Teksti: Tarja Sampo
Ebersin papyrus
Diabeteksen tyyppisestä sairaudesta on löydetty maininta egyptiläisestä Ebersin papyruksesta, joka on peräisin 1500-luvulta ennen ajanlaskun alkua.
Diabaino
Antiikin kreikkalaiset huomasivat, että heidän joukossaan jotkut joivat paljon ja virtsasivat runsaasti. Lopulta nämä ihmiset ”kuivuivat” eli laihtuivat pois. Sairaus sai 200 vuotta ennen ajanlaskun alkua nimen diabetes, joka tulee kreikan kielen sanasta diabaino, ”kulkea lävitse”.
Kaksi diabetesta
Jo antiikin aikaan diabeteksesta tunnettiin kaksi muotoa, nopea ja hidas. Nopea johti pikaiseen kuolemaan, hidas ”säästi uhriaan pidempään”.
Veda
Hindulaiset lääkäri tunnistivat jo 400–500 vuotta ennen ajanlaskun alkua diabetekseen liittyvän virtsan makeuden. Intialaisessa Veda-kirjallisuudessa 600-luvulla kerrottiin, että paljon riisiä, vehnäjauhoa ja sokeria syövillä rikkailla esiintyi diabetesta.
Virtsan sokeri
1700-luvulla englantilainen Matthew Dobson huomasi kokeissaan, että diabetesta sairastavan veri ja virtsa ovat sokeripitoisia ja että diabetes on laajempi elimistön sairaus, ei vain munuaisvika. Diabeteksen ”testausmenetelmä” oli keksitty.
1869
Saksalainen Paul Langerhans löysi 1869 haiman saarekesolut, jotka nykyään tunnetaan Langerhansin solusaarekkeina.
1899
Oskar Minkowski ja Josef von Mering raportoivat, että haiman poistaminen aiheuttaa koe-eläimelle vaikean diabeteksen.
Insuliini
Haiman Langerhansin solusaarekkeiden merkitys selvisi vasta 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Tuolloin ymmärrettiin, että saarekesolut tuottavat hiilihydraattien aineenvaihdunnalle välttämätöntä ainetta, joka kulkeutuu haimasta suoraan verenkiertoon. Aine nimettiin insuliiniksi (latinan insula, saari). Tajuttiin, että insuliinin tuotannon loppuminen johti diabetekseen.
1921
Lääkkeeksi kelpaavan haimauutteen eli insuliinin kehittäminen ei ollut helppoa. Vasta Frederick Bantingin ja kumppanien uuttera työ kesällä 1921 tuotti tulosta. He eristivät ensimmäisinä insuliinin koiran haimasta ja kokeilivat onnistuneesti sen toimivuutta koiraan, jolta oli poistettu haima.
Insuliinipistokset
Tammikuussa 1922 naudasta peräisin olevaa insuliinia annettiin ihmiselle, 14-vuotiaalle Leonard Thompsonille. Insuliinin valmistus diabeteslääkkeeksi naudan haimoista alkoi.
Insuliinipistosten antaminen diabetekseen sairastuneille levisi nopeasti ympäri maailmaa. Suomeen insuliini saatiin 1923.
Nobel
Banting ja McLeod saivat vuonna 1923 Nobelin palkinnon insuliinin keksimisestä.
Eläininsuliini
Aluksi insuliinia oli pitkään saatavissa ainoastaan liukoisena, lyhytvaikutteisena valmisteena, jota piti pistää useamman kerran vuorokaudessa. Ensimmäinen pitkävaikutteinen insuliini kehitettiin Tanskassa 1936. NPH-insuliinit kehitettiin jo vuonna 1946 ja Lente-insuliinit 1952.
Hoidossa käytettiin kymmeniä vuosia pitkävaikutteista eläininsuliinia – yksi-, kaksi- ja kolmipistoshoitona. Syömiset ja koko elämä piti sovittaa insuliinien vaikutuskäyrän mukaan.
Puutos vai resistenssi
1930-luvulla luokiteltiin, että ”nopea” diabetes on insuliininpuutosdiabetes ja ”hidas” diabetes johtuu insuliiniresistenssistä eli insuliinin vaikutuksen heikkenemisestä. Insuliininpuutosdiabetes oli tutkimuksen ja hoidollisen huomion keskipisteessä 1970-luvulle asti.
Sulfonyyliureat
Ensimmäiset tehokkaat tablettilääkkeet ”hitaan diabeteksen” eli tyypin 2 diabeteksen hoitoon saatiin 1950-luvulla, kun sulfonyyliurea-valmisteita alettiin käyttää lisäämään insuliinintuotantoa. Edelleen laajasti käytettävät metformiini-lääkevalmisteet on kehitetty 50 vuotta sitten.
Virtsakokeet
1950- ja 1960-lukujen vaihteesta asti sokeritasapainoa oli mahdollista seurata virtsakokein. Sokeritasapainon seuranta oli karkeaa, eikä sen perusteella voinut tehdä itsenäisiä muutoksia hoitoon.
1964 ja 1972
Sairausvakuutuslaissa säädettiin diabeteslääkkeet täysin korvattaviksi. Seuraavalla vuosikymmenellä kansanterveyslaki määräsi, että kuntien on jaettava kotisairaanhoidon piirissä olevat hoitovälineet maksutta. Kertakäyttöiset pistosvälineet alkoivat yleistyä.
Uudet insuliinivalmisteet
1980-luvun alkuun asti insuliinivalmisteet saatiin naudan tai sian haimoista eristämällä ja puhdistamalla. Geeniteknologialla valmistetut ihmisen oman insuliinin kaltaiset valmisteet tulivat markkinoille 1980-luvulla. Käytössä oli sekä lyhyt- että pitkävaikutteisia insuliineja.
1990-luvulta lähtien on osattu muunnella aminohapporakennetta ja valmisteen ominaisuuksia niin, että saadaan toisaalta erittäin nopeasti ja entistä pitempään vaikuttavia insuliinivalmisteita. Tavoitteena on jäljitellä elimistön omaa insuliinineritystä.
Insuliinipumput
Ensimmäiset insuliinipumput tulivat Suomeen 1970–1980-lukujen vaihteessa. Pumppuhoidolla pystytään parhaiten jäljittelemään haiman insuliinineritystä.
Valtimotauti
1980-luvulla alettiin kiinnittää huomiota tyypin 2 diabetekseen ja siihen liittyvään metaboliseen oireyhtymään, josta oli tulossa kansansairaus. Kiinteä yhteys sydän- ja verisuonisairauksiin alkoi selvitä, ja ruvettiin puhumaan valtimotaudista, jossa kohonneen verensokerin lisäksi on muun muassa korkea verenpaine ja poikkeavia veren rasva-arvoja.
1985
Ensimmäinen insuliinikynä Novo-Rapid tuli markkinoille.
Omaseuranta ja omahoito
Verensokerimittarit ovat 1980-luvulta lähtien parantaneet ratkaisevasti diabeteksen omahoitoa. Parikymmentä vuotta sitten alettiin puhua diabeetikoista arjen asiantuntijoina. Hoidonohjauksella valmennetaan diabetesta sairastavia läheisineen itsenäisiin ratkaisuihin mahdollisimman hyvään hoitotulokseen pääsemiseksi, elämänlaadun näkökulmaa unohtamatta.
Verensokerin jatkuva seuranta
1990-luvun lopussa otettiin käyttöön laitteita, joilla glukoositasoa voi mitata jatkuvasti muutaman minuutin välein ihon alle asetettavan sensorin avulla. Nyt markkinoilla on insuliinipumppuja, joihin on yhdistetty jatkuva verensokerin seuranta eli sensorointi.
Lähteet: www.diabetes.fi, Diabetes-kirja, Arjen asiantuntijat – Diabetesliiton viisi vuosikymmentä -kirja
