilapäistä. Raskausdiabetes ei oikeuta Kelan erityiskorvausoikeuteen.
- Vuoden 2014 lopussa koodi 103:n mukainen diabeteksen erityiskorvausoikeus oli 300 708 suomalaisella. Heistä oli miehiä 163 521 ja naisia 137 187. Alle 15-vuotiaiden osuus koko joukosta oli 3 845.
- Koodi 103:n mukaisen erityiskorvausoikeuden saaneiden määrä antaa hyvät suuntaviivat diabeteksen kehityksestä, sillä vielä vuonna 2008 korvausta sai alle 200 000 diabeetikkoa.
- 0–14-vuotiaiden diabeetikkojen määrä lähenteli vuonna 2010 lähes 4 000:tta, mutta sen jälkeen määrä on hiukan pienentynyt. Käytännössä heillä kaikilla on tyypin 1 diabetes.
- Vuonna 2014 diabeteslääkkeitä korvattiin 352 054 henkilölle. Vuonna 2008 korvausten saajia oli 269 181. Määrä on noussut joka vuosi 10 000–12 000:lla ihmisellä.
- Joitakin diabeteslääkkeitä voivat käyttää myös henkilöt, joilla ei ole diabetesta.
Lähde: Diabetesliitto/Kela
